Herkästä vaiheesta lapsuuden ja nuoruuden välissä on kirjoitettu paljon, ja tässä sitä taas ollaan: kuutosluokan viimeisillä viikoilla, odottamassa kesää, joka ei ole vain yksi muiden joukossa. Eskarista asti erottamattomille Salmalle ja Meealle yläkoulu on tuntematon ja pelottava.
Kesän koittaessa tytöt huomaavat olevansa eri kohdassa. Salma huomaa, että Meea on alkanut muuttua ja samalla Meean mielestä Salmasta on tullut auttamattoman lapsellinen. Salma on jumissa ja haluaa takertua vanhaan, kun Meea haluaisi kiitää eteenpäin kohti uutta, vaikka se sitten pelottaisi. Välirikkohan siitä seuraa, ja se on pelottava asia aina yhdessä olleille tytöille.
Salma ottaa kesän alussa tavoitteekseen bongata vähintään kymmenen erilaista perhosta. Aivan erityisesti hän haluaisi nähdä yöperhosen, joka vaikuttaa ihanan mystiseltä ja kummalliselta. Toinen kesän odotettu juttu on matka Budapestiin. Se kuitenkin valitettavasti peruuntuu, mutta vanhemmat keksivät Salmalle korvaavaa tekemistä. Hänet lähetetään kesäleirille, ja Meean äitikin on asiasta innoissaan. Salmalle ajatus joutumisesta kesäleirille Meean kanssa on tietysti kauhistus.
Lopulta asiat asettuvat uuteen järjestykseensä. Jokin muuttuu, jokin pysyy samana, löytyy uusia alkuja. Ole minulle yöperhonen on kaunis ja herkkä kirja, jossa on hieno tunnelma. Välillä kyllä unohtuu, että nämä lapset ovat 12-vuotiaita, sen verran kypsää ja fiksua on meno. Oma kokemukseni etenkin 12-vuotiaista pojista ei ole ihan tällainen. Eipä se kirjasta nauttimista estä, Salman ja Meean välinen suhde on joka tapauksessa kirjan ydintä ja hienosti kuvattu. Parhaimmillaan teos lienee hieman vanhemmille lukijoille, jotka voivat sen parissa muistella tätä elämänvaihetta muutamaa vuotta myöhemmin.







