Katriina Huttunen: Mustaa valoa : muistiinpanoja hautausmaalta

Mustaa valoa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Luin kääntäjä Katriina Huttusen esikoisteoksen Surun istukka aikoinaan sen ilmestyttyä, eikä se ollut helppo kirja lukea. Sama koskee tätä sen jatko-osaa: toisaalta kirja kertoo melko neutraalisti hautausmaista, erityisesti Helsingin Hietaniemestä sekä hautaamiseen liittyvistä tavoista yleisemminkin, mutta toisaalta äidin suru itsemurhan tehneen tyttären haudan ääressä on edelleen repivää, koskettavaa, lohdutonta.

Huttunen kieltäytyy hyväksymästä keinotekoisesti määriteltyjä surutyön aikoja tai vaiheita, hän kieltäytyy syyllisyytensä kieltämisestä. Lukijallekin tulee useaan kertaan tunne: armahda jo itseäsi! Niin ei kuitenkaan käy, Huttusen tuska on sammumaton. Vaikka hän lieneekin täysin uskonnoton, en voi olla muistamatta Raamatun jeremiadin sanoja: ”Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole.”

Mutta jotain muutakin tässä kirjassa siis on. Huttusen taitavuus kirjailijana hehkuu hiljalleen myös niissä jaksoissa, joissa hän pohtii hautoja, hautausmaita, hautauskulttuuria, hautakiviä sekä erityisesti kolumbaarioita eli uurnaholveja, jollaisessa hänen tyttärensäkin tuhka lepää. Lukija saa sanat pienille mielenliikahduksille kirjailijan kuvaamien luonnonilmiöiden, lintujen, sammaleiden, jäkälien kautta; hän näkee vanhenemisensa ja yksinäisyytensä symboleja hautausmaakävelyillään.

Kirjaa lukiessa tuntuu siltä, että vaikka kirjailija jaksaa tehdä työtä sekä käydä tyttärensä haudalla päivittäin ja viettää siellä läheistensä kanssa vuosi- ja muita merkkipäiviä, on kuin hän itsekin sammaloituisi tuskaansa. Mutta kuten ajattelin jo ensimmäisen kirjan yhteydessä, miten voisikaan arvostella jonkun syvintä surua, miten voisi väittää, että se pitää kokea toisin?

On nimitykset orvoille ja leskille, mutta ei niille vanhemmille, jotka ovat menettäneet lapsensa, hän miettii ja muistaa toisia kirjailijoita, jotka ovat kokeneet saman, kuten Teuvo Saavalainen ja Veikko Huovinen. Ja hän muistaa näkemänsä kuvan wieniläisestä hautakivestä, jossa huutomerkein varustettu teksti Unvergesslich!, unohtumaton, kasvaa nokkosta. Nokkonen kasvaa unohduksesta, toteaa Huttunen.

Mustaa valoa ei ole mikään ihan tavallinen surukirja, siinä ei juurikaan näy valoa tai uskoa ikuiseen elämään. Mutta se puhuu lukijalleen herkästi, todesti ja aidosti.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...