Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Hengitän suruani, ja pysyäkseni hengissä minun on hengitettävä, siis surtava. Selviytymistarinan sijaan suruni on selviytymiskeino, hengissä pysymiseni ehto ja edellytys, ja suremalla hyvin ja perinpohjaisesti saatan pysyä elossa vielä hetken.” (Mari Pulkkinen)
Katriina Huttunen ja Mari Pulkkinen ovat kaksi surevaa äitiä, joita yhdistää ehdoton, pysyväksi asettunut kuoleman suru. Suremisen taito : kirjoituksia kuolemansurusta -kirjassa he käyvät rehellistä ja avointa vuoropuhelua surusta, omista kokemuksistaan, surun välttämättömyydestä ja siinä elämisestä, surun ruumiillisuudesta. Kirja on jaettu kolmeen osaan: Suru täällä, Suru meissä ja Hyvä suru. Kirja päättyy Credoon ja yhdeksänsivuiseen kirjallisuusluetteloon.
Katriina Huttunen on kahden aikuisen lapsen, yhden elävän ja yhden kuolleen äiti. Huttunen on suomentanut pohjoismaista kirjallisuutta, muun muassa Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan. Kuolemansurustaan hän on kirjoittanut kaksi teosta: Surun istukka (2019) ja Mustaa valoa : muistiinpanoja hautausmaalta (2020).
Mari Pulkkinen on kahden elävän ja kahden kuolleen lapsen äiti. Pulkkinen kirjoittaa ja puhuu suruaiheesta. Hänen väitöskirjaansa perustuva tietokirja Surun sylissä ilmestyi 2017.
Kirjoittajat toteavat olevansa surun toisinajattelijoita, he arvostelevat surun vaihemallia, surua työnä ja toipumisena. He uskovat, että sureminen on aina arvokasta ja välttämätöntä, sillä vakavasti otettu suru palkitsee, se antaa kaiken millä on merkitystä. Suru muuttaa elämänkatsomusta ja paljastaa itsellemme keitä olemme.
Omaisensa menettäneelle on tarjottu neli- tai viisivaiheista surutyö- ja sopeutumispolkua. Kuolemansurussa sanotaan olevan neljä vaihetta: sokki, reaktio, käsittely ja sopeutuminen. Surusssa viisi vaihetta: kieltäminen, viha, kaupankäynti, masentuminen ja hyväksyminen. Vaihemalli perustuu sveitsiläissyntyisen psykiatrin Elisabeth Kübler-Rossin teoriaan. Tai väärinkäsitykseen teoriasta, sillä Kübler-Ross ei alun alkaen kuvannut teoriassaan läheisen menettämisen kokemusta vaan sitä, miten omaan lähestyvään kuolemaan suhtaudutaan.
Suremisen taito -kirjassa todetaan, että mekaaniseen vaihemalliin perustuva suruymmärrys ja -tuki ei ole hyvä. Se on suorastaan kohtalokasta, kun se luo surevalle paineita sopeutua ennalta annettuihin muotteihin. Usko vaihemalliin on luonut mekaanisia temppulogiaoppaita ja -ohjausta ”Kuusi vinkkiä surusta selviytymiseen”-tyyliin. Surusta ei tulisi selviytyä vaan surussa tulisi selviytyä. Sijamuodon vaihtaminen yhtä kirjainta vaihtamalla avaa oven surun äidinkieleen, jolla surua voidaan ymmärtää. Katriina Huttunen toteaa, että hänen surunsa ei tunnista omia vaiheitaan. ”Siinä on vain yksi vaihe, ja se on nimeltään suru.”
Omien kokemustensa, tutkimuksensa ja kirjallisuuden kautta kirjoittajat päätyvät siihen, että suru on välttämätöntä, suru on elämää. Suru tulisi kohdata ja kokea niin, ettei sitä tarvitse siivota pois. Surulle ei pidä asettaa tavoitteita eikä kuorruttaa sitä selviytymis- ja toipumishötöllä.
”En voi päästä eroon surustani, sillä suruni olen minä. Minä olen suruni.”
Katriina Huttusen tytär teki itsemurhan. Hän sanoo, että sen kuuleminen on monille vaikea ja todistaa miten määräaikaisia ystävyydet saattavatkaan olla, ystävät muuttuvat surunpilaajiksi. Surunpilaajia löytyy myös surun tukahduttamiseen erikoistuneissa ammattilaisissa ja tunnustuksellisessa surukirjallisuudessa – ja myös surevissa. Surunpilaajat eivät arvosta kuoleman kaltaisia epäonnistumisia, vaan ajattelevat surun olevan terapoitava mielenhäiriö tai koettelemus, josta sureva taistelee voiton. Surunpilaajien vakiofraasi on voimien toivottaminen, mikä Huttusen mukaan on puhdasta valkopesua. Niin sanotaan, kun ei tiedetä mitä muutakaan sanoa tai tehdä.
Credo-luvussa kirjoittajat toteavat, että heidän omat surunsa ovat keskenään erilaisia. Toisen on epäsosiaalista, toisen intersubjektiivista. Toinen vetäytyy yksinolonsa ylellisyyteen, toinen jakaa hyvän surun ilosanomaa muillekin. He ovat kirjoittaneet tämän kirjan, koska ottavat elämän ja myös kuoleman vakavasti, koska ”Surumme on tänäänkin täällä.”
Tärkeä kirja!