Klaus Maunuksela ja kädessä pidettävä kirjallisuus

Mikko – 6.10.2022

Klaus Maunukselan esikoisromaani Manuaali teki vaikutuksen. Kirja yhdistelee aineksia – tulostimen käyttämisen vaikeutta, puhelimen hajoamista, parisuhteita, seksiä, avaruusalusten telakoitumista – oudoilla ja yllättävillä tavoilla ja herätti paljon kysymyksiä.

Haastattelin Maunukselaa sähköpostilla lokakuussa 2022.

Klaus Maunuksela
Kuva: Kosmos
Manuaali

Mistä Manuaali sai alkunsa? Mitä halusit siinä käsitellä?

Teokselle on määritettävissä hyvin täsmällinen alkupiste, sillä 2018 olin mukana Todellisuuden tutkimuskeskuksen esityshankkeessa nimeltä Postdigital, jossa tutkimme sitä, voiko nykyään tehdä taidetta ilman digitaalista kapitalismia ja sen tarjoamia alustoja ja työkaluja. Osana tutkimusprosessia teimme kirjoitusharjoitteen, jonka aikana kirjoitin romaanin pohjana toimineen novellin ensimmäisen version manuaalisesti, lyijykynällä paperille.

Tuntui, että käsin kirjoittaminen vaikutti tietyn kielellisen rekisterin löytymiseen, sillä se johdatti kirjoittamaan lyhyemmin lausein, yhtä aikaa hitaammin ja tiiviimmin. Puhelimen sammuttaminen ja purkaminen osiinsa ennen kirjoittamisen aloittamista tuntui rituaalilta, jonka kautta sain jonkinlaisen kosketuksen digitaalisen yhteiskunnan “yöpuoleen”, siihen ruumiilliseen ja kokemukselliseen tasoon joka on jatkuvasti läsnä mutta kätkeytyy näkyvistä arkisessa elämässä. 

Millaista romaanitekstin kirjoittaminen oli? Olet aikaisemmin kirjoittanut näytelmiä, runoutta ja paljon muuta; erosiko esikoisromaanin tekeminen jollain olennaisella tavalla muusta kirjoitustyöstä? Mikä romaanin kirjoittamiessa oli helppoa, mikä vaikeaa?

Kirjoittaminen on aina periaatteessa tuskallista, riippumatta siitä millainen teksti on kyseessä. Tuska vain tuntuu vaihtavan paikkaa sen mukaan, mihin suurin paine kohdistuu. Manuaalin kirjoittamisessa vaikeinta oli luoda oma tapa kirjoittaa proosaa, oma proosan estetiikka. Sen kehittäminen vaati paitsi kirjoittamaan, myös ajattelemaan paljon.

Kesti aikaa ymmärtää, mikä tekstissä on todella merkityksellistä, valitun estetiikan mukaista, ja mikä vain mallinsi itsellenikin mielikuvaa siitä, miltä proosan pitäisi näyttää. Lopulta päädyin poistamaan käsikirjoituksesta kaiken “romaanimaisen”: halusin, että teksti on tiivistä ja virtaviivaista, motivoitua osana juuri kyseistä, ainutkertaista kokonaisuutta. 

Painettu kirja on taideobjekti, jossa olennaista on sen muoto ja tuntu, ja samalla käytettävyys: mihin ja miten tätä esinettä voi käyttää, millaista sen kanssa on lukea? Manuaalin kohdalla olennaisena juonteena on tietty funktionaalisuus, tai ehkä funktionaalisuuden ajatuksella leikittely. 

Kirjoittaessani teosta aloin kiinnostua erilaisista manuaaleista tai käyttöoppaista. Kun perehdyin sanan etymologiaan, sain tietää että sillä on alunperin tarkoitettu käsikirjaa, siis kirjaa jota voi lukea yhdellä kädellä. Keskustelimme tästä Viivi Prokofjevin kanssa, joka suunnitteli kirjan taiton ja kannen. Lopullisen kirjaesineen kevyt, muistikirjamainen vastaa tätä ajatusta käsinkosketeltavasta ja käteenistuvasta kirjasesta, jota voi vaivattomasti lukea yhden käden varassa.

Kotisivuillasi sanotaan, että teos on kirjoitettu yhdessä kineettisen audiokirjan kanssa. Mitä ”kineettinen audiokirja” tarkoittaa?

Erilaisten tekstien kanssa työskentelemisen lisäksi teen esityksiä, ja usein erilaiset taiteelliset prosessit solmiutuvat toisiinsa, välillä yllättävilläkin tavoilla. Alun perin kirjoittamani novellikin päätyi paitsi osaksi romaania, myös virate.me-esitystaideryhmän esitystä, jonka esitämme Teatterikorkeakoululla 14.10.2022 taiteellisen väitöstutkimukseni ensimmäisenä esitarkastettavana osana.

Esityksessä ääneen lukemani proosateksti soitetaan esiintyjän kädenliikkeillään laukaisemana, digitaalisesti muokkautuvana ääniraitana, joka kääntyy algoritmin kääntämäksi englanniksi. “Kineettinen äänikirja” on tutkimuksessa kehittämäni teoreettinen käsite, jolla pyrin kuvaamaan äänikirjallisuuden taiteellisia mahdollisuuksia esityksellisenä taidemuotona. 

Pohdiskelusi digitaalisesta metatyöstä oli mielenkiintoista ja puhuttelevaa – olen toki tietoinen metatyön käsitteestä, mutta en ollut ajatellut sitä digitaalisten järjestelmien ylläpidon kontekstissa. Vaan niinhän se on: joudun itsekin tekemään paljon digitaalista metatyötä. Miten itse koet tämän ilmiön?

Digitaalisten sovellusten ja laitteiden helppokäyttöisyys ja sujuvuus perustuu osaltaan käyttäjälle ulkoistettuun työhön. Siitä on tullut näkymätön normi, jota ei voi kovin helposti kyseenalaistaa kuulostamatta antimodernistilta.

Käytännössä on kuitenkin arveluttavaa, että ihmisten oletetaan tekevän oman työnsä lisäksi ilmaiseksi työskentelyn mahdollistavaa digitaalista metatyötä, kuten opettelemaan jatkuvasti uusien järjestelmien käyttöä ja ratkomaan laitteiden käyttöön liittyviä ongelmia. Tämä näkyy puheessa digitaalisista taidoista jonkinlaisina yleisinä “kansalaistaitoina”, mikä peittää näkyvistä sen, että kyseessä on erityinen työn muoto joka pitäisi tunnistaa paitsi osana työtä, myös järjestelmien suunnittelussa.

Omassa työskentelyssäni huomaan jatkuvasti, että aika jonka voisi käyttää mielekkäämmin, menee erilaisten alustojen toimintalogiikan määrittämään käännöstyöhön, jolla yritän tehdä alustan toimintaa itselleni ymmärrettäväksi ja samalla tehdä itseäni ymmärrettävämmäksi noille alustoille. Se on turhauttavaa, totta kai, mutta ehkä osittain myös siksi että digitaalisissa järjestelmissä on jotain mikä saa unelmoimaan sellaisesta vapaudesta joka ei olisi vain käyttäjälle annettu markkinointihenkinen lupaus.

Tulostinkauhu on selvästi oma ilmiönsä. Kesällä pari tulostinta asentaneena kykenin samastumaan Manuaalin tähän osaan vaivattomasti. Onko sinulla tuoreita tulostinkauhukokemuksia jaettavaksi? Oletko koskaan itse pistänyt tulostinta päreiksi?

Sanottakoon, että suhteeni tulostimiin on vaikea! Tätä nykyä pyrin olemaan käyttämättä niitä, jos siihen vain on mahdollisuus. Tämän tulostimet tekevät helpoksi, sillä useimmiten niitä on muutenkin mahdoton saada toimimaan. 

Mistä avaruusalusten telakoituminen löysi tiensä teokseen? Se oli minusta hauska näkökulma; yhtä aikaa tavattoman etäinen että selvästi asiaan kytkeytyvä. Oma perverssi vivahteensa oli siinä, miten se kytkeytyy Vauva.fi-keskusteluihin (”Mieheni kertoi telakoituneensa saunaillassa”).

Kirjan tästä juonteesta on kiittäminen ystävääni, joka johdatti minut Youtubesta löytyvien NASA:n astronauttivideoiden äärelle. Runollinen vastaavuus, tai rakenteellinen analogia penetraation ja avaruustelakoinnin välillä muodostui lopulta ratkaisevaksi tekijäksi teokselle.

Näiden tasojen yhdistäminen oli olennaista yritykselleni käyttää proosaa johonkin muuhun kuin pelkästään tarinankerrontaan tai kokemusten koskettavaan kuvaukseen. Siitä tuli teokseen etäännyttävä, dänkkinen ulottuvuus, jossa kaksi ainakin näennäisen kaukaista asiaa rinnastuu toisiinsa jännitteisellä ja outoja merkityksiä tuottavalla tavalla.

Suostumuksellisen ja normeja purkavan heteroseksin kuvaaminen tuntuu edelleen jotenkin raikkaalta. Manuaalin seksikuvaus on yhtä aikaa hätkähdyttävää ja viehättävää. Mitä haluaisit lukijan saavan tästä irti?

Vähintäänkin toivon, että kirja voi tarjota tilan sen kysymiselle, millä eri tavoilla seksistä on mahdollista ajatella tai kirjoittaa. Sen suhteen emme ole vielä nähneet mitään, luulen.

Mitä itseeni tulee, nautin itse siitä, että teksti on samaan aikaan aistillista ja kutsuu ajattelemaan. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat jo itsessään eroottisen kontaktin muotoja, joissa ollaan kosketuksissa erilaisten ruumiiden ja mielten kanssa. Tätä kirjallisuuden väreilevää ulottuvuutta ei kannata unohtaa.

Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?

Ikisuositukseni on Tutkijaliitto, jonka julkaisemat teoriakirjat lukeutuvat kirkkaimpaan suomeksi julkaistavaan ajatteluun. Seurantaan kannattaa laittaa myös TUA eli Teatterin Uusi Alkukirjasto, joka julkaisee esitystekstejä ja muuta kiinnostavaa teatteriin liittyvää.

Ensimmäinen kustannushankkeen julkaisuista on Noora Dadun teos “Minun Palestiinani ja Fail”, jonka suhteen on merkillepantavaa, että kahdesta näytelmästä koostuvasta kirjasta puhutaan sisäkannessa tekijän esikoisteoksena. Tämän ääneensanominen haastaa sen normiksi vakiintuneen ajatuksen, että vasta romaani tai runoteos on tekijän kirjallinen esikoisteos. 

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 174 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.