Laura Suomela: Ruusuja ja risteyskohtia

Ruusuja ja risteyskohtia -kirjan kannessa on kirjan nimi kukkakaupan kyltissä. Ympärillä on vaaleanpunaisia ja valkoisia ruusuja ja koristekuvioita, kuten sakset, vaasi ja pulloja.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Helena työskentelee kukkakaupassa Tampereella ja suunnittelee kukkaretriitin sisältöä. Toimittajalle sanotusta lausahduksesta alkunsa saanut tapahtuma vaatii puuhaa, vaan on ihana järjestää. Kaiken kukkuraksi kaunosielu Helena saa ihastella kukkia töissä joka päivä!

Hyvä onkin, että kauneudentaju saa hoivaa, sillä aviomies Harri ramppaa Tukholmassa yhä työnään. Pariskunta matkusti yhdessä tapaamaan Harrin yllätyksenään saamaa aikuista poikaa. Sarjan edellisessä osassa Pioneja ja peitetarinoita geenitesti antoi ihmeellisiä tuloksia, ja ilmeni, että miehellä on ennen Helenan tapaamista lyhyestä suhteesta alkunsa saanut poika, joka ei ole saanut tietää biologisesta isästään mitään. Harri ja Helena pystyvät onneksi käsittelemään hankalia tunteita ja puhumaan, ja edellinen osa päättyi siihen, että puolisot matkasivat auringonlaskuun ja tapasivat yllätyspojan yhdessä.

Ruusuja ja risteyskohtia on sarjan kolmas osa, ja langanpäitä ja aineksia on tuleviinkin osiin. En ole kuullut, mitä kirjailija Laura Suomela tai kustantaja kaavailee jatkosta.

— On tää ollut aikamoinen kesä. Musta tuntuu, että oon kasvanut viimeisen kuukauden aikana henkisesti enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä, Hartsa pohdiskeli.

— Vaikka en olis uskonut näin sanovani, kyllä tässä plussan puolella ollaan, Helena totesi ja kaivautui miehensä kainaloon.

— Välillä kelaan, että mitä jos en olisi koskaan saanut tietää Oskarista. Sehän olis ollut aivan hirveä tragedia.

— Koskas aiot pyytää poikasi Suomeen? Helena kysyi.

— En tiedä, kun en ole ihan varma, onko se Sohville ja Jullelle ok.

— Tietysti on. Kyllä lasten pitää nähdä velipuolensa. Muuten koko asia ei konkretisoidu heille millään tavalla.

— Totta.

— Mä tiedän! Pyydät Oskarin meidän terassivenetsialaisiin, Helenalla välähti.

Kävelyretkellä arboretumissa Helena ja Harri puhdistavat ilmaa, ja hyvin pian osoittautuu, että he kävivät keskustelunsa juuri oikeaan aikaan. Nyt kumpikin pystyy perustelemaan, että toisella ei ole syytä olla mustasukkainen.

Kukkaretriitissä näet oli yllätysohjelmaa, kun paikasta huolehtiva tyyppi oli tanssinopettaja, ja Helena sai kokeilla askelia hänen kanssaan. Ystävän kuvaamasta videosta päätellen opetus oli varsin nautittavaa, ja Harri ihmettelee rasvalanteen otteita. Jos Helena kummastelee, miksi Oskarin äiti pyörii kuvioissa, kun Harri koettaa olla isänä pojalleen, saa Harrikin äimistelyn aihetta vaimonsa tanssi-innostuksesta.

Kesän päättäjäisissä, venetsialaisissa, seinänaapurilla, Helenan äidillä, on myös yllätyksiä tarjolla. Eikä hän ole ainoa, jolla on uutisia.

Anna

Anna on ikuisesti ahmimisikäinen lukija ja kirjoittaja. Hän ei lähde mihinkään ilman muistikirjaansa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...