Lauri Mäkinen ja lopun alku toisessa maailmansodassa

Mikko – 14.4.2022

Lauri Mäkinen on taitava kirjailija, jonka teokset ovat käsitelleet mielen­kiintoisia historiallisia tapahtumia. Esikoisteos Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset (Siltala, 2015) sijoittui 1920-luvulle Ambomaalle, jossa suomalaiset lähetyssaarnaajat tekivät työtään. Palaneesta kappelista löytyy ruumis ja tapahtumasta seuraavat tutkimukset pöyhivät esiin salai­suuk­sia, joiden olisi pitänyt pysyä piilossa. Toinen romaani 50/50 (Siltala, 2017) sijoittuu sotavuosiin ja asettaa rikostutkijat tiukan paikan eteen: kahdesta epäilystä toinen on desantti, jolle tuomio on kenttäoikeudessa nopeasti langetettu kuolemantuomio.

Uusin teos, Lopun alku d-mollissa (Siltala, 2022) sijoittuu niinikään sota­vuosille. Se alkaa toisen maailmansodan esinäytöksestä, Espanjan sisällis­sodasta, ja etenee 1940-luvun puolelle. Teoksen monien kertojen joukossa on vakoojia, natseja ja neuvostoliittolaisia. Kokonaisuus on herkullinen ja herätti monia kysymyksiä. Haastattelin Lauri Mäkistä sähköpostilla huhtikuussa 2022.

Lopun alku d-mollissa
Lauri Mäkinen
Kuva: Laura Malmivaara / Siltala

Mistä Lopun alku D-mollissa sai alkunsa? Mikä oli se alkuperäinen tarina, jonka kirjalla halusit kertoa?

Selkein lähtölaukaus tälle romaanille oli lukemani uutinen, jossa kerrottiin Saksan tiedustelupalvelun julkaisseen vanhoja dokumentteja, joiden mukaan filmitähti Marika Rökk olisi ollut Joseph Goebbelsin rakastajatar ja Neuvosto­liiton vakooja.

Aihe alkoi kiinnostaa ja aloin penkoa Goebbelsin päiväkirjoja, tutustua Natsi-Saksan kulttuuriskeneen sekä tutkia Neuvosto­liiton sotilastiedustelua, jota kautta päädyin Tokioon ja Richard Sorgen vakoojarenkaaseen.

Olin myös pyöritellyt mielessäni Espanjan sisällissotaa ideana, koska suvussani on kerrottu tarinaa merimiehestä, joka katosi Espanjassa sisällissodan aikana. On tosin jäänyt hämärän peittoon, hukkuiko hän, vai katosiko maihin ja siitä sodan sumuun.

Miten päädyit lopulliseen aika moniääniseen kuoroon kertojia?

Luin myös joitakin vuosia sitten Leonardo Paduran teoksen El Hombre que amaba a los perros (Man Who Loved Dogs), joka kertoo Trotskin sala­murhasta muutaman henkilön näkökulmasta, mukaan lukien NKVD:n salamurhaaja Ramon Mercaderin ja Trotskin itsensä. Luin myös Marlon Jamesin Brief History of Seven Killings, joka sekin kertoo moniäänisesti murhahankkeesta, joskin epäonnistuneesta sellaisesta, jonka kohteena oli Bob Marley. Pidin kirjojen laajuudesta ja tavasta kertoa tarinaa moniäänisesti. Halusin tehdä jotakin samankaltaista, mutta omalla tavallani. Lopun alku d-mollissa on siis lähtöisin sarjasta yhteen kietoutuneita ideoita.

Sotilastiedustelun merkitys on noussut puheenaiheeksi nyt Ukrainan tapahtumien myötä, kun on käynyt ilmi, että Putin on tainnut tehdä päätöksiä väärän tiedon vuoksi. Kirjassasi Arslan joutuu pohtimaan, millä tavalla vastaa Stalinille: mitä Stalin haluaa häneltä kuulla? Kun vielä miettii, miten kirjassa käsitellään Saksan hyökkäyksiä Tšekkoslovakiaan, teos tuntuu suorastaan kipeän ajankohtaiselta. Kirjoittaessasi et tietenkään voinut tietää Ukrainan tämän hetken tapahtumista, mutta oletan, että kirjoitit kyllä tietoisena historian tapahtumien heijastuksista nykypäivään?

Kuluneen sanonnan mukaan ne, jotka eivät opi historiasta, ovat tuomittuja toistamaan sitä. Länsimaisessa kulttuurissa toinen maailmansota on erään­lainen käänteinen ilmestyskirja, jonka toistumista pelätään. Se pitää sisällään historian tappavimman sotien sarjan sekä kansanmurhan teollisessa kaavassa.

Venäjä sanoo sodan Ukrainaan vastaan olevan toisen maailmansodan jatko eli sota natseja vastaan. Toisaalta jos vertaa Venäjän ja Natsi-Saksan propagan­da­pelikirjoja, on vaikea olla huomaamatta samankaltaisuuksia. Taas katalat naapurivaltiot sortavat rajan taakse jääneitä maanmiehiä, joita suurvalta on pakotettu suojelemaan. Putinin hallinto siis tuntuisi tarkastelevan toista maailman­sotaa toisin kuin länsi; ei vältettävänä, vaan ainakin nimellisesti jatkettavana sotana ja ennen kaikkea parhaiden propagandakäytäntöjen aarreaittana. 

Mitä tiedusteluun tulee, on tiedon hankkiminen yksi asia, mutta sen tulkinta ja päätösten tekeminen toinen, sillä jälkimmäiseen vaikuttaa aina inhimillisiä, ideologisia, kulttuurisia ja rakenteellisia tekijöitä. Ennen hyökkäystä Ukrainaan Venäjän hallinto järjesti näytelmän, jossa turvallisuusneuvosto keskusteli, pitäisikö Donetskin ja Luhanskin kapinallistasavallat tunnustaa valtioiksi. Tuossa kokouksessa ulkomaantiedustelun johtaja Naryškin yritti ehdottaa, että Venäjä antaisi lännelle vielä yhden mahdollisuuden eli ei kiirehtisi tunnus­tamis­asiassa.

Putin reagoi tähän nöyryyttämällä tiedustelupomonsa kollegoidensa ja TV-kameroiden edessä. Naryškin ymmärsi olleensa, ei ehkä väärässä, mutta väärää mieltä ja ilmoitti kannattavansa tasavaltojen liittämistä Venäjään. Kiirehti siis kannattamaan vieläkin radikaalimpaa ratkaisua, mitä vain hetki aiemmin vastusti. Jälkikäteen voisi ajatella, että Naryškin tajusi, että Putin oli tekemässä virhettä ja yritti toppuutella tätä. Putinin reaktio teki kuitenkin selväksi, että päätökset on jo tehty ja uratietoisen tiedustelijan on syytä sopeuttaa kertomansa siihen. 

Stalin ei tunnetusti uskonut saamiaan varoituksia tulevasta Saksan hyökkäyk­sestä, eikä näitä varoituksia haluttu hänelle edes esitellä. Tämä saattaa vaikuttaa jälkikäteen täysin järjettömältä, koska hankittua tietoa tulkittiin kommunistisen ideologian kautta. Tuon ajattelun mukaan Neuvosto­liiton päävastustaja oli kapitalistinen Britannia, joka oli vielä tuolloin maailman suurin imperiumi. Marxilaisittain tulkiten Britannia toimi riistäjän logiikalla eli yritti vetää Neuvostoliiton mukaan sotaan, jota Britannia kävi Saksaa vastaan. Niinpä varoituksia saksalaisten tulevasta hyökkäyksestä pidettiin brittien disinformaationa. 

Saksalaiset olivat itärintaman tiedustelusodassa täysin hukassa. Käytännössä he eivät onnistuneet yhdessäkään merkittävässä tiedusteluoperaatiossa ja kävi vielä niin, että neuvostoliittolaiset kaappasivat niistä merkittävimmät ja syöttivät saksalaisille niin sanottua kontrolloitua informaatiota. Silti, senkin tiedon, mikä saksalaisilla oli, he tulkitsivat ideologian ja rotuteorian kautta. Omien voimien kulumista ja alivoiman merkitystä vähäteltiin, koska kyseessä kuitenkin oli arjalaisten armeija, joka kävi sotaa slaaveja vastaan. Yhdys­valtojen sotaan liittymisen merkitystä myös vähäteltiin, koska juutalaiset olivat maassa niin merkittävässä asemassa. 

Putinista on aina sanottu, että hänellä ei ole muuta ideologiaa kuin kyynisyys. Hän on saattanut olla sosialisti, markkinatalousmies, uskonmies ja murhaaja, kaikkea saman päivän aikana. Viime aikoina hän on kuitenkin kunnostautunut viime vuosina kansatieteilijänä ja historioitsijana. Hänen tulkintansa tapahtu­mista ovat alkaneet taittaa kummalliseen ja samalla tavallaan johdon­mukai­seen suuntaan. Hänelle venäläiset ovat herrarotua, voittajia, ja aina olleet sitä. Saattaa siis olla, että hänen ukrainalaisista vetämissään johtopäätöksissä on jotakin samaa. Ylimielisyyttä ja halveksuntaa, joka on kostautunut taistelu­kentillä ja kansainvälisissä suhteissa. 

Tiedustelu ja vakoilu ovat kyllä tavattoman kiinnostavia aiheita. Olen aikaisemmin törmännyt kirjoissa siihen, miten osana onnistunutta vakoilua on olla käyttämättä saatuja tietoja, jottei vuoto paljastu. Tässä oli sitten uusi näkökulma, vastahakoinen vakoilija, joka vääristelee välittämiään tietoja, jättää asioita kertomatta ja yrittää pienentää omaa osaansa. Millaisia ajatuksia tässä oli taustalla?

Kyseessä oleva hahmo lienee Max Clausen eli Tokion vakoojarenkaan radisti. Hän on itse asiassa kirjan toinen todella elänyt hahmo Joseph Goebbelsin rinnalla, vaikkakin hyvin vähän tunnettu. Käytännössä kaikki Tokion vakooja­renkaasta kirjoitettu on keskittynyt Richard Sorgeen, joka on elämää suurempi hahmo: John Le Carré on kutsunut häntä kaikkien aikojen suurimmaksi vakoojaksi ja ilmeisesti Sorge toimi myös esikuvana Ian Flemingin James Bondille.

Omasta mielestäni paljon kiinnostavampi tarina löytyi valokeilan sivusta. Clausenissa kiehtoi juuri se, että hänet olisi ollut niin helppo ohittaa. Hän edustaa niitä ihmisiä, joita ei huomata, varsinkin silloin kun ympäröivät tapahtumat ovat suuria. Tyyppejä, jotka olisivat paljon mieluummin vain grillanneet takapihalla vaimon kanssa ja keskittyneet omiin asioihinsa.

Clausen oli kommunistivakooja, jonka peiterooli oli yrittäjä. Kävi kuitenkin niin, että hänestä tuli menestyvä sellainen. Näin hän itse asiassa on malliesimerkki kaksoiselämää elävän sisäisestä ristiriidasta. Mitä jos peiterooli onkin juuri se elämä, jota haluaisi elää? Ja miten kapinoida, kun on niin syvällä jossakin, mitä ei enää halua, mutta josta ei ole poispääsyä?

”Vaikuttaessaan maailmaan ja muuttaessaan sitä ihminen muuttaa samalla oman luontonsa”. Tämä kirjassa melko varhain esiintyvä sitaatti Marxilta tuntui jo heti vastaan tullessaan jotenkin enteilevältä. Kuinka keskeinen tämä sitaatti mielestäsi kirjan kannalta on?

Varmasti keskeisimpiä Ibragimovin hahmoon liittyviä. Marx taisi kuvata sillä sitä, että asiat ovat keskinäissuhteessa, muuttuvat yhdessä ja yhtä aikaa. Sitaatti ottaa kantaa ihmisluontoon ja yksilön luonteeseen, jotka eivät nekään ole muuttumattomia tai muuttamattomia. Ibragimov on hahmo, joka kykenee vaikuttamaan tapahtumiin ympärillään. Hän myös muuttuu ehkä eniten, sekä omien tekojensa että ympäröivän maailman vaikutuksesta.

Selvimmin kirja tuntuu kriittiseltä neuvostojärjestelmää kohtaan. Siinä kohtaa kun eversti Vasiljeviä tuomitaan, pistät Arslanin näkemään selvästi sen, miten kenestä tahansa saadaan syyllinen, kun oikein katsotaan, koska kaikkihan ovat lopulta kytköksissä toisiinsa ja sitä kautta kytkettävissä suoralla linjalla vaikka nyt sitten Trotskiin. Niinpä kun pyörä kääntyy ja Arslan joutuu syytettyjen penkille, lukija tiesi sen olevan edessä. Mitä tässä halusit sanoa?

Stalinismi ja natsismi ovat tietenkin historiaa, mutta kummankaan ideologian kaltainen ajattelu ei ole kadonnut. Yleisesti ottaen Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan hirmuteot tunnetaan hyvin. Natsien tapauksessa myös ideologinen motiivi tunnetaan, koska se ei ole kovin monimutkainen. Natsit tunnistivat yhteiskunnallisen ulkoryhmän eli juutalaiset, romanit, homoseksuaalit ja niin edelleen ja syyttivät heitä kaikesta, mikä Saksassa ja oli pielessä, asettivat heidät lailla alempaan statukseen ja lopulta alkoivat murhata heitä teollisella mittakaavalla. Natsit syyttivät juutalaisia myös toisesta maailmansodasta. 

Neuvostoliiton tapauksessa uhrien määrä on kymmenissä miljoonissa ja heidänkin tuhoamisessaan oli ideologinen tai identiteettipoliittinen ulottuvuus, joka on kuitenkin huonommin tunnettu tai ymmärretty. Ehkä siksi, että se on monimutkaisempi ja vaatii enemmän opiskelua kuin natsien vastaava. Stalinin jälkeen omaksuttiin selitys, jonka mukaan kaikki johtui yhden ihmisen mielen­vikaisuudesta ja tuon ajan tapahtumista puhutaan stalinismina. Omasta mielestään Stalin kuitenkin oli marxisti.

Neuvostoliitossa identiteettipoliittinen jaottelu perustui luokkataustaan ja jokainen kuului taustaltaan sortavaan tai sorrettuun luokkaan – rikkaisiin tai köyhiin maanviljelijöihin, proletariaattiin, papistoon, älymystöön, porvaristoon, pikkuporvaristoon ja niin edelleen. Proletaarinen luokkatausta oli lähtö­kohtaisesti riistetyin eli ”paras”, mutta jako hyviin ja huonoihin ihmisiin ei silti ollut niin yksinkertainen. Oleellisinta oli yksilön tiedostavuus ja sielun puhtaus.

Lenin oli aatelistaustainen, mutta hän hyvitti tämän palvelemalla työväen­luokkaa, kun taas proletaari saattoi kärsiä väärästä tietoisuudesta tai porva­rillisesta houkutuksesta ja olla kansanvihollinen. Koska yksilö tuomittiin ajatuk­sistaan, kuka tahansa saattoi päätyä syytetyksi. Omaa puhtauttaan taas saattoi todistaa katkaisemalla kaikki yhteydet epäpuhtaisiin sekä havaitse­malla ideologisia ja moraalisia epäpuhtauksia muissa. 

Kirjasta on havaittavissa myös jonkinlaista teemaa kuoleman ja uudelleen­syntymisen kautta. Arslan ja Alex molemmat viittaavat suoraan kuolleensa ja palanneensa elämään. Jonkinlaista uutta elämää tuntuvat muutkin hakevan. Onko niin, että nämä vakoiluhommat ovat sellainen taakka ja tahra ihmisen elämässä, ettei siitä oikein voi muuten puhdistua kuin kuole­man kautta, oli se sitten todellinen tai vain uskoteltu?

En oikeastaan kirjoittaessa miettinyt tai suunnitellut tällaista ratkaisua, mutta se tuntui paikassaan oikealta tai sopivalta. Tässä romaanissa useampi hahmo on joko hakeutunut siihen elämään jossa on, tai haluaa siitä pois.

Maailmankatsomus on kirjassa ja sen hahmojen elämässä isossa roolissa. Ideologioissa, uskonnoissa ja kulteissa puhutaan usein ”heräämisestä”. Natsien yksi iskulause oli ”Deutschland erwache” eli herää Saksa, siinä missä someajan tiedostava moraalipapisto on ”woke” ja rokotesalaliittoteorioihin uskovat kutsuvat muita lampaiksi.

Ajattelu muistuttaa rakkautta ja toiselta puolen sen poissaolo kuolemaa tietyllä tavalla. Ihminen on kulkenut unessa, kunnes herää oikeaan totuuteen, ymmärtää miten maailma ”oikeasti” toimii, mikä hänen paikkansa ja tehtävänsä siinä on ja alkaa vasta silloin todella elää.

Mikä on saanut tähän asti hakeutumaan historiallisten aiheiden pariin? Edellisen kirjan kohdalla sanoit halunneesi kirjoittaa Suomeen sijoittuvan dekkarin, jossa kahta ihmistä epäillään rikoksesta, josta seuraa kuoleman­rangaistus. Se toki kohdistaa historiaan. Onko siis enemmän kyse siitä, että kiinnostavat aiheet ovat ohjanneet historian pariin kuin että olisit tietoisesti halunnut kirjoittaa historiallisia romaaneja?

Niin, mielenkiintoinen pointti. Olen useasti miettinyt, että pitäisikö tai olisiko jo aika kirjoittaa nykyaikaan sijoittuva romaani. Ideat ovat kuitenkin aina lähte­neet viemään historiaan. Niin taitaa olla käymässä taas. Lopulta kyse on kuitenkin siitä, että tulee sellainen aihe tai idea, josta on ”pakko” tehdä, eikä se tule päättämällä. 

Joskus kuulee sanottavan, että historialliset romaanit ovat tapa irtautua arjesta ja päästä jonnekin muualle. Mitä enemmän olen itse kirjoittanut siitä, sitä vähemmän historia on alkanut tuntua erilliseltä ajalta. Historia on yhtä kuin kollektiivinen muisti ja muisti on väkisinkin läsnä nykyajassa. Länsi­maisessa edistysajattelussa tärkeintä on nykyhetki ja tuleva. Lähdemme siitä, että olemme voittaneet historian ja tiedämme nyt paremmin. Varsinkin sodasta kirjoittaminen saa automaattisesti kritiikkiä ja jokaisen isänpäivän alla sosiaalisessa mediassa käydään pahennuskierros siitä, kuinka miehille taas markkinoidaan aivan vääränlaista kirjallisuutta. 

Emme kuitenkaan voi valita sitä, miten muut suhtautuvat historiaan ja miten se muualla muistetaan. Venäläisille historia ei tunnu tarjoavan samanlaisia opetuksia. Heille se on pohjaton kaunojen kaivo. Neuvostoliiton roolia natsismin kukistamisessa ei heidän mielestään arvosteta, eikä heille anneta etupiiriä ja kunniapaikkaa maailman johtokunnassa. Häviäjiä kohdeltiin toisen maailmansodan jälkeen paremmin kuin kylmän sodan päätyttyä. Saksa nostettiin jaloilleen ja venäläisille tarjottiin sokkiterapiaa. Kiinalaisille taas nöyryytyksen vuosisata on opetus länsimaista ja niiden todellisesta luonteesta. Niiden vuoksi Kiinan on noustava ja oltava vahva. Molemmissa maissa vahva hallitsija on edustanut vakautta ja hajautettu hallinto kaaosta.

Mitä luet juuri nyt?

Tällä hetkellä luen kahta kirjaa: Catherine Beltonin Putin’s People sekä Andrew Lownien Stalin’s Englishman, the Lives of Guy Burgess (Burgess oli Cambridgen viisikon vakooja). Jälkimmäinen on taustatyötä, joka tulee tai ei tule käyttöön seuraavassa kirjassa.

Lukujonossa odottelee Pirkko Saision Passio ja Leonardo Paduran Heretics. Koiraa lenkittäessäni kuuntelen Olemisen sietämätöntä keveyttä, jossa kerronta taitavasti kyllä yhdistelee keveyttä ja sietämättömyyttä. Koronan jäljiltä taskussa polttelee aika paljon keikka- ja festarilippuja, joita on kiva päästä käyttämään.


Tutustu myös Lauri Mäkisen aikaisempiin teoksiin:

Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset
50/50

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 969 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.