Anton Tšehovia (1860–1904) pidetään yhä yhtenä novellitaiteen ylimmistä mestareista. En ollut Tšehovin novelleja lukenut, joten koin tarpeelliseksi tutustua. Kirjastosta tarttui matkaan tällainen pieni kokoelma. Naisia-kokoelman on alunperin julkaissut Kustannusosakeyhtiö Kirja vuonna 1913. Lukemani painos on noin sata vuotta tuoreempi.
Kuten nimi antaa ymmärtää, novellit kertovat paljolti naisista. Aika usein toki miesten näkökulmasta. Sävy on usein vähän sellainen, että miehet nostavat esiin kaikenlaisia akkain hömpötyksiä, mutta saavat sitten lopulta itse nenilleen. Satiiriin tämä on kallellaan, ja erityisesti satiirin terä osuu virkamiehiin ja hallintoon; hallintobyrokratiaahan tsaarin Venäjällä riitti.
Useimmat novellit ovat lyhyitä, pisimmätkin jutut ovat vain kymmenisen sivua ja kirjan sivut ovat pieniä. Nämä ovat siis iskeviä, lyhyitä novelleja, jotka enimmäkseen pyrkivät olemaan hauskoja. Parhaimmillaan Tšehov onkin ratkiriemukas ja novellin loppuisku saa hykertelemään. Ihan jokainen juttu ei kuitenkaan sille tasolle nouse, ja osa jättää vähän ihmettelemään, mikä tässä nyt oli hauskaa. Voi olla, että ajan hammas on niitä vähän puraissut.
Suosikkeihini kuuluu ”Taideteos”, jossa lääkäri Koshelkovin luokse saapuu Sasha Smirnov, äitinsä ainoa poika, joka tuo lääkärille saamastaan hoidosta palkkioksi hyvin kallisarvoisen kapineen, harvinaisen taideteoksen, vanhaa pronssia. “Se oli keskikokoinen kynttelikkö vanhaa pronssia, taiteellista työtä. Siinä oli kuvattuna ryhmä: jalustalla seisoi kaksi naista Eevan puvussa ja sellaisessa asennossa, ettei minulla ole kylliksi rohkeutta eikä luonnonlaatua kuvata heitä.”
Lääkäri ei voi tietenkään kauhistuttavan rivoa esinettä vastaanotollaan pitää, mutta Sasha Smirnov ei ymmärrä mikä tohtoria siinä niin kauhistuttaa, eikä missään nimessä suostu ottamaan kapinetta takaisinkaan, sehän olisi kamala loukkaus häntä ja etenkin hänen äitiään kohtaan. No, Koshelkov onneksi muistaa olevansa velkaa asianajosta hyvälle ystävälleen asianajaja Yhoville; tämä on vanhapoika ja viettää hieman kevytmielistä elämää, varmasti hän ilahtuu taideteoksesta ja ottaa sen lahjana korvaukseksi työstä. Vaan mitenköhän Koshelkovin käy?
Jutut toimivat erityisen hyvin ääneen luettuina, silloin Tšehovin lennokas ja tunteikas dialogi pääsee oikeuksiinsa. Reino Silvannon vanha suomennos 1900-luvun alkupuolelta toimii tässä oikein hyvin. Kuulostaahan se vanhahtavalta, mutta toisaalta kieli istuu novellien 1800-luvun lopun venäläiseen mielenmaisemaan hyvin. Vuonna 2025 ilmestyi Martti Anhavan kokoama ja suomentama Tšehov-valikoima Onni : Valitut novellit 1880–1903, joka on todellakin vain valikoima parhaita, vaikka onkin 1100-sivuinen järkäle. Ehkäpä sen pariin sitten seuraavaksi! Jos kaipaa vähän pienempää otosta Tšehovia, tämä Naiset-valikoima on kelpo nosto kirjaston hyllystä.






