Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Göteborg on hieno kaupunki. Minulle se on kuin Ruotsin Tampere; työväenkaupunki, josta on kasvanut kulttuurikohde, joka on jo melkein vetävämpi kuin itse pääkaupunki. Sattumalta bongattuun valokuvateokseen oli siten pakko tutustua, ja samalla tuli tutuksi Lennart Nilsson
(1922–2017), yksi Ruotsin merkittävimmistä valokuvaajista.
Nilsson tuli tunnetuksi lääketieteellisen ja biologisen valokuvauksen pioneerinä, ja olipa hän myös Ruotsin ensimmäisiä valokuvajournalisteja. Katuvalokuvaus ei siis varsinaisesti ollut se, mistä Nilsson tuli tunnetuksi, mutta kuten Göteborgsbilder osoittaa, oli hänellä silmää siihenkin. Kuvat ovat peräisin ajalta jolloin Nilsson opiskeli valokuvausta Göteborgissa, ja monet niistä näkevät päivänvalon nyt ensimmäistä kertaa.
Göteborgsbilder : 1960–1967 kuvaa kaupunkia suurten muutosten keskellä. Vuonna 1965 aloitettiin niin sanottu ”miljonprogrammet”, jonka tavoitteena oli rakentaa Ruotsiin miljoona uutta asuntoa vain kymmenessä vuodessa. Tämä edellytti myös vanhojen kaupunginosien purkamista. Göteborgissa kohteet olivat erityisesti tiiviit, puutalovaltaiset työläiskaupunginosat kuten Landala ja osia Masthuggetista. Kirjan esipuheessa Hélio Duarte pohtii mitä oikeastaan menetettiin, kun tällaiset alueet pistettiin matalaksi. Toisaalta rakennettiin uusia taloja ja alueita, joiden varustelutaso oli paljon parempi, mutta vanhoille alueille ominainen yhteisöllisyys kadotettiin.
On erikoista, miten vanhoissa puutaloalueissa onnistuukin olemaan sellaista ”romantiikkaa”, joka puuttuu elementtitaloalueilta. Johtuuko se sitten siitä, että tällainen vanha rakennuskanta syntyi orgaanisesti ja hieman sattumanvaraisesti, mikä tekee niistä visuaalisesti kiinnostavia? Miten arkkitehtuuri heijastelee ja vaikuttaa ihmispsykologiaan on oma kysymyksensä, eikä Nilsson kuitenkaan mitään liian siloiteltua kuvaa asiasta anna. Kirjasta löytyy esimerkiksi ankea kuva yhteisvessasta – monista asunnoista kun ei omaa löytynyt.
Kirjassa tulee muutenkin hyvin esiin kaupungin työläisjuuret. 1960-luku oli kaupungin telakkateollisuuden kulta-aikaa, ja telakat työllistivät tässä vaiheessa tuhansia. Laivojen lastaus ja purkaminen tehtiin myös vielä käsin, eli elettiin aivan viimeisiä vuosia ennen konttien yleistymistä. 1970-luvulla Telakkakriisi pisti lopulta pakan uusiksi, ja kaupunki joutui rakentamaan identiteettinsä uusiksi, mutta tässä kirjassa kriisistä ei ole vielä tietoa. Ihmiset tulivat juhlistamaan suurten matkustajalaivojen lähtöä ja saapumista kuin mitäkin kansanjuhlaa, ajankuva on tältäkin osin hyvin erilainen kuin nykyään.
1960-luvun Göteborg näytti kokonaisuutena varsin erilaiselta kuin tänään, ja sen vuoksi tällaiset kirjat tietysti jaksavatkin aina kiinnostaa. Kirjan sivuilla avautuu upeasti tallennettua elävää historiaa, jota haluaa katsoa, vaikkei kaupunki olisikaan hirvittävän tuttu. Suosittelen tutustumaan!
