Iida Sofia Hirvonen ja hajoava luuppi

Mikko – 6.8.2022

Toimittaja Iida Sofia Hirvosen esikoisteos Radalla (Kosmos, 2022) on vaikut­tava ja kielellisesti mielenkiintoinen kieputus, joka kuvaa tätä aikaa, pääkau­punki­seudun luovan luokan elämää, sekalaisia lapsuusmuistoja, yleistä levot­tomuutta ja rauhattomuutta.

Haastattelin Hirvosta sähköpostilla heinä-elokuussa 2022.

Radalla
Iida Sofia Hirvonen
Kuva: Meri Bjorn / Kosmos

Mistä Radalla sai alkunsa? Mitä halusit sillä sanoa?

Radalla sai alkunsa tietyntyyppisestä todellisuutta outouttavasta proosallises­ta kirjoittamisesta, jollaista olen tehnyt noin yhdeksän vuoden ajan netissä. Kirjoitin kaikenlaisia juttuja esimerkiksi Twitteriin ja blogeihin. Toisaalta ujutin tyyliäni journalistisiin juttuihin, joita olin juuri alkanut tehdä työkseni.

Vuonna 2013 kustannustoimittaja Antti Arnkil lähestyi ja kysyi, olenko mietti­nyt kirjan kirjoittamista. Minulla ei ollut minkäänlaista ”romaania sisälläni”, mutta aloin tehdä erilaisia tekstejä. Muutkin kustantamot ottivat yhteyttä. Otin kirjankirjoitusyllyttämisestä paljon paineita ja oikean muodon löytäminen kesti kauan. Kirjoittaminen on minulle enemmän muistiinmerkitsemistä, kielellä leikkimistä ja tajunnan tutkimista, kuin tarinankerrontaa. 

Radalla syntyi lopulta ilman selkeää suunnitelmaa. Prosessi muodosti sen. Vähensin korona-aikana muita töitä ja päätin, että nyt on aika saada kirja valmiiksi. Halusin kirjoittaa muun muassa yöelämästä, sillä silloin tapahtuu intensiivisiä hetkiä, joilla on katoavainen sekä toisteinen luonne. Radalla ko­kosi yhteen tunteita ulkopuolisuudesta ja elämän käsittämättömyydestä, joita olen elämässäni tuntenut. Oli hienoa, kun vuosien silppuisen vääntämisen jälkeen jättäydyin työttömäksi ja keskityin käsikirjoitukseen. Silloin erilaisista teksteistä alkoi hahmottua yhtenäinen romaani ja tiesin, mitä kokonaisuudelle pitää tehdä.

Kirjaasi voisi luonnehtia ajankuvaksi – mutta jotenkin tuntuu, ettei tällaisia kirjoja kuitenkaan kirjoiteta niin, että ”minäpäs kirjoitan nyt vähän ajankuvaa”. Miten itse suhtaudut asiaan? Oliko ilmeistä, että kirjoitat näin vahvasti tässä ajassa kiinni olevan kirjan, etkä vaikkapa historiallista romaania?

En väheksy historiallisia romaaneja, mutta minulle tuntuisi teennäiseltä kir­joittaa kirja joka sijoittuisi johonkin historialliseen tilanteeseen. Tämä aika ja sitä elävien ihmisten käytös kiehtovat minua, mutta en silti yrittänyt käsitellä Radalla-kirjassa tietoisesti ”ajankohtaisia ilmiöitä”. Koen, että kirjoittaminen on ajallisuuden ja ympäröivän todellisuuden jäsentämistä. 

Romaanisi kaltaisia kirjoja luetaan nykyään – ja varmaan ennenkin luet­tiin – herkästi autofiktiivisestä näkökulmasta. Miltä tämä ajatus tuntuu, että osa lukijoista väistämättä arvelee kirjan kertovan hyvinkin suoraan sinun elämästäsi?

On valitettavaa, jos ihmiset eivät voi suhtautua tekstiin kirjallisuutena vaan välttämättä alkavat spekuloimaan kirjoittajan elämällä. Radalla-romaanin ta­pahtumat eivät ole kertomus elämästäni eivätkä siinä ilmaistut mielipiteet ole koko totuus omistani. Tapahtumat toimivat pikemminkin erilaisten kokemus­ten välittäjinä.

Jätin tietoisesti orastavia juonenkaistaleita kirjassa auki, en ole luonut edes kunnollisia henkilöhahmoja. Minäkertoja on mukana lähinnä käytännön syistä: se on minulle tällä hetkellä vetävin tapa ilmaista asioita tietystä kokemuspis­teestä käsin. Olen saanut palautetta, että kirjan lukeminen on tuntunut luki­joista intiimiltä ja että olen ilmaissut tunteita, joita heillä itsellään on ollut. Sel­laiset kommentit kertovat, että kirja käsittelee jotain todellista.

Mistä kirjan nimi löytyi? Oliko se mukana jo alusta asti vai päädyttiinkö siihen vasta julkaisun lähestyessä?

Kerroin kirjoitusprosessin aikana silloiselle poikaystävälleni, että kirja käsitte­lee muun muassa bilettämistä, ja hän keksi nimen. Radalla veti referenssipis­teet beat-kirjallisuuteen, se oli osuva ja sopivan irtonainen. Kirjan rakenne lopulta jäsentyi nimen ympärille eräänlaiseksi hajoavaksi luupiksi, jossa tois­tuvat biletys, ahdistus ja hurmioituminen.

Työskentelet toimittajana. Millä tavalla romaanin kirjoittaminen eroaa toimittajan työstä? Mikä kirjan kirjoittamisessa oli vaikeinta, mikä taas helpointa?

Toimittajana on helppo noudattaa tiettyjä tehtävänantoja ja juttuformaatteja. Kaunokirjallisen kirjoittamisen rajattomuus tuntuu toisinaan lamaannuttavalta. Toisaalta juuri se, että omassa kirjassa saa tehdä mitä vaan ja leikkiä kielellä sekä kirjoitustyyyleillä, tekee proosan tekemisestä nautinnollista. 

Millaiset seikat ovat vaikuttaneet kirjoittamiseesi yllättävimmillä tavoil­la?

Lukioikäisenä irkkasin paljon kavereiden ja nettituttujen kanssa. Kommuni­kaatioon kuului sanojen vääntely, kirjoitusvirheet, tunteelliset avautumiset ja toisaalta muiden viihdyttäminen hauskoilla jutuilla.

Millainen fiilis kirjan kirjoittamisesta jäi? ”Ei enää ikinä” vai ”seuraava on jo työn alla”?

Seuraava on jo työn alla. Ensimmäisen romaanin julkaiseminen jännitti kovasti. Kirja on saanut ilahduttavan hyvän vastaanoton, mikä on tuntunut helpotta­valta ja antanut paljon intoa kirjoittaa lisää.

Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?

Tove Ditlevsenin Kööpenhamina-trilogia, etenkin sen kolmas osa Aikuisuus oli minulle kesän vaikuttavimpia lukukokemuksia. Kirja käsitteli rankkoja aihei­ta ja eksistentiaalista tuskaa viattomuuteen verhoutuvalla keveydellä, jota ihailen. Romaani oli pakko lukea yhdeltä istumalta ja minulle tuli vaikutelma siitä, että kirjoittaja oli täysin rehellinen.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 173 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.