Tähtivaeltaja-voittaja 2006

Tähtivaeltaja-raadin lehdistötiedote:

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto parhaasta vuonna 2005 suomeksi ilmestyneestä science fiction -kirjasta annetaan Tammen julkaisemalle Risto Isomäen romaanille Sarasvatin hiekkaa.

Risto Isomäen (s. 1961) Sarasvatin hiekkaa on ekologinen trilleri, joka varoittaa lukijoita siitä, mihin Maapallon nykyinen kehitys saattaa pahimmillaan johtaa.

Sarasvatin hiekkaa liikkuu sujuvasti Suomessa, Grönlannissa ja Intiassa. Tarinan polttopisteessä ovat tutkijat, jotka kohtaavat toisistaan näennäisesti irrallisia ilmiöitä. Intian valtameren rannikolta löytyy muinaisia korkeakulttuurin jälkeensä jättämiä suurkaupunkeja, joiden yhteydessä on luurankokenttiä. Paikalliset tutkijat kytkevät löydöksensä muinaisen Atlantiksen tarinoihin. Bahamasaarilla lomaileva tutkija ihmettelee kivenjärkäleitä, jotka poikkeavat tyystin alueen kallioperästä. Samaan aikaan Grönlannin mannerjäätikön uumenissa sulamisvedestä muodostuja järvi katoaa itsestään. Mistä on kysymys, ja voiko ihminen estää katastrofin tapahtumisen?

Isomäki kutoo megatsunameista, vedenpaisumustarinoista ja mannerjäätikköjen sulamisesta järisyttävän ja ajatuksia herättävän kokonaisuuden. Olemassaolon taistelussa selviytymisessä on kyse usein vain onnesta, sillä luonnonvoimat ovat liian suuria ihmisen hallittaviksi – ylimielisyydestä kärsivä ihmiskunta on menettänyt yhteyden luontoon eikä ymmärrä todellisia riskejä, ennen kuin on liian myöhäistä.

Teos edustaa suomalaisessa tieteiskirjallisuudessa harvinaista suuntausta: kovaan tieteeseen pohjautuvaa tulevaisuuden ennakointia. Se käsittelee ympäristöuhkia ja ihmisen roolia uhkien muodostamisessa mieleenpainuvalla tavalla. Isomäki hyödyntää olemassa olevia tutkimustuloksia ja rakentaa niistä kaunokirjallisen kokonaisuuden. Tehtävä ei ole helppo, mutta Sarasvatin hiekkaa onnistuu pitämään lukijan otteessaan loppuun saakka – ja herättämään samalla tunteen, että asioille olisi tehtävä jotakin vielä kun se on ehkä mahdollista. Isomäki kykenee yhtä aikaa valistamaan lukijaa ympäristöongelmista, ja samalla rakentamaan tieteellisistä mysteereistä vetävää kerrontaa.

Tarinan sankareiksi kohoavat asialleen omistautuneet tutkijat. Kirjailija antaa äänen muillekin kuin meille länsimaalaisen kulttuurin edustajille, jotka usein sorrumme kapeakatseisuuteen, jolloin oma aika, kulttuuri ja teknologia asetetaan kaiken muun yläpuolelle – ilman että historiasta tai toisenlaisista näkökulmista opittaisiin. Vanhojen korkeakulttuurien hyvin arkisilta ja yksinkertaisilta näyttävät keksinnöt ja viisaudet sivuutetaan länsimaisessa ajattelussa alkeellisina, ymmärtämättä niiden edustamaa ekologista tasapainoa. Vaikka teoksessa on lohduttomia sävyjä, ei toivoa unohdeta: koska kulttuurit ovat nousseet menneistä koettelemuksista, on ihmiskunnalla mahdollisuuksia selviytyä.

Isomäki on käsitellyt ekologisia kysymyksiä koko tuotantonsa ajan, niin fiktiivisen kuin tietokirjallisuuden kautta: novellikokoelma Kristalliruusu (1991) sekä romaanit Gilgamesin tappio (1994), Pimeän pilven ritarit (1997) ja Herääminen (2000) ovat muodostavat kaaren, jonka luonnollinen jatkumo Sarasvatin hiekkaa on. Kantavia teemoja Isomäen kirjoissa ovat ihmisen ja luonnon suhde sekä varsinkin ekologisen tasapainon järkkyminen.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:
Kriitikko Jukka Halme, kriitikko Toni Jerrman, kustannustoimittaja Anne Leinonen ja toimittaja Vesa Sisättö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *