Saara Kekäläinen on kokenut kirjailija, joka kirjoittaa myös aikuisten romaaneja kirjailijanimellä Olga Kokko. Nyt häneltä on ilmestynyt kolmas oma lastenkirja Prinsessa joka lähti kälppimään, joka rikkoo hauskalla ja oivaltavalla tavalla stereotypioita.
Kuvittaja Netta Lehtola on niin ikään kokenut tekijä, joka tuo Kekäläisen tarinan upealla tavalla henkiin. Haastattelin kaksikkoa sähköpostitse maaliskuussa 2023.
Prinsessa joka lähti kälppimään on tarina siitä miten meidän ei tarvitse tyytyä siihen rooliin mitä ulkomaailma meille tyrkyttää. Mistä tämä tarina sai oikein alkunsa?
Saara Kekäläinen: Se sai alkunsa hotellin kylpyammeessa.
Olin hotelli Lilla Robertsissa vuorokauden kirjoitusretriitissä, jonka tärkeä osa oli istuminen kylvyssä ajattelemassa. Minulla oli silloin työn alla viime syksynä ilmestynyt Äitimaa-romaani (kirjailijanimellä Olga Kokko), ja yritin keksiä kohtausta, jossa päähenkilö löytää jonkinlaisen tien ulos umpikujasta, jossa tuntee olevansa. Yhtäkkiä jostain tuli mieleeni kuva prinsessasta, joka kiipeää sivun yli pakoon omasta tarinastaan, ja sähköistyin ja hyppäsin pois ammeesta kirjoittamaan ideaa muistiin. Ajattelin ensin upottaa idean romaaniin mukaan, päähenkilön kirjoittamaksi tarinaksi.
Laitoin seuraavana aamuna ensimmäiseksi kustannustoimittaja Anna Kivekkäälle viestin, että tuli mieleen kuva prinsessasta, joka lähtee kälppimään tarinastaan. Anna vastasi, että tämä on maailman paras idea, tehdään siitä kirja, mikä sen työnimi on. Prinsessa joka lähti kälppimään, vastasin suoraan, ja niin olimme ennen aamuyhdeksää sopineet kirjan tekemisestä ja sen nimestä.
Netta Lehtola: Tämä kysymys ei ollut välttämättä minulle osoitettu, mutta jäin miettimään sitä. Minusta on hyvä, että on sekä toimintasankareita että prinsessoja (jokainen valitkoon suosikkinsa), mutta kummatkin saisivat olla vähemmän yksipuolisia, ja vähemmän täydellisiä! Se tekee hahmosta mielenkiintoisen.
Prinsessat tuntuvat nykyaikana elävän jonkinlaista huippukautta, prinsessoihin törmää jatkuvasti niin kirjallisuudessa kuin leluosastoillakin. Mitä mieltä olet tästä ilmiöstä? Voimaannuttaako (jos tällainen ilmaisu sallitaan) prinsessoihin samaistuminen lapsia, vai onko kyse enemmän normittamisesta ja esikuvien puutteesta?
SK: Minulla on tytär, ja hänen ollessaan prinsessaikäinen ehdin kyllä miettiä prinsessaisuutta ja sitä, että onneksi oli edes Frozen. Ymmärrän lasten tarpeen elää fantasiaa ja pukeutua kauniisti, mutta kapea-alainen prinsessaisuus kyllä tökki silloin ja tökkii yhä. Ja se, että pojille tarjotaan erilaisia toimintasankareita, mutta stereotyyppisesti tytöille on keskeisimmin tyyppejä, jotka odottavat tulevansa otetuiksi ja pelastetuiksi. Toisaalta myös toimintasankareissa on puutteensa – miksi maailma pitäisi pelastaa taistelemalla? Olisiko olemassa muita, lempeämpiä keinoja, joilla muuttaa maailmaa?
Kun lähdin kehittämään Leona-prinsessan hahmoa alun idean jälkeen, minulle oli tärkeää, että Leona on perinteisen prinsessainen kruunuineen, suurine hameineen ja pitkine hiuksineen, mutta käyttää näitä asioita jollain tavalla seikkailun edistämiseen tai muiden auttamiseen. Ja ehkä siihen tiivistyy, mistä tässä kirjassa on kyse: villeydestä ja oman tien kulkemisesta, joka yhdistyy kuitenkin empatiaan ja hyväsydämisyyteen.
Sinulta on tullut nyt kolme lastenkirjaa ja kaikissa näissä on nähtävissä huumoria, jossa tuttuja asioita katsotaan hieman vinosta näkökulmasta. Miten itse kuvailisit kirjoittajan ääntäsi, ja mitä haluat kirjoillasi kertoa?
SK: Haluan luoda nykyajan Peppi Pitkätossuja, jollain tavalla kapinallisia sankarittaria, vahvoja ja toimivia tyttöjä. Leona-prinsessa kuvailee kirjassa tahtovansa olla viisas, vahva ja villi, ja ehkä tulinkin siihen tiivistäneeksi sen, mitä tahdon kirjoillani kertoa.
Haluan tehdä kirjoja, jotka viihdyttävät ja naurattavat lapsia ja jotka toivottavasti tarjoavat myös aikuislukijalle viihdykettä.
Rakastan entä jos -ajattelua, ja siitä on kirjoissanikin kyse. Entä jos puuro ei ole vain puuroa? Entä jos sankaritar ei halua pysyä siinä tarinassa, johon hänet on yritetty pakottaa? Kuinkas sitten kävikään?
Olen ennen kirjailijanuraani kirjoittanut työkseni mainoksia ja lehtijuttuja, ja minulle teki aina vaikeaa se, että mielikuvitukseni lähti kirjoittaessa harhailemaan sivupoluille. Kirjailijana, varsinkin lastenkirjailijana, on ihanaa se, että mielikuvitus saa todellakin lähteä juoksemaan juuri niille poluille kuin se haluaa, ja sille saa vielä tuupata lisää vauhtiakin.
Rakastan myös kielellä leikkimistä ja vertauskuvia.
Edellinen kirjasi Valpuri ja vaarallinen aamupuuro valittiin lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Miten suuri merkitys lastenkirjallisuupalkinnoilla mielestäsi on? Usein puhutaan siitä, että lastenkirjallisuuden medianäkyvyys on Suomessa huono.
SK: Finlandialla on oikeasti merkitystä näkyvyyden ja myynnin kannalta. Ehdokkuus toi paitsi uutismainintoja, myös muutaman arvion, jotka olisivat ilman ehdokkuutta jääneet saamatta. Kuulin sanottavan, että ehdokkuus lisää kirjan myyntiä noin 1 000 kappaleella, mikä on kirjailijan toimeentulon kannalta jo merkittävä määrä – kuvakirjasta ehkä 1 000-1 500 € – kun kirjailijoiden mediaanitulot kirjallisesta työstä ovat noin 2 000 euroa.
Prinsessa joka lähti kälppimään puolestaan oli Arvid Lydecken -palkintoehdokkaana, mutta se ei tuonut juuri ollenkaan näkyvyyttä. Palkintoehdokkaita ei noteerattu mediassa oikeastaan lainkaan, eli palkinnoilla on eroja.
Lastenkirjallisuuden medianäkyvyys valtamedioissa on aivan surkeaa. Minulle on käynyt uskomattoman onnekkaasti, kun kirjoistani on ollut arviot Maaseudun tulevaisuudessa (joka hiukan yllättäen on kai oikeastaan suurin lastenkirjallisuudesta kritiikkejä julkaiseva lehti) ja Hesarissa.
Miten te kaksi löysitte toisenne ja minkälaiseksi yhteistyönne muodostui?
SK: Kustantamo oli jo heti alkuun ihanasti yhtä täpinöissä kuin minäkin Prinsessan käsikirjoituksesta ja halusi rauhassa etsiä sille mahdollisimman hyvän kuvittajan. Minusta rauhassa odottelu ei kuulostanut niin hyvältä, mutta onneksi kustannustoimittaja-Anna keksi hyvinkin pian Netan, joka oli lähettänyt aiemmin työnäytteitä.
Netta toi ensimmäiseen tapaamiseemme luonnoksen Leonasta, joka näyttää kiihkeästi pärisyttäen kieltä, ja olin heti ihan myyty. Sama kuva tuli lopulta myös lopulliseen kirjaan mukaan.
Minulla on aina kuvakirjojen käsikirjoituksia luodessani mielessä ideoita myös kuvitukseen, ja aina vähäsen jännittää, mitä mieltä kuvittajat ovat niistä, ja toivon etten rajoita kollegoiden taiteellista vapautta. Netta toteutti ajatukseni ihanasti!
Netta teki kuvituksen valmiiksi kesälomallaan, ja lomilta palatessa sähköpostissa odottikin hieno ja hurjan valmis kuvitus.
NL: Saara kertoi tämän hyvin! Olin laittanut kustantamolle kuvitusnäytteitä jo aikaa sitten ja unohtanut koko jutun, kun eräänä päivänä sähköpostissa odotti viesti Annalta (kustannustoimittaja)! Liityin projektiin tosi mielelläni, sillä sen aihepiiri oli tosi kiehtova ja tärkeä.
Olen vähän sellainen, että mulla kestää hetki päästä vauhtiin, mutta sitten kun pääsen, niin pääsen kunnolla. Se on kyllä juttu, jota pitäisi kehittää, mutta vähän sillä tapaa kävi Prinsessan kuvitusten viimeistelyn kanssa. Tavattiin Saaran kanssa kahvilassa ja käytiin läpi siihenastisia kuvia (sitä ennen oltiin palaveerattu etänä) ja sen pohjalta tein viimeistelyt kesän aikana.
Netta Lehtola, sinultakin on tullut kuvittajana aikaisemmin jo useita lastenkirjoja. Miten lähestyt uutta kirjaprojektia? Haluatko kuvittajana luoda joka projektissa ikään kuin tyylisi uudestaan, vai onko sinulla vakiintunut tyyli, jonka tiedät toimivan kirjasta toiseen?
NL: Ensiksi luen tekstin ja koetan päästä sen tunnelmaan sisälle. Tunnelma on mulle jotenkin tosi tärkeä, se on vähän kuin sellainen teemamusiikki, joka pyörii taustalla kuvia tehdessä. En tietoisesti rakenna tiettyä tyyliä eri kirjoja varten, vaikka niiden välillä on eroa. Sekin vaihtelu kai kumpuaa siitä teemasta, sekä tekstin rytmistä. Nopeatempoiseen kerrontaan tulee käytettyä isompia kontrasteja ja yksityiskohtaisempia kuvia. Rauhalliseen kerrontaan usein myös kuvista tulee vähän “hiljaisempia”.
Mikä tässä kirjassa oli kuvittajan näkökulmasta haastavaa ja mielenkiintoista?
NL: Kuvan ja tekstin yhteiselo ja kommunikaatio on aina se kinkkisin ja mielenkiintoisin. Kun kuvan ja tekstin yhdistää, tekstille voi syntyä ihan uusia merkityksiä (tai se voi rajata joitain sen merkityksiä pois). Välillä pää menee aivan pyörälle kaikista mahdollisista yhdistelmistä, ja silloin on tosi hyvä saada kommenttia kirjailijalta ja kustantajalta.
Millä työvälineillä teet kuvituksesi?
NL: Digitaalisesti, se sallii niin paljon muokattavuutta. Prinsessan kuvitin kokonaan iPadilla. Se on ollut tosi hyvä työkalu, sillä se on kevyt ja liikkuu helposti mukana, eikä ole sidottu tietokoneen ääreen. Pidän akvarelleista myös tosi paljon, mutta niillä on tullut tehtyä kuvia lähinnä omaksi ilokseen.
Kumpi on valintasi iPadilla, Procreate vai Fresco ja miksi?
NL: Procreate! Mutta olen vähän huono vastaamaan tähän, kun Frescoa (tai muita vaihtoehtoja) en ole edes kokeillut. Tulin ostaneeksi Procreaten tutun suosituksesta ja jämähdin siihen. Procreate on tosi hyvä maalaamiseen, mutta siitä uupuu monia esimerkiksi Photoshopissa olevia muokkaamismahdollisuuksia joita olen vähän kaivannut. Toisaalta kyllä arvostan sitä, että se on (toisin kuin esimerkiksi Adoben tuotteet) kertamaksulla ostettava, eikä ole ainakaan vielä omaksunut kuukausitilausmallia.
Tiedättekö jo seuraavan kirjanne aiheen?
SK: Seuraavaksi varmaan lähestymme kuninkaallista maailmaa prinssinäkökulmasta.
NL: Kuten Saara sanoi! Olen tosi innoissani tästä näkökulmasta.
Onko jotain, mitä haluaisitte suositella Kirjavinkkien lukijoille juuri nyt?
SK: Aikuislukijoille, jotka lukevat englanniksi, suosittelen Barbara Bourlandin kirjaa The Force of Such Beauty, joka kertoo kylmäävän prinsessatarinan.
Aikuisille ja koululaisille: Yuval Noah Hararin Sapiens-sarjakuvat Ihmiskunnan synty ja Sivilisaation peruskivet.
Lasten kanssa olemme kierineet naurusta lukiessamme David Sundinin Kirja joka ei todellakaan halunnut tulla luetuksi -kirjaa.
Luen paljon ja melko monenlaista kirjallisuutta. Kun katson tämän vuoden luettujen kirjojen listaani, huomaan että olen lukenut muun muassa taidehistoriaa, poika kohtaa pojan -romansseja, sarjakuvia, kulttuurihistoriaa, muumeja, trillereitä, feminismiä ja eläintietokirjoja, ja voisin oikeastaan suositella kaikkia näistä!
Vaikutuksen tekivät esimerkiksi tässä kuussa tarkkaan selaamani Ellen Thesleffin ja Elin Danielsson-Gambogin taiteesta kertovat kirjat.
NL: Aikuisille suosittelen vastikään monta oscaria voittanutta Everything Everywhere All At Once –elokuvaa. Leffassa on älyttömästi hyviä teemoja, mutta haastattelun (ja kirjamme) teemaan viitaten, siinä leikitellään aika raikkaalla tavalla eri stereotyypeillä ja niiden rikkomisella.
Sarjakuvista suosittelen Kerascoët:in tuotantoa. Heidän (nimen alla kulkee kaksi ranskalaista sarjakuvataiteilijaa) sarjakuvansa ovat usein vähän synkkiä (siksi sopivia lähinnä vanhemmille lukijoille), mutta myös älyttömän kauniita ja syvällisiäkin.
Luen myös aika paljon englanninkielisiä lasten kuvakirjoja, saadakseni käsitystä mitä Suomen ulkopuolella julkaistaan, ja tietysti inspiraationa. Tällä hetkellä suosikkini ovat olleet Emily Hughesin Wild, sekä Julia Sardán The Queen in the Cave.
Miten englanninkieliset kuvakirjat vertautuvat mielestäsi suomenkielisiin, onko jotain missä me voitaisiin ottaa mallia?
NL: Ulkomaisten markkinoiden suuruus verrattuna Suomen markkinoihin näkyy ainakin selkeästi siinä, että teemojen kanssa uskalletaan ehkä välillä ottaa enemmän riskejä ja lapsille tehdään enemmän myös “haastavampia” kuvakirjoja. Kohdeyleisöäkin voisi ajatella laajemmin, sen ei aina tarvitse kuvakirjojen kohdalla olla vain lapset!
Kuvittajien kompensointiin toivoisi myös petrausta, sillä Suomessa kuvakirjojen kuvitus on yksi matalimmin kompensoiduista kuvituksen osa-alueista ja niitä tehdään usein apurahojen voimin. Tämä aiheuttaa sen, että monet kuvittajat panostavat enemmän joko muihin osa-alueisiin, tai hankkivat ulkomaisia asiakkaita.
Olen itse tehnyt muutamia töitä ulkomaille, ja mikäli freelancerina toimiminen olisi pääasiallinen tulonlähteeni (olen tällä hetkellä vakitöissä peligraafikkona), markkinoisin varmaan itsekin enemmän siihen suuntaan.