Ilmastonmuutos on keskeinen aihe nykykirjallisuudessa ja kun kirja tunnustaa olevansa rakkauskirje jäälle, on selvää, että muuttuvan ilmaston ja ympäristön äärellä ollaan taas. Raikasta näkökulmaa tämä esikoisteos saa siitä, että Paula Sankelo on kirjoittanut sitä paljolti Huippuvuorilla asuessaan.
Esikoiskokoelma on parinkymmenen vuoden työn tulos, mikä osaltaan epäilemättä selittää sen monipuolisuutta. Tässä on nimittäin paljon erilaista ainesta. Enimmäkseen mennään nykyrunoudessa melko tavanomaisin askelmerkein, mutta ilahduin, kun eteen tuli pantoum-muotoinen teksti. Myös perinteistä riimirunoutta löytyy, sujuvasti aseteltuna. Osa teksteistä on pidempiä, osa parin säkeen havaintoja.
Erilaisia lähdemateriaaleja hyödynnetään myös sujuvasti. Niitä ei itse tekstissä lähteistetä, jolloin lukijana voi huomata, että tässä on nyt jotain kiehtovaa kerrostumaa. Tarkemmat selvitykset löytyvät onneksi kirjan lopusta, jossa Sankelo johdattaa lähteilleen.
Katoava jää on komea esikoisteos, joka kartoittaa kylmää pohjoista maailmaa murroksen äärellä omintakeisesta näkökulmasta. Huumoriakin pilkahtelee siellä täällä; vaikea on ainakin olla suhtautumatta huumorilla roudan pastorille aiheuttamaan harmiin: “Herra antoi, Herra otti, routa työntää takaisin”. Kaivosmies Olsenin päätyminen museoalalle huvitti myös.
Katoava jää palkittiin vuoden 2024 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla. En vastusta, hyvä valinta! Palkinnon voittaminen ilahdutti varmasti myös kustantajaa, pientä sastamalalaista Wareliaa.








