Israelilaisen Hila Blumin palkittu romaani Kuinka rakastaa tytärtään ilmestyi aikaisemmin tänä vuonna. Teos on melko harvinaista herkkua, israelilaista kirjallisuutta suoraan hepreasta suomennettuna. Kun kyseessä oli vielä oivallinen kuvaus äidin ja tyttären välisestä poikkeuksellisen vaikeasta suhteesta, voi lukijana olla tyytyväinen.
Niinpä halusin myös haastatella teoksen suomentanutta Minna Tuovista. Haastattelu tehtiin sähköpostitse elokuussa 2023.
Mistä Kuinka rakastaa tytärtään tuli käännettäväksi? Oliko se kustantamon ehdotus vai oliko sinulla näppisi pelissä? Näiden harvinaisempien kielten kohdalla kysymys on aina kiinnostava, Suomessa kustantamoissa ei taida liiemmin olla hepreankielentaitoisia työntekijöitä. Olikohan tässä ratkaisevana tekijänä Sapir-palkinnon voitto ja siitä tullut kansainvälinen noste?
Kirja oli kustantamon ehdotus. Tammen suomennetun kaunokirjallisuuden kustantaja Päivi Koivisto-Alanko oli keväällä 2021 ostanut Hila Blumin kirjan oikeudet ja tarjosi teosta minulle suomennettavaksi. Sapir-palkinnon Blum sai kirjastaan tammikuussa 2022, joten se ei ollut valinnan takana. Tuossa vaiheessa kirjasta ei tietääkseni myöskään ollut käännöksiä muille kielille, ensimmäiseksi ilmestyi saksankielinen laitos tammikuussa 2022. En halua enkä osaa puhua Päivin puolesta, mutta lienee ollut kustantajan vaistoa.
Aihe on toki ikuisesti ajankohtainen, mutta mielestäni viime vuosina on taiteen, ainakin kirjallisuuden ja elokuvan kentillä, ruodittu vanhemmuuden ja lapsena olemisen kipukohtia paljon ja kenties rohkeammin ja rehellisemmin kuin koskaan aiemmin. Joka tapauksessa Päivin tarjous oli sellainen, josta en voinut missään tapauksessa kieltäytyä – yhden tyttären äitinä tai muutenkaan.
Tiedätkö, mikä ylipäänsä on hepreasta suomentavien tilanne tällä hetkellä? Oletko ainoa aktiivinen suomentaja? Aikaisemminhan Kristiina Lampola on suomentanut suoraan hepreasta, mutta 2000-luvun alun jälkeen esimerkiksi Ozit ja Grossmanit suomennettiin välikielen kautta, kunnes sinä suomensit molemmilta uusimmat.
En välttämättä tiedä asian tarkkaa laitaa, mutta tottahan on, että heprean kielestä suomennetaan varsin vähän teoksia eikä suomentajillekaan ole siten suurta kysyntää. Taitavia heprean osaajia on varmasti koko joukko, mutta eri asia on, kuinka monella on intoa tähän taisteluun tuulimyllyjen kanssa.
Millainen kirjailija Hila Blum mielestäsi on? Miten kuvailisit hänen tapaansa kirjoittaa? Blum on ymmärtääkseni kirjoittanut kaksi teosta; oletko lukenut hänen esikoisteostaan?
En ole vielä lukenut Blumin esikoista Ha-Bikur (Vierailu), mutta olen kyllä sen tilannut itselleni ja se odottaa lukuvuoroaan. Mielestäni ainakin tässä toisessa teoksessaan Blum on taitava ihmismielen kuvaaja. Hän kirjoittaa henkilöiden sisäiset ristiriidat näkyviin arkisten sattumusten, pienten havaintojen ja kokemusten sirpaleiden kautta, ei maalailemalla eikä selittämällä ylen määrin.
Hänen omaperäinen ilmaisunsa on lopulta aika tiivistä ja latautunutta. Blum antaa riittävästi eväitä, jotta miljöö ja henkilöt ovat uskottavia, ja samalla jättää tilaa lukijan omalle merkityksenannolle. Kerronta on intiimiä, ja hän ymppää siihen sekä puhekielisen että kirjallisen rekisterin sävyjä. Kevyttä ironiaakin on mukana.
Mikä Blumin tekstin suomentamisessa oli helppoa, mikä vaikeaa?
Meinasin vastata, että suomentamisessa ei koskaan ole mitään helppoa, sillä riittämättömyyden tunnetta kohtaa tämän tästä. Haasteet ovat varmasti paljolti samoja suomentaapa Blumia tai jotakuta muuta heprealaista kirjailijaa – tai suomentaapa mistä kielestä hyvänsä: kielten rakenteiden erilaisuus, erilaiset sanomisen tavat, kulttuuri kielen sisällä, kirjoittajan tyyli, sanastolliset vivahteet…
Pulmia riittää, ja niiden kanssa painiskelu lopulta tuottaa suurta iloa ja tyydytystä, jos kokee löytäneensä onnistuneen ratkaisun. Teini-ikäisen tyttären äitinä oli tämän teoksen kohdalla helppoa samaistua kertojaan. Varmasti se auttoi myös itse työssä, koska havainnoissa ja tunteissa oli paljon tuttua.
Mitä mieltä olit kirjan lopetuksesta – katkaisiko Blum tarinan mielestäsi oikeasta kohtaa? Tätä jäin itse miettimään, olisi toisaalta ollut hauskaa tietää, mitä seuraavaksi tapahtui, mutta toisaalta hyvä näinkin.
Tämä taitaa olla se ikuisuuskysymys, oli sitten kyse kirjoista tai elokuvista. Itse nykyään pidän siitä, että minulle kokijana jää monta vaihtoehtoista skenaariota.
Joku lukija voi kuvitella mielessään, että Joela ja Lea löytävät takaisin toistensa luokse, että Joela saa lopulta toteuttaa isoäitiyttään ja löytää sen myötä itsessään ennenkokemattoman tasapainon, kun taas joku toinen tuumii, että seuraava kohtaaminen on katastrofi ja välit katkeavat lopullisesti, tai sitten toteen käy jokin sekoitus noita molempia.
Avoin loppu on autuas siinä mielessä, että se tarjoaa lukijalle mahdollisuuden valita juuri sen kokemuksen, joka hänelle on merkityksellinen.
Hepreankielisestä nykykirjallisuudesta tunnetaan parhaiten varmaankin juuri Amos Oz ja David Grossman, tietokirjallisuuden puolelta tietysti Yuval Noah Harari on ollut suurmenestys. Osaatko kuvailla, miltä hepreankielisen kirjallisuuden kenttä näyttää?
Lyhyesti sanottuna: rehevältä. Israelilaiset ovat kovia lukemaan ja kirjoja julkaistaan paljon; ylipäänsä kirjallisuus on paljon esillä medioissa, katukuvassa ja keskusteluissa.
Teemat heijastelevat sitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu: uskonnollisuus ja maallistuminen, monikulttuurisuuden haasteet, vähemmistöjen oikeudet, Israelin ja Palestiinan konflikti, globaalit ongelmat, kibbutsien romahdus, menneisyys, holokausti… Israelissa julkaistaan tietenkin myös arabiankielistä kirjallisuutta ja siinä käsitellään osin samoja teemoja eri näkökulmasta.
Onko jotain hepreankielisiä kirjailijoita, joita pidät erityisesti suomentamisen arvoisina?
Yhden mainitakseni: haluaisin kovasti suomentaa Etgar Keretiä, jonka vauhdikkaita, kirpeitä ja ironisen hauskoja novelleja on käännetty englanniksi usean teoksen verran.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Tänään tekee mieli suositella kuvataidetta. Menkää Kuopion VB-valokuvakeskukseen katsomaan alastomia ihmismaisemia! Koiraihmisille suosittelen puolestaan lämpimästi Jyväskylän taidemuseon Überhund-näyttelyä. Jos lähtee merta edemmäs, niin Tallinnan Fotografiskassa on nyt huikeat näyttelyt Miles Aldridgelta ja Snezhana von Büdingen-Dybalta. Kyseiset näyttelyt ovat esillä loppusyksyyn 2023 asti.