Tiiliskivi 2018

Tiiliskivi-palkinto 2018 myönnettiin Satu Vasantolan teokselle En palaa takaisin koskaan, luulen.

Tampereen yliopiston kirjallisuustieteen opiskelijoista koostuva raati perusteli, että Vasantolan romaani käsitteli ajankohtaisella tavalla suomalaisessa kirjallisuudessa jo ennestään tuttuja aiheita.

Voittajateos on ajankohtainen, se ottaa mukaan pakolaiskriisin ja uusnatsismin nousun ja tuo uutta Suomessa paljon kirjoitettuun sukupolviromaaniin ja tuttuun aihepiiriin. Kertomus lähtee nykyhetkestä ja avautuu hienosti takaumien kautta. Eri hahmojen tarinoita kuljetetaan rinnakkain monessa eri aikatasossa, silti tarina pysyy selkeänä kokonaisuutena.

Raatilaiset sanoivat teoksesta mm. että se on älyttömän hyvä ja todella elävä kirja, mikä tempaisi mukaansa sekä kaunis lukukokemus.

Teoksessa monipuolinen sukupolvitarina muodostuu sointuvaksi kokonaisuudeksi tuoreella tavalla!

En palaa takaisin koskaan, luulen

Palkinnon finalisteja olivat:

Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa (Otava)
Meri Kuusiston Vuosi tavaratalossa kertoo 37-vuotiaasta tavaratalon harjoittelijasta, Franzista. Hieno kuvaus nykyajan ihanteista ja niihin vastaamisen vaikeudesta. Parasta teoksessa on se, että se aukeaa niin moneen eri suuntaan eri tyyppisten hahmojen, tilanteiden ja erityisesti ympäristön kautta: tuntuu kuin peilitalossa kävelisi, sillä kaikki heijastuu kaikkeen tavallaan ja teemat värittyvät kivasti.

Jenna Kunnas & Noora Kunnas: Hämärävaarit (Otava)
Jenna Kunnaksen kuvittama ja Noora Kunnaksen kirjoittama lastenkirja Hämärävaarit on tarina öisin kirjojen maailmoihin sukeltavista hämärävaareista, jotka lähtevät etsimään kadonnutta Pappa-Vaaria. Hauska tarina ja suloinen kuvitus tekevät Hämärävaarien lukemisesta seikkailun, joka ihastuttaa kaikenikäisiä.

Anneli Suusaari: Ei sinne yllä myrskysää (Karisto)
Anneli Suusaaren romaani Ei sinne yllä myrskysää on koskettava ja rehellinen tarina äidin dementiasta. Surullisessa mutta kauniissa tarinassa on hienosti kuvattu sairauden takia katoavaa ihmistä. Teos tasapainottelee herkästi helpon ja raskaan, yksinkertaisen ja monimutkaisen, yksilön ja muiden, muistojen ja kokemusten pinnalla, ja saa lukijan pohtimaan mihin hän itse kykenisi vastaavanlaisessa tilanteessa.

Elin Willows: Sisämaa (Teos & Förlaget)
Elin Willowsin Sisämaa kertoo pienelle paikkakunnalle muuttavasta nuoresta naisesta. Teos kuvaa hyvin yksinäisyyttä ja omaa valintaa jäädä yhteisön ulkopuoliseksi. Aika ja tapahtumat menettävät merkityksensä ja jäljelle jää elämää eteenpäin vievä rutiini. Näennäisen yksinkertainen, mutta hämmentävän moniulotteinen ja syvällinen teos.

Tiina Rajamäki: Vieras maisema (Teos)
Tiina Rajamäen Vieras maisema koostuu avoimista ja kauniista novelleista. Tunne ja menettämisen haikeus on kaikissa hienosti kuvattuna. Tarinat jäävät pyörimään mieleen vielä pitkään lukemisen jälkeen. Novellimuoto on ”tunnelmapala”-hengessä Rajamäellä hyvin hallussa.