Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tuijotin merelle lumoutuneena. Vedin keuhkoni täyteen meri-ilmaa, ja kun suljin silmäni, saatoin kuulla Jehkin soittoäänen viheltävän tuulen lomasta. Ironista kyllä, soittoääni oli iPhonen valikoimassa nimellä Lähtö.
Oikeuspsykologi Nina Nordbø istuu jäämeren rannalla ja miettii, mistä hän voisi aloittaa miehensä Jehkin kymmenen vuotta aiemmin tapahtuneen katoamisen selvittämisen. Nina myi asuntonsa ja sanoi itsensä irti työstään KRP:ssä ja matkusti Helsingistä Utsjoelle selvittääkseen, mitä Jäämerellä tapahtui.
Nina istui miehensä Jehkin kanssa nuotion ääressä Berlevågissa, kun Jehkin puhelin soi. Mies käveli kauemmas puhumaan. Aikansa nuotion ääressä omissa ajatuksissaan odoteltuaan, Nina alkoi ihmetellä miehensä viipymistä. Hän nousi ylös ja käveli autolle. Jehkiä ei näkynyt missään. Se oli viimeinen kerta, kun hän näki miehensä.
Nina on elänyt kuin sumussa viimeiset kymmenen vuotta. Mikään ei ole tuntunut miltään. Hän päättää lähteä pohjoiseen selvittämään miehensä katoamista. Hän haluaa jonkinlaisen selvyyden ja päätöksen asialle.
Nina ja Jehki ehtivät tuntea toisensa puolitoista vuotta, josta vuoden he olivat naimisissa. Nina miettii, kuinka hyvin siinä ajassa oppii tuntemaan toisen ihmisen ja tämän ystävät.
Ensimmäisenä pohjoiseen tultuaan Nina käy tapaamassa Jehkin vanhempia. Hänet otetaan ystävällisesti vastaan, mutta jonkinlainen aavistus Ninalla on, että Jehkin vanhemmat tietävät asioista enemmän kuin hänelle kertovat. Ninalle tarjotaan yösijaa, mutta hän kertoo päättäneensä asua autossaan, joka on pakettiauto sisustettuna majoittumista ja ruuanlaittoa varten. Vähän kuin pieni matkailuauto.
Nina jatkaa matkaa Jäämeren rannalle, jossa hänen isoisänsä on ollut aikoinaan majakanvartijana Kjølnesin majakalla, ja jossa Ninakin on lapsena viettänyt paljon aikaa. Lähettyvillä on myös Jehkin vanhempien kesämökki, jossa Nina voi käydä saunomassa.
Pienessä Berlevågin kalastajakylässä kaikki tuntevat toisensa ja ihmiset ovat ystävällisiä. Sana kiirii nopeasti, että Nina on tullut takaisin. Kukaan ei ole unohtanut Jehkin katoamista, mutta kukaan ei kuitenkaan oikein halua puhua asiasta. Nina tapaa myös Jehkin ystävät, joista ehti tulla hänenkin ystäviään, kun he olivat Jehkin kanssa Berlevågissa. Ystäväporukassa voi aistia kummallista kyräilyä, vaikka Jehkistä puhutaankin kohtalaisen avoimesti.
Jehkistä ei ole jäänyt paljon muuta jäljelle kuin vaatteet ja kirjaluonnos, jota hän oli kirjoittamassa ennen katoamistaan. Matkan aikana Nina lukee luonnosta, päästäkseen lähemmäs miestään. Jehki on kirjoittanut mystisen tarinan saamelaisten muinaisuskosta, kuin se kaikki olisi tapahtunut hänelle.
Vanhat saivohenget ovat kertoneet Sieidille, että oman käden kautta saapunutta on vaikea löytää, sillä hänen sielunsa on sijaton ja hän kulkee edestakaisin alisen ja keskisen väliä etsien sijojaan. Hänen kaltaisiaan kutsutaan kotonakulkijoiksi, sillä he vaeltavat ruumiittomina keskisessä kodissaan niin kuin heidän maalliset ruumiinsa olisivat ilman hengenriistoa eläneet.
Tarinaa lukiessaan Nina pohtii ympäristöään ja kummallisia tapahtumia, joita hänelle sattuu. Yliluonnolliseen hän ei omasta mielestään usko, mutta Jehkin kirja saa hänet katsomaan kaikkea epämääräistä levottomuutta tuntien. Keneen hän voi enää luottaa, kun kaikilla tuntuu olevan vain salaisuuksia.
Tuire Malmstedtin tarina etenee hitaasti analysoiden Ninan tunteita menneeseen ja nykyisyyteen, uskoa yliluonnolliseen. Jostain syystä loppuratkaisu selvisi paljon ennen kuin sitä kirjassa kerrottiin. Tämä kirja ei ole perinteinen dekkari, vaan enemmänkin psykologinen tarina saamelaismytologiasta ja surun kanssa kamppailusta. Olisi mielenkiintoista tietää, onko kuolleiden maailman kuvaus todellakin jokin vanha saamelainen uskomus.
