Tartuin tähän kirjaan suurin odotuksin, koska tykkään hautausmaista. Tämä kirja ei kuitenkaan ollut ollenkaan sellainen kuin äkkiseltään kuvittelin. Koska niinhän se on, että jokaisella se on oma kokemuksensa.
Tässä kirjassa niitä on 30 erilaista. Osaa en ymmärtänyt ollenkaan, mutta silti tiedän, ettei tarvitsekaan, koska joillekin ne ovat juuri isku sydämeen. Juuri se näissä antologioissa onkin parasta, se moninaisuus.
Minulle meni parikin tarinaa niin suoraan iholle ja tunteisiin, että oikein nousi vettä silmiin. Sitten oli muutama juttu siitä, kun vainaja itse tarkkailee sitä tilannetta, kun haudataan tai on jo haudattu. Tulee aina heti mieleen Arto Paasilinnan kirja Herranen aika. Sen jälkeen voi kuvitella, että josko se onkin niin, että voisi katsella elämää kaiken sen jälkeenkin…
Tässä tarinaryppäässä on varmasti jokaiselle jotain sellaista, mikä koskettaa. Voittajanovelli on ”Irma”, jonka on kirjoittanut Leena Lepistö. Erittäin surullinen ja mielenkiintoista ajankuvaa.
Itse pidin eniten tarinasta ”Ystäväni Mikael, enkelipoika”, jonka on kirjoittanut Ulla Kinnunen. Se vaan tuli jotenkin aika lailla lähelle ja kosketti. Toinen suosikkini on ”Arkkupuu”, jonka kirjoitti Jarkko Serkosalmi. Tämä tarina alkoi mietityttämään, että onko se niin, että on ollut niitä arkkupuita?
Kaiken kaikkiaan, tämä kirja on lukemisen arvoinen ja jokainen siitä osansa ottaa, omalla tavallaan.








