Jenna Viro ja oopperallinen liioittelu

Mikko – 15.3.2023

Jenna Viron esikoisteos Tuhkimoleikkaus on vuoden 2023 kiinnostavimpia kotimaisia esikoisteoksia. Gounod‘n Faust-oopperan päälle rakentuva tarina kauneusleikkauksista ja itsensä muokkaamisesta on kielellisesti villiä tekstiä.

Haastattelin Viroa sähköpostitse maaliskuussa 2023.

Tuhkimoleikkaus
Jenna Viro
Kuva: Meri Björn / Kosmos

Mistä Tuhkimoleikkaus sai alkunsa? Mikä oli se tarina, jonka sillä halusit kertoa?

Vuonna 2019 kirjoitin raakileen, jossa kauneustuotteet puhuivat ja lauloivat, yrittivät saada aikaan tunteen niiden käytön välttämättömyydestä. Minua kiinnosti, mitä arvoja ja merkityksiä kauneustuotteet edustavat. Kaunokirjallisesti kiinnostavaa oli lähestyä aihetta elollistamisen kautta: mitä tuotteet sanoisivat, jos ne voisivat puhua? Tämä idea tuli ehkä tietynlaisesta turhautumisesta täydellisyyteen, johon myyntituotteet viestivät olevansa vastaus.

Pidin kirjoittamaani tekstiä kiinnostavana, mutta itsessään riittämättömänä pidempään muotoon. Nyt olin vasta tehnyt havainnon, joka peilasi todellisuutta. Koin, että teksti tarvitsi jotakin muuta sen vastinpariksi, viemään havainnon syvemmälle, tarjoamaan uudenlaista näkökulmaa havainnon rinnalle. 

Sytyke tuli, kun katsoin dokumenttia seksiroboteista. Dokumentissa muutaman seksirobotin omistava mies harmitteli, etteivät robotit pysty seisomaan omilla jaloillaan. Ne tarvitsevat seisomatuen pysyäkseen pystyssä. Kiinnostuin ajatuksesta, sillä näin siinä metaforista potentiaalia: ”seisoa omilla jaloillaan” on oman toimijuuden ilmaisua. Tiesin, että on olemassa jalkaleikkaus, jota kutsutaan tuttavallisemmin Tuhkimo-kauneusleikkaukseksi. Siinä jalka muovataan sirompaan muotoon: varpaat, jalkapöytä ja vaivaisenluu rikotaan tai höylätään niin, että jalasta tulee pienempi. Päässä alkoi pauhata, kaikki tuntui olevan yhteydessä toisiinsa. Aloin tutkia enemmän robotiikkaa, kauneusleikkauksia ja performatiivisuuden kysymyksiä.

Kirjoittaessani minulla ei ollut mielessäni mitään tiettyä sanomaa. Koen kirjan enemmän tutkielmaksi, jossa tutkin eri asioiden, kuten sukupuolittuneen historian, kauneusleikkauksien, performatiivisuuden, (kansan)tarinoiden ja halujen yhteyksiä. Jälkikäteenkin kirjan sanoman kiteyttäminen on hankalaa. Toisaalta sen ei koskaan pitänyt olla vastaus. Toivon, että teos olisi ikkuna, jonka heijastuksesta lukija voisi nähdä itsensä.

Onnittelut esikoisteoksen julkaisusta! Millainen polku kirjalla oli ensimmäisistä vedoksista Kosmoksen julkaisemaksi kirjaksi?

Kiitoksia! Lähestyin Kosmosta ja paria muuta kustantamoa yhdellä toisella käsikirjoituksella. Kyseessä oli toinen tai kolmas käsikirjoitukseni, jonka olin koskaan kirjoittanut. Teksti oli paikoin hauskaa, suorastaan irvailevaa, mutta se ei tarjonnut kielensä lisäksi paljoa enempää.

Muista kustantamoista sain rohkaisevat hylyt, mutta Kosmokselta ei kuulunut mitään. Kun viidenkään kuukauden jälkeen Kosmos ei ollut laittanut viestiä, päätin lähestyä heitä ja kysyä käsiksestäni. Onneksi kysyin. Viestini oli tippunut välistä, kun sähköpostiosoitetta oli juuri vaihdettu. Kosmoksen kustantaja Mikko Aarne lupasi katsoa käsistäni mahdollisimman pian. Vielä saman päivän aikana sain soiton, jossa minua pyydettiin käymään toimistolla.

Aarne oli sitä mieltä, että käsikseni ei sisällöltään ollut erikoinen, mutta kirjoittajana olin omalaatuinen ja kiinnostava. Hän kysyi, olisiko minulla näyttää muita tekstejä. Olihan minulla. Tuhkimoleikkauksen ensimmäistä versiota en kuitenkaan uskaltanut aivan heti näyttää. Ala-asteella kirjoitin fantasiakirjan käsikirjoituksen, joka oli jäänyt kummittelemaan. Halusin mahdollisimman kauas fantasiasta, joka ei kiinnostanut minua enää edes lukijana. Sen takia pelkäsin kirjoittajana myös maagista realismia. Siitäkin huolimatta, että monet lempikirjailijani ovat kirjoittaneet maagista realismia, kuten Mihail Bulgakov, Anu Kaaja, Leena Krohn ja Franz Kafka

Kun vihdoin näytin Mikko Aarnelle käsistä, jossa oli puhuva leopardi ja sättivät kauneustuotteet ja oopperalaulua, kirjoitimme kustannussopimuksen. 

Lopullinen muoto oli vaikea löytää. Se vaati paljon kokeilemista ja kirjoittamista. Kokeilin tavallista proosamuotoa, kirjeromaania, eri oopperoita, näiden yhdistelmiä. Tarina alkoi kehkeytyä vasta, kun olin löytänyt draamatekstin hienovaraisen muodon.

Juoni pääosin rakentui kirjoittaessa. Kun vuoden 2022 maaliskuussa sain kirjotettua kirjan ensimmäisen version loppuun, olin itsekin yllättynyt sen lopusta. Rotat tulivat vasta maaliskuussa mukaan tekstiin, mutta niistä tulikin keskeinen motiivi. Editoin, hion ja kerrostan tekstiä eteenpäin kirjoittamisen lomassa. Näin saan helpommin pidettyä dramaturgisen jännitteen yllä ja monessa eri pohjatekstissä toimivan tekstin kasassa. 

Viimeiset kuukaudet hioin kohtausten sisäisiä asioita. Erityisesti hioin henkilöhahmojen välisiä dynamiikkoja ja selkeytin motiiveja. Henkilöhahmojen rakentaminen tässä kontekstissa oli vaikeaa, sillä lähestyin heitä teoksen sisällä olevan teoksen henkilöhahmoina, joilla oli temaattisia toimintoja. Toisaalta halusin kuvata heidät myös mimeettisinä ihmisinä. Hahmojen psykologian piti olla minulle hyvin selkeää, jotta pystyin kirjoittaa mahdollisimman uskottavasti ja johdonmukaisesti heidän haluistaan, peloistaan ja tavoitteistaan ulkopuolisen kertojan kautta.

Miksi juuri Gounod’n Faust? Mikä sen tarinassa kiehtoi? Kumpi oli suurempi vetovoimatekijä, libretto vai musiikki? Hyödynnät molempia omassa teoksessasi, mutta kumpaakin varsin vapaasti alkuteokseen nähden: poimit taustamusiikkia oopperaan sieltä ja täältä, ja libretostakin napsit tilanteeseen sopivia vuorosanoja eri henkilöille.

Näen, että kirjassasi esiintyy jonkinlaisia Faust–Mefistofeles-suhteita monella tasolla: herra G Faustina leopardin Mefistofeleelle, toisaalta itse Mefistofeleenä Magdalenan Faustille – ja oletpa sijoittanut Mefistofeleen vuorosanoja oopperasta kauneudenhoitotuotteidenkin suuhun, se oli jotenkin viehättävä yksityiskohta.

Toinen todella keskeinen pohjateksti teokselle on Grimmin veljesten Tuhkimo-tarina. Ensimmäisissä versioissa minulla ei ollut mitään tiettyä oopperaa, vaan hyödynsin aarioita monista eri teoksista. Kun Mikko Aarne kysyi, olisiko selkeämpää, jos olisi vain yksi ooppera, tiesin heti, että sen olisi oltava Faust. Gounoud’n Faust on hyvin samankaltainen tarinaltaan kuin Tuhkimo: päähenkilö saa yliluonnollista apua unelmansa saavuttamiseen.

Faustissa avunsaamisessa on ehto, tuhkimotarinassa ei. Tuhkimo on niin hurskas ihminen, että hän ansaitsee apua. Faust taas kyseenalaistaa ajatuksen hurskaasta ja puhtaasta ihmisestä. Näiden tarinoiden ristiveto kiehtoi minua. Näenkin leopardin paljolti Mefistofeleen ja Tuhkimotarinan lintujen (alkuperäinen versio hyvästä haltiattaresta) yhdistelmänä. Toisaalta monet hahmojen väliset suhteet itseensä ja toisiinsa ovat myös tämän saman ristivedon motivoimia. Teos ehkä tarkastelee aiheitaan näiden pohjatekstien suhteen kautta.

Kirjoittaessa libretto oli olennainen osa työskentelyä. Minulla oli Savonlinnan oopperajuhlien Faust-librettovihko täynnä post-it-lappuja, joihin olin kirjoittanut, missä kohtauksessa halusin mitäkin kappaletta käyttää. Minulle ei ollut niin tärkeää, että hahmot edustaisivat selkeästi tai yksiselitteisesti jotakin pohjatekstin hahmoa. Librettokohtien jakautuminen tapahtui ikään kuin luonnostaan. Jälkikäteen itsekin olen huomannut hauskoja yksityiskohtia, joita en ole tietoisesti sinne laittanut. Esimerkiksi paronitar Oliveiran hahmo ei laula kertaakaan teoksessa, hän on kuin äänensä menettänyt.

Katsoin erilaisia Faust-oopperan tulkintoja oopperoiden streaming-palveluiden kautta ja nappasin niistä inspiraatiota lavatekniikkaan ja lavan ilmiasuun. Kuuntelin oopperaa kirjottaessani kohtia, joissa kuvailen musiikkia. Myös tunnelman kirkastaminen mahdollistui musiikin avulla. Käytin päivien edestä tunteja Faust-oopperan ja kauneusleikkauksien kirurgisten operaatiovideoiden katseluun, sillä halusin kirjoittaessa keskittyä vain kirjoittamiseen. Asioiden yhdisteleminen ja liioittelu tuntui mahdolliselta vasta siinä vaiheessa, kun tunsin aiheeni hyvin.

Mikä oopperassa ylipäänsä taidemuotona ja kerronnan tapana kiehtoo Onko kyse tietystä kohtuuttomuudesta ja liioittelusta, vai jostain muusta?

Minua kiinnostaa performatiivisuus ja performanssi. Performanssi asettaa myös totuuden olemuksen kyseenalaiseksi. Enkä tarkoita tällä, että performanssi olisi välttämättä vilpillisesti valetta, vaan performatiivisuus kysyy, mitä totuus ja totuudellisuus on.

Koska kauneusleikkaukset prosessina on hyvin raskas ja lihallinen – jopa vastenmielinen – asia, muoto tuli vastapainona tälle. Liioittelu on yksi asia, mikä oopperassa kiehtoo. Oopperassa liioittelu voi olla liioiteltua ylellisyyttä, liioiteltua kauneutta, liioiteltua esittämistä. Oopperamuoto tuntui raikastavan tekstiä, samaan aikaan tuovan teemoista esiin sellaisia ulottuvuuksia, jotka ilman oopperaa eivät tulisi ilmi. Totuuden kyseenalaistaminen kauneusleikkauksien kontekstissa on halun kyseenalaistamista: miksi haluaa korjauttaa itsestään tiettyjä asioita, mitkä asiat saavat tämän halun aikaan, voiko halu olla täysin omaehtoista? 

Vuonna 1859 ensiesitetty ooppera toi myös ajan keskeiseksi kysymykseksi teokseen. Minkälaista kauneus on ollut ennen, miten suhtautumisemme kauneuteen on muuttunut? Ajan lisäksi oopperoissa on hyvin vahvat sukupuoliroolit. Faust-oopperassakin Margaretaan ihastuneen Siebelin roolin esittää sopraano, millä yritetään korostaa miten vähän Siebelillä on mahdollisuuksia saada Margareta. Tästä nousi kysymys, miten nykyajan kauneusleikkauksissa ilmenee sukupuolittuneisuus, miten binäärisen sukupuolten vaatimukset ja rajoitukset kultivoituvat kauneusbisneksessä.

Ja ooppera on ihanaa! Muistan vieläkin elävästi, kun näin ensimmäisen kerran Carmen-oopperan televisiosta. Miten vaikuttunut pieni ihminen pystyi näkemästään olla! Ooppera on suurenmoinen produktio, jonka takana on satoja ihmisiä näytäntötyöntekijöistä ja valoteknikoista konserttimestariin ja solisteihin. Ooppera kertoo suuria tarinoita korostetun kauniisti ja ehostetusti, jopa liioitellun humoristisesti. Se on täynnä intohimoa!

Jos Faustia haluaisi kuunnella taustamusiikkina kirjaa lukiessaan – ja sehän kannattaa, kokeilin –, onko jotain tiettyä levytystä Faustista, jota suosittelisit? 

Kosmoskirjat-käyttäjältä löytyy Spotifysta soittolista, jossa on järjestyksessä kaikki kirjassa esiintyvät kappaleet. Niitä versioita kuuntelin kirjoittaessani. 

Teen tällä hetkellä Koneen säätiön tukemana Sanna Salmenkallion kanssa teoksesta äänikirjaa, johon on tulossa oopperamusiikkia mukaan. Ne ovat niskavilloja nostattavia, viime vuosisadan alussa äänitettyjä versioita. Äänikirja tulee ulos tämän kevään aikana.

Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?

Suosittelen lämpimästi paljon erilaisia reaktioita herättänyttä Triangle of Sadness -elokuvaa (2022). Ruben Östlund tasapainottelee mauttoman ja uskomattoman rajoilla sellaisella tavalla, ettei elokuva ei jää pelkäksi kapitalismikritiikiksi, vaan on juuri esteettisenä kokonaisuutena kutkuttava taideteos.

Tämän lisäksi teoriasta kiinnostuneille voisin suositella Eetu Virenin teosta Vallankumouksen asennot. Brecht, Benjamin ja kysymys estetiikan politisoimisesta (2021). Suosittelen tätä etenkin taiteentekijöille tai uudenlaisesta yhteiskuntajärjestyksestä unelmoiville. Teoksessa lähestytään erityisesti Brechtin filosofian kautta taiteen muutoksellisuuden luonnetta. Minkälainen taide on muutoksellista, mitkä muotokysymykset ovat oleellisia vallankumouksellisessa taiteessa? Tässä kehyksessä taide ei voi irtisanoutua kantaaottavuudestaan, vaan Viren nimenomaan purkaa erotusta ei-kantaaottavan ja kantaaottavan taiteen välillä.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 301 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.