Juha Silvo ja kiinnostavan ristiriitainen Eliot

Mikko – 21.12.2022

T. S. Eliotin Kootut runot kokoaa yksiin kansiin Eliotin elinaikanaan julkaiset runot Juha Silvon tuoreina suomennoksina. Eliot on merkittävä runoilija, mutta myös nykymittapuulla vähän kiistanalainen henkilö. Eliotin runot ovat yhä vaikuttavia ja – pakko myöntää – vaikeita.

Tämä kaikki tekee suomennoshankkeesta tietysti hyvin kiinnostavan, joten haastattelin Silvoa sähköpostitse joulukuussa 2022.

Kootut runot
T. S. Eliot
T.S. Eliot vuonna 1923. Kuva: Wikimedia Commons.

Mistä tuli kipinä lähteä suomentamaan Eliotin koottuja runoja? Oliko
taustalla vuonna 2020 ilmestynyt uusi kriittinen laitos?

Koottujen suomentaminen lähti eteenpäin heti jatkona vuonna 2007 ilmestyneelle Neljälle kvartetolle. Olin sen verran paljon perehtynyt Eliotiin, että olisi ollut sääli antaa sen valua hukkaan. Olin ollut yliopistolla tekemässä jatkotutkimusta Eliotista jo ennen Kvartettoja, mutta kääntäminen tuntui lopulta relevantimmalta kuin akateeminen tutkimus. Erityisesti runouden kääntäminen on luonteeltaan hyvin filosofista toimintaa ja minua kiinnosti jatkaa mieluummin sen itsensä kuin sen tutkimuksen parissa. Sainkin koko tekstimassan työstettyä kertaalleen jo vuonna 2012, mutta WSOY vetäytyi tuolloin suullisesta sopimuksesta taloudellisten realiteettiensa tähden, kun kustantamo oli myyty Bonnierille vuonna 2011.

Eliotin runouden kriittinen laitos ilmestyi jo 2015. Se itse asiassa vähän tärveli alkuperäistä suunnitelmaa Eliotin koko julkaistun tuotannon suomentamisesta, koskapa silloin kaikki aikaisemmin julkaisemattomat runot oli saatu julki… Ja olihan Christopher Ricks itse asiassa jo vuonna 1996 toimittanut Eliotin nuoruuden runot kirjaksi (Inventions of the March Hare). Ajatus oli kuitenkin saada julkaistuksi Eliotin elinaikanaan julkaisema runotuotanto ja sehän toteutui nyt julkaistussa laitoksessa.

Tarkkaavaisimmat ovat saattaneet kylläkin huomata, että Complete Poems and Plays -julkaisun runoista puuttuu muutama osastosta Occasional Verse (”Tilapäärunoutta”). Ne olivat Eliotilta tiettyyn tarkoitukseen, esimerkiksi syntymäpäiväonnitteluksi tehtyjä tekstejä joiden pois jättäminen ei mielestäni jättänyt otsikkoa ”Kootut” vajaaksi. Jonkinlaisena kompensaationa teokseen kirjoittamassani esseessä on sitten muutama ylimääräinen käännös runoista, jotka Eliot melkein julkaisi (yhden niistä julkaisikin nimimerkillä).

Olet suomentanut Neljä kvartettoa jo vuonna 2007. Sanoit esipuheessasi, että siihen tuli nyt pieniä muutoksia. Millaista oli tarkastella 15 vuotta sitten tekemääsi käännöstä kriittisin silmin?

Mitään laajempia muutoksiahan siihen ei tullut, lähinnä jotain sanavalintoja ja suomen mutkien oikaisuja. Merkityksen uudelleenarviointi tuli kyseeseen Dry Salvages -runon kolmannessa osassa, missä vuonna 2007 ”murhe heidän kasvoillaan sulaa huojennukseksi / satatuntiseen unikolkkeeseen”. Eliotin ”sleepy rhythm of a hundred hours” ei tarkemmin ajatellen voi tarkoittaa sataa tuntia kestävää junamatkaa, vaan viittaa tasatunteihin. Joten nyt ”huoli heidän kasvoillaan kevenee helpotukseksi / täyttyvien tuntien unettavassa kolkkeessa” (Their faces relax from grief into relief / To the sleepy rhythm of a hundred hours.)

Kaiken kaikkiaan saatoin olla tyytyväinen silloin tekemääni työhön ja teoksen henkeen.

Millaista muuten on tarttua Eliotiin, jota on kuitenkin suomennettu aikaisemminkin, useampaankin otteeseen? Esipuheessa kerroit säästäneesi ”Huhtikuu on kuukausista julmin”-säkeen, koska se on niin ikoninen. Harkitsitko tuonkin muuttamista? Minkä verran muuten huomioit aikaisempia suomennoksia, vai pyritkö nimenomaan pitämään niistä etäisyyttä?

Kvartettojen kohdalla huomasin ensitutustumisellani Eliotiin olevani tyytymätön Otavan julkaiseman vanhan suomennoksen antamaan vaikutelmaan. Päästäkseni runoihin paremmin sisään aloin kääntää itselleni East Cokerin kolmatta osaa, johon olin törmännyt sattumalta ja jäänyt kummastelemaan ja selvittelemään mitä oikein oli sanottu.

Etäisyyttä on pidettävä, jotta oma runon tulkinta pysyisi eheänä. Olen kuitenkin vaikeissa kohdissa konsultoinut tehtyjä käännöksiä enkä pelkästään suomalaisia vaan esimerkiksi ruotsalaisia, ranskalaisia ja saksalaisia. Oman tulkinnan eheys syntyy runon kokonaisuudesta, ei yksittäisistä säkeistä, ja ”huhtikuu on kuukausista julmin” on hyvä esimerkki, jonka kohdalla muun muassa siteerattavuus oli tärkeä arvo. Eliotin säkeet tulevat vastaan englanninkielisissä teksteissä hyvinkin laajasti, mutta Suomessa luonnollisesti vain ehkä juuri tämän säkeen verran.

Mikä Eliotin runoissa oli suomentajalle vaikeinta? Oliko jotain, mikä tuntui helpolta tai vaivattomalta?

Eliotin allusiivisuus, toisten kirjailijoiden tekstin lainaaminen tai niihin muuten viittaaminen, on usein vaikeasti säilytettävissä ja ehkä jossain määrin tarpeetonkin yritys. Se mikä avautuu englanniksi ei välttämättä ole edes mahdollista suomeksi, ei edes silloin kun viitatuista teoksista on suomennos. Eliotin ääretön oppineisuus yhdistettynä hänen haluunsa ”kätkeytyä” ja olla tietoisesti vaikeatajuinen tuotti ongelmia, joissain tapauksissa aivan sen ymmärtämiseksi, mistä säkeissä oikein on kyse.

Toisaalta on sanottava, että suomennoksen ei tarvitsisi olla siksi tarpeettoman vaikeatajuinen ja kulmikas, mitä koen aiemmissa Eliot-suomennoksissa tulevan vastaan. Suomentajan on pakko valita säkeille oma tulkintansa, mutta löydettävä myös runollinen muoto joka mahdollisimman hyvin asettuu vastaamaan lähtötekstissä ymmärtämiänsä pyrkimyksiä. Hyvä suomelle ominainen ilmaisu on olennaista. Eturivin suomentajamme Kersti Juvan teos Löytöretki suomeen (SKS 2019) on oiva teos paljastamaan englannista suomeen kääntämisen sudenkuoppia ja näyttää suomelle ominaisia tapoja ilmaista kieliopillisia rakenteita.

Miksi Eliot on vielä vuonna 2020 relevantti tekijä? Kuten kirjoitat, hänen henkilössään on epämiellyttävät puolensa tämän päivän – ja miksei hänen omankin aikansa – arvojen näkökulmasta, mutta onko Eliotin panos kirjallisuudelle edelleen huomattavaa? Mitä nykylukija Eliotista saa?

T. S. Eliot on kirjallisuuden suuria nimiä ja kattavan koosteen julkaisemisen hänen runoudestaan näen itsessään arvokkaana. Olen kyllä kamppaillut juuri tämän relevanssikysymyksen kanssa ja tullut siihen tulokseen, että runothan eivät ole (välttämättä) sidottuja aikaansa ja voivat siksi löytää kosketuspintansa uusissa lukijoissa ja uusina aikoina.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien kirja-arvostelussaan 20.11.2022 Kuisma Korhonen kirjoitti Eliotin Autiosta maasta, että ”aikalaislukijoille runo kuvasi maailmansodan ja espanjantaudin runtelemaa Eurooppaa. Nykypäivänä runon viittaukset kuivuuteen ja hedelmättömyyteen ovat saaneet epämiellyttävän kirjaimellisia merkityksiä ilmaston lämmetessä, virtojen kuivuessa ja satojen ehtyessä.” Nykytilanteessa sen tietäminen, että Eliot kirjoitti kolmea viimeisintä Kvartettoaan juuri sota-aikana, voi antaa niihinkin uutta syvyyttä.

Klassikkoja käännetään uudestaan juuri kai siksi, että vanhahtava ilmaisu ei olisi esteenä nykylukijalle teokseen sisään pääsemiseksi. Eliot on kiinnostavan ristiriitainen hahmo sekä henkilönä että runoilijana.

Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?

Ylen, Hufvudstadsbladetin ja Dagens Nyheterin Moskovan kirjeenvaihtajan Anna-Leena Laurénin De är inte kloka de där ryssarna on kirja, jota haluan suositella. Alunperin Söderströmin vuonna 2008 julkaisema kirja on saanut uutta ajankohtaisuutta venäläisen kulttuurin ajattelutapojen avaajana ja Schildts & Söderströms julkaisikin siitä viime vuonna uudella esipuheella varustetun laitoksen.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 261 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.