Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen lukenut tänä vuonna aika paljon kuvakirjoja, ja Kuun valossa on kyllä sieltä oudommasta päästä valikoimaa. Aki-Pekka Sinikoski on tunnettu pääasiassa valokuvaajana ja tämä on hänen toistaiseksi ainokaiseksi jäänyt esikoiskirjansa. Kuvittajaksi kirjalle on saatu alan huippuihin kuuluva Ilja Karsikas, jonka vuoksi minä tähän kirjaan tartuin – kun en valokuvataidetta juurikaan seuraa, niin Sinikosken nimi oli täysin vieras.
Tarina alkaa sirkuksen maailmasta. Eräänä iltana äiti ammutaan tykillä ilmaan kuten yleensäkin, mutta sillä kertaa hän ei laskeudu, vaan hän jatkaa lentoaan, kunnes laskeutuu kuun kamaralle. Tämän jälkeen taikuri-isä jättää sirkuksen ja ryhtyy postinkantajaksi: “Luulen, että isä yksinkertaisesti pettyi taikuuteen. Hän ei pystynyt taikomaan niin pitkiä tikkaita, että ne olisivat yltäneet äidin luo.” Tätä surun ja menetyksen tunnelmaa kirja käsittelee, mutta perin erikoisella tavalla.
Kirjan kertojana toimiva lapsi nimittäin painuu kylpyammeessa uppeluksiin, vajoaa ja löytää itsensä pieneltä saarelta. Sitä asuttaa kolme ukkelia, jotka ovat haaksirikkoutuneita merimiehiä. Ukkelit pitävät lapsesta hyvää huolta, syöttävät tälle lettuja, juttelevat syvällisiä ja pelaavat korttia. Ukot ovat vähän surullisia, koska heidän koiransa on alkanut uskoa, ettei ole oikeasti olemassa.
Äitini on opettanut minulle, ettei mikään tai kukaan kuole. Asiat vain muuttavat muotoaan. Olemme joka päivä ja joka hetki erilaisia. Elämässä ei ole kyse kuolemasta, vaikka hetkittäin siltä saattaisikin tuntua. Se mikä on kerran ollut ihminen, voi muuttua puuksi, enkeliksi tai linnuksi.
Pitkään kestänyt hengailu vanhojen merimiesten päättyy yllättäen, kun Jumala soittaa kertoo isän olevan matkalla kotiin. Olisi aika palata, ennen kuin isä huolestuu. Jumalan ilmestyminen tarinaan on vähän kumma käänne, joka toki menee ohi aika nopeasti. Kun kirja käsittelee elämän ja kuoleman kysymyksiä, ei ole tavatonta, että uskonto hiipii mukaan, mutta käänne tuntuu silti oudolta, koska kirja ei muuten ole erityisen hengellinen. Jumalaankin suhtaudutaan toki vähän varauksella: “No tuo on kyllä taas niin tyypillistä Jumalaa, totesi Jussi väsyneesti. – Hän asettaa meille jatkuvasti vaatimuksia, eikä kuitenkaan tarjoa kunnollista ohjausta.”
Oli tarinan käänteistä sitten mitä mieltä hyvänsä, Karsikkaan kuvista on pakko ylistää. Kuun valossa on huikaisevan hienoa kuvakirjataidetta. Siinä on useita upeita aukeamia, joiden taidetta kelpaa ihailla. Ilja Karsikas on huippuluokan kuvittaja, jonka kuvakirjoja suosittelen nyt muutaman kirjan kokemuksella erittäin lämpimästi, eikä Kuun valossa ole poikkeus.
