Eeva Åkerblad ja riehakas tuottamisen ilo

Mikko – 15.11.2022

Eeva Åkerbladin esikoisrunokokoelma Huolenpitoja kuvaa ainakin pintatasollaan kylpylämatkaa ja erilaisia hoitomuotoja, mutta kokoelman runsaudesta on mahdollista löytää paljon muutakin. Kokoelma on ehdottomasti perehtymisen arvoinen.

Olin kiinnostunut kuulemaan lisää kokoelman syntyvaiheista. Haastattelin Åkerbladia sähköpostitse marraskuussa 2022.

Huolenpitoja
Eeva Åkerblad
Kuva: Joonas Puuppo / S&S

Mistä Huolenpitoja sai alkunsa? Mitä lähdit sillä käsittelemään? Hoivaamisen ja huolenpidon tematiikka teoksesta ainakin välittyy, mutta toisaalta myös leikkisä taianomaisuus, kokoelma ei ole mitenkään turhan vakava.

Kirjoittaminen on aina kulkemista kohti jotakin, mitä ei vielä tiedä. En aloittaessani tiennyt mitään varmaa. Kirjoitin aamuisin muistikirjaani runoluonnoksia mahdollisimman pidäkkeettömästi mutta säännöllisesti – olen kutsunut tätä sitoutuneen harhailun menetelmäksi. Pyrin siirtymään pois itseni tieltä.

Myöhemmin etsin massasta magneettipisteitä, kuten säkeitä, kuvia ja teemoja, joiden ympärille voisi alkaa rakentua teos. Näin löysin kylpylämiljöön ja hoivan teeman sekä puhujalle ominaisen äänen, rytmin ja havainnoinnin tavan. Tämän jälkeen kokonaisuutta on toki hiottu paljon ja monella kierroksella, ja sen sisään on kirjoittunut kaikenlaista uutta. Siitä syntyi omalakinen ekosysteemi, joka tuntui usein tietävän, mikä sinne kuuluu ja mikä ei. 

Hoivan teema tuo esiin, miten monin tavoin olemme riippuvaisia toisistamme, myös koko elonkehässä. Kaikki me olemme ruumiillisia eliöitä ja omilla tavoillamme vaivaisia. Katkokset hoivassa johtavat monenlaiseen kärsimykseen, muttei hoivan merkitystä täysin ymmärretä saati arvosteta. Mutta vaikka Huolenpidoissa halusin tutkia myös yksilö- ja kulutuskeskeisestä, kapitalistisesta maailmankuvasta ponnistavaa self care -kuvastoa, tahdoin säilyttää siinä tietynlaisen vilpittömän pohjavireen. Nautinto, leikki ja lepokin voivat olla radikaalia toimintaa. Huolenpito sisältää jo sanana monenlaisia merkityksiä: hoivan lisäksi siinä on myös huolijuhlaa sekä huolesta kiinni pitämistä ja hallintaa. 

Uskon, että juuri alkuvaiheiden kontrollista vapaa, riehakas tuottamisen ilo toi mukanaan tälle teokselle ominaista unenomaista kuvastoa, kielellisiä nyrjähdyksiä ja leikkisyyttä. Ehkä myös jonkinlainen kepeän ja painavan sekä leikkisän ja vakavan rinnakkaiselo on minulle kirjoittajana ominaista ja mieluisaa.

Oliko alusta asti selvää, että kokoelmasta tulee yhtenäinen tarina, eikä vain joukko itsenäisiä runoja?

Minulle olennaisinta oli ennen kaikkea tekemisen prosessi ja sen myötä syntyvä kokonaisuus; kirjoitus, joka voi ammentaa runouden ja proosan keinoista ja eri rekistereistä. Puhujan matka kylpylään tuntui löydyttyään tarpeeksi sitovalta mutta tulkinnanvaraa jättävältä kehykseltä. Samalla pyrin siihen, että runot tai episodit jaksaisivat kantaa itseään myös kokonaisuudesta irrotettuina, eikä lukutavan tarvitsisi olla pelkästään lineaarinen. Pidän ajatuksesta, että lukijalla on tilaa kuljeskella tekstissä myös omia reittejään.

Millaista kokoelman kirjoittaminen oli? Mikä oli helppoa, mikä vaikeaa?

Alkuvaiheessa työskentely oli useimmiten hämmästyttävän hauskaa, jonkinlaista unennäköä hereillä. Tässäkin palaan ajatukseen leikistä, siitä että painopiste oli pitkään itse prosessissa. Myöhemmin hioin tekstiä huolella, eikä ollut aivan helppoa päästää siitä ja sen maailmasta irti. Onneksi ympärilläni oli tarkkanäköisiä ja kannustavia esilukijoita ja myöhemmin kustannustoimittaja, joka innostui maailmasta kanssani ja auttoi sen kirkastamisessa. 

Toisaalta se, että jokin on hauskaa, ei tarkoita että se olisi helppoa. Välillä oli haastavaa tasapainotella tietynlaisen kurittoman, tuhlailevan runsauden ja lukijaystävällisyyden välillä. Tämänkaltainen hybridi voi ottaa vastaan hyvin monenlaisia aineksia, ja välillä materiaalia oli haastavaa rajata.

Miten koet runoudessa typografisten tehokeinojen ja suoraviivaisen lausuttavuuden välisen vedon? Huolenpitoja on paikoin aika proosamaista, paikoin aforistisen kiteyttävää, ja hyödyntää jonkin verran asettelullisia tehokeinoja. Kuinka tärkeää sinulle on rytmi ja ääneenluettavuus?

Rytmi on minulle hyvin tärkeää, sekä yksittäisen sanan, säkeen, säkeistön, sivun asettelun että toisaalta kokonaisuuden ja sen rakenteen kannalta. Huolenpitoja työstäessäni mietin paljon tunnelmien vaihdoksia ja liikettä, minkä yhdistän myös rytmiin. Milloin on tarvetta olla paikoillaan ja sees, milloin virrata valtoimenaan? Milloin tiivistyä, milloin haihtua? Kylpylässä kun ollaan, ajattelin tätä paljon veden ja sen liikkeen kautta. Puhuja hahmottuu minulle jonkinlaisena tanssinomaisesti pyrähtelevänä, suuntiaan ja vauhtiaan muuttavana tekstioliona. Myös puristamisen ja hellittämisen vaihtelu tuntui olennaiselta.

Kirjoittaessani nautiskelen kielen äänteistä ja rytmistä, vaikken välttämättä lue tekstiä ääneen. Tämä itse asiassa liittyy myös luonnosten kirjoittamiseen. Se on usein tietynlaista ääneen ja rytmiin perustuvaa improvisaatiota. Teosta on kyllä ollut ihanaa lukea ääneen yleisölle, se on tuonut kielen äänteellisyyttä ja rytmiä esiin uusista näkökulmista. Silti ajattelen, että se on ensisijaisesti paperille tarkoitettu teos, jossa myös asettelu rakentaa merkityksiä.

Opetat kirjoittamista. Mikä on suosikkineuvosi kirjoittamisesta kiinnostuneille?

Kirjoittamista voi opetella ajattelemaan harjoittamisen kautta: jonakin, mitä tekee ainakin suhteellisen säännöllisesti. Taidot kehittyvät vain harjoittelemalla, ja on oltava valmis tuottamaan näennäisen hyödytöntä tekstiä. Anne Lamottin ajatus ”shitty first drafteista” liittyy tähän. On annettava itselleen mahdollisuus tuottaa kehnoa ja keskeneräistä tekstiä, jotta kertyy materiaalia, jota kehittää eteenpäin. Kirjoittaminen on kaikkiaan mainio tapa opetella kestämään ja arvostamaan keskeneräisyyttä ja epävarmuutta. 

Liikkeelle voi – ja kannattaa – lähteä pienestä ja vähästä: ensimmäisenä ei tarvitse aloittaa romaanikäsikirjoitusta, eikä kirjoittamiseen vaadita kokonaisia residenssipäiviä, pienetkin hetket riittävät. Kannattaa myös kokeilla, mikä aika vuorokaudesta on itselle hedelmällisin ja mahdollisin kirjoitusaika, itselleni se on aamu.

Ja sitten: saamme sanamme itsemme ulkopuolelta, ja siksikin tärkeintä on lukea, pysyä vuorovaikutuksessa muiden tekstien kanssa.

Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?

Vastikään luin Pipsa Longan näytelmän Neljän päivän läheisyys, siinä oli vaikuttavaa tilan tuntua ja ei-inhimilliseen kurottavaa. Myös Heidi Väätäsen esikoisromaani Chloé S:n sanakirja teki vaikutuksen, se oli hurjan herkullinen. Suosikkisuositteluni on jo hyvän aikaa ollut kääntäjä ja taiteilijaprofessori Tarja Roinilalta postuumisti julkaistu Samat sanat -teos. Se jos mikä syventää – tai palauttaa – uskoa kieleen, kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 171 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.