Lakeus, joka vaikeni on jo viides Joona Keskitalon Takamailla-trilleri. Kaikki ne olen käynyt läpi, jännittänyt ja melkein kynteni purrut, kun olen ollut jännän äärellä. Nyt sitten tämä kirja osui näppeihini ja vinkattavaksi ja miten mieluusti sen teen, sillä näissä trillereissä on jännityksen ohella myös jokin jännä fiilis, joka kietoo lukijan otteeseen, josta ei vain pääse irti.
Tässä tarinassa on pääosassa Niina Luoma, nuori asianajaja, jolla on meriittejä oikein olan takaa. Kun hän sitten epäonnistuu, hän palaa perimälleen sikatilalle miehensä ja lapsensa kanssa. Vaikka kuinka siellä possujen kanssa hääräisi, tila ei kuitenkaan tuota. Kun kyliltä sitten tulee pyyntö tulla auttamaan paikallista liikemiestä, jota syytetään muun muassa palkkamurhasta, niin possut jäävät miehen hoidettaviksi ja Niina lähtee hoitamaan asianajajan hommia ja hankkimaan perheelleen lisätuloja. Etenkin kun tämä kylän liikemies haluaa nimenomaan hänet.
Lakeuksilla alkaa sellainen pyöritys, että pian ollaan todella monella mutkalla. Tarjolla on erittäin mielenkiintoista oikeussalisettiä. Sisätiloissa ei tarvitse kaiken aikaa olla, kun joudutaan jos vaikka minkämoisiin käänteisiin. Koko aikana ei tiedä, kehen luottaa, kuka on syyllinen, arvaako oikein vai väärin ja miten kaikki tulee päättymään. Lukijaa viedään kuin sitä vanhaa pässiä narussa.
Juuri kun sitä ajattelee, että noniin, nyt ollaan maaliviivalla, niin ehei, vielä on seuraavat 400 metriä. Matka jatkuu ja jatkuu, mutta kyllä se päätökseen tulee, sillä lakeus lopulta vaikenee.
Kaikki Joona Keskitalon Takamailla-trillerit ovat yhtä hyviä: ottavat haltuun eivätkä päästä otteestaan, ennen kuin ovat ravistelleet oikein olan takaa. Kirjat voi lukea missä tahansa järjestyksessä, koska jokaisessa on omat juonenkäänteensä. Yhteistä kirjoille on se, että ne sijoittuvat takamaille ja jokaisessa on sama jännä fiilis, joka jättää jälkensä.






