Sam Taplinin lastenkirjoja julkaistaan uskomatonta tahtia. Esimerkiksi vuonna 2024 häneltä suomennettiin peräti kuusi teosta. Näistä useimmat, kuten Luonto äänessä, ovat Federica Iossan kanssa tehtyjä äänitehostekirjoja.
Luonto äänessä on ensikirja, joka esittelee lukijalleen vuodenajat keväästä kevääseen. Mitä hevoset tekevät laitumilla ja kuka kulkee syksyllä lehtien päällä?
Jokaisella aukeamalla on kaksi nappia, jotka välittävät sivujen tapahtumia. Suuri osa näistä kuvaavat eläinten ääniä, mutta mukaan mahtuu myös muita luontoääniä, kuten jään hajoamista ja lumessa kävelyn ääntä.
Iossan taide on hyvin värikästä, joka sopii ensikirjoihin erityisen hyvin. Hahmot ovat suurisilmäisiä ja iloisia. Isokokoisia yksityiskohtia löytyy sivuilta mukavasti ja pienet kolot toimivat hyvin lisätehosteina hyvin pienille lukijoille.
Luonto äänessä on toimiva ensikirja. Iloa siitä on varmasti vähän vanhemmallekin lapselle.







