Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jeminan, narkomaanin, lyhyt traaginen elämä päättyy yhtä traagiseen kuolemaan junanraiteille. Hänen eronneet vanhempansa, Greta ja Johannes, joutuvat vaikeiden tunteiden äärelle. Jemina, heidän ainoansa, on ollut murheenlapsi koko nuoruus- ja aikuisikänsä: hän on ollut syvälle vaipunut huumeidenkäyttäjä, hän on päässyt aina välillä kuiville ja sitten repsahtanut taas. Kaikki suinkin kaupaksi käyvä ympäriltä on myyty uuden amfetamiini- tai kokaiiniannoksen vuoksi. Äiti on jo lopettanut taloudellisen auttamisen, mutta isä on heltynyt aina välillä, kun Jemina maanittelee, kerjää ja uhkaa itsemurhalla.
Isä Johannes on itsekin ongelmainen. Hän on puhdasverinen alkoholisti, tosin ei mikään sillanalusjuoppo, vaan it-töitä tekevä suht hyvin menestyvä yrittäjä. Hänkin on yrittänyt raittiutta kerta toisensa jälkeen, on tehnyt elämänmuutoksen, on käynyt AA:ssa ja jupissut sen hengellisyyttä, mutta koettanut parhaansa kuitenkin. Aina alkoholi on sittenkin voittanut. Sen sijaan saksalaissyntyinen äiti Greta on ollut kunnollinen yhteiskunnan tukipylväs, yliopiston opettaja ja noitavainojen tutkija. Mutta kun Jemina kuolee, miltä heistä tuntuu? Suru on tietenkin sanoinkuvaamaton, mutta onko mukana helpotusta? Ja miten tyttären kuolema oikeastaan tapahtui? Mitä siitä tietävät hänen narkkarikaverinsa?
Haava on psykologisesti tavattoman oivaltava romaani. Se kykenee melko lyhyessä muodossa vyöryttämään lukijalle paitsi jännittävän tarinan myös joukon aitoja tunteita ja persoonallisuuksia. Greta, tuo kunnollinen, repii päänahkaansa ahdistuksessaan ja tarkastaa piinallisen usein saamiensa somepeukutusten määrän. Johannes on lapsesta asti kärsinyt vanhemmistaan eikä pääse irti heidän tunteettomuudestaan ja puhumattomuudestaan. Ja entä Jemina, tuo ”maailmaa ja itseään vihaava örkki”, kuten Greta häntä luonnehtii? Mikä on ajanut hänet huumeiden maailmaan? Ehkäpä murrosiän halu tuntea hyväksyntää ja ylemmyyttä, kun alkoholi ei hänelle sovi, ei fyysisten eikä varsinkaan psyykkisten syiden takia, kun ryypiskelevän isän varjo häilyy mielessä?
Luin tämän kirjan melko nopeasti, mutta helpolla se ei päästänyt lukijaansa. Ehkä kaikista elävimmäksi – vaikkei välttämättä ollenkaan sympaattisimmaksi – muodostui Johanneksen hahmo, tuon selvästikin parantumattoman juopon. Hänen osuutensa Jeminan kuolemaan jää auki kuten niin paljon muutakin. Romaani ei tarjoa yksiselitteisiä vastauksia, se ei kerro, miten pitäisi tuntea, pitäisikö vanhemman tuntea syyllisyyttä, surua vai helpotusta. Tontin lakoninen kieli sopii erittäin hyvin tällaiseen tuskaisia aiheita käsittelevään tekstiin; pienenä yksityiskohtana on tosin pakko todeta, että kirjan muuhun mittaan ja tyyliin nähden hän innostui vähän turhankin tarkkaan luennoimaan kotitietokoneiden kehityksestä Vic 20:sta World Wide Webiin… Mutta niin tai näin, Haava oli suuri kirja ja merkittävä lukuelämys.
