Useimmat ihmiset ovat ensin olleet sitä mieltä, että sehän on vallan tyhmä idea. Tai ei idea laisinkaan. Sitten hetken kuluttua, kun kysyy, että kumman lukisivat ensin, niin jokaisella on lamppu syttynyt, lukisin varmaan sen editoimattoman.

Helsingin kirjamessuille tulee joka vuosi paljon uutuuskirjailijoita, (valitettavasti määrä pienenee myös joka vuosi), kuten vuoden 2026 ehdottomasti kiinnostavin uutuuskirjailija, Helsingissä terveyskeskuslääkärinä työskentelevä Toni Mattila. Mattila sai kesän korvilla mediahuomiota perustamalla uuden kirjakustantamon, joka aikoo keskittyä oppaiden ja dekkareiden julkaisuun.
Lisää huomiota Toni Mattila sai ammattinsa takia. Suomessa ei ole vieläkään muun maailman tapaan montaa valkotakkista kirjailijaa. Poikkeuksena mieleen tulee Joel Haahtela. Mattilan ensimmäinen kovaksikeitetty dekkari Frank Bear : Mustan laakson paimen (2026) on ikuinen hyvän ja pahan välinen taistelu sekä uudenlaista kerrontaa, ja ehkä myös syntymässä olevaa uutta miesgenreä SISU-elokuvan hengessä, Mattila itse summaa työtään, jonka hän mielellään jossain vaiheessa näkisi myös televisiosarjana.
Vastaanotto oli hänestä yllättävän hyvä. Lukijat ovat pitäneet siitä ja Mattila saanut jonkin verran suoraa palautetta. Hän on kuitenkin hiukan yllättynyt, ettei ole saanut negatiivista palautetta suoraan. Eihän se mitenkään täydellinen ole ja etukäteen hän ajatteli mahdollisesti jonkun ottavan nokkiinsa. ”Ehkä älyköt ei pidä sitä liian tärkeänä iskeäkseen kiinni torahampain. Tavallinen väki on kunnollista eikä halua lyödä niin henkilökohtaiseen tarinaan. Okei, oletin siis saavani vihapostia, mutta ei ole näkynyt. Mikä meni pieleen? Ne, joilla on samoja kokemuksia tai lähipiirissä ihmisiä, joihin tarina ja ohjeistus osuu ovat antaneet henkilökohtaista palautetta, joka on ollut sekä liikuttavaa että innostavaa. Joku sai kirjasta jotain – sehän sen koko idea oli.”
Kerro dekkaristasi.
”PUMPUM. Niihin on tarkoitus pistää sopivan mustavalkoista ja liioiteltua maailmaa. Sehän aina yllättää, että tämmöiset kuvaukset jossain kohtaa ovatkin sitten aika osuvia. Joskus tosi maailma osoittaa olevansa ylivoimainen liioittelija”, Mattila sanoo ja hymyilee veikeästi ujon pikkupojan leikkisää hymyä. Tekstinäyte vahvistaa Mattilan väitteen. Teksti on ilakoivaa, joten on kysyttävä, millainen on hänen sielunmaisemansa? ”Kyllä se on semmoista kumpuilevaa maastoa, jossa on sekä kirkkaampia, valoisia puistoja, hoitamatonta metsää ja jättömaata, jolle ei ole mitään käyttöä. Väikehtiviä lampareita ja hylättyjä valimoita.” Se paistaa läpi hänen tekstistään.
Minä mietin silloin verta vuotavaa kättäni pidellen, että moni erehtyy luulemaan itsestään liikoja, koska heidän vanhempansa tai isovanhempansa ovat olleet jonkin neuvoston jäseniä, suunnitelleet mökin Munkkiniemeen tai omistaneet yksityistettävien valtionyhtiöiden osakkeita tai kirjoittaneet sairaanhoito-oppaan vähäväkisille. Olihan minulla viskiäkin, mitä hän hiukan hämmentyneenä kommentoi: ”Miksi viskiä, kun on pirtua?” ”Onhan sinullakin heroiinia tuossa fixbägissä ja oksikodonia pilleripurkissa?” ”Ah, ymmärrän,” hän kuittasi.” Pirtussa hän arvosti sitä, että kenttälääkinnällinen valmiste kulki kätevästi, pienessä pullossa, paljon arvoa, varsinkin, jos tuli mutka matkaan.
Ote puhuu puolestaan. Frank Bear taitaa olla Mattila itse, joka on fyysinen ja asioihin napakasti puuttuva oman elämänsä taistelija. Kirjallisuuden rakastajan hyvä tarkoitus on uudistaa kirjallisuutta ja sen kustantamista. Tarkoituksena on myös Mattilan mukaan herättää kiinnostusta kirjallisuuteen, kirjoittamiseen ja kirjalliseen ilmaisuun. Tehtävä ei olekaan ihan helppo. Onko tulossa lisää oppaita?
”Kyllä. Tästä tulee neljän sarja. Olen aloittanut kakkososaa, jossa käsitellään käyttäytymistä ja kasvatusta. Olen aika paska esimerkki kenellekään, joten voin listata omia typeriä juttujani. En ole besserwisser vaan late bloomer. Aina jälkikäteen vasta huomaan, minkä olisin voinut tehdä paremmin.”
Miten kustantamosi toimii?
”Tarinat kiinnostavat. Pyrimme tuomaan uusia kirjailijoita julkaistuiksi, luetuiksi ja ehkä maailmallekin. Oli vähän yllättävää huomata, että kukaan ei tee tätä näin. Ensin julkaistaan vähemmän editoitu ja sitten enemmän editoitu versio.”
Mutta millainen mies on hieman alle viisikymppinen Toni Mattila? Ei hassumpi mies lääkäriksi, sanovat monet hänet tuntevat. Aika kova luu purtavaksi, toiset.
Mitä itse luet ja mitä kuuntelet?
”Olen nyt kuunnellut KAIKKI DEKKARIT. Viimeisen parin vuoden aikana olen kuunnellut noin 190 dekkaria. Niitä tulee jo vähän korvista, mutta olen kokenut, että se on tärkeää, jotta tyylilajiin voi sukeltaa oikein. Pistän väliin nobelisteja. Haluan kaikkien ihmisten tietävän, että nobelistien tuotanto ei ole elitististä eikä se petä. ”Kovaa kamaa,” voisi sanoa. Juttelin kerran erään vankien kuntoutuksen parissa työskentelevän miehen kanssa. Tämä piti kirjallisuuspiiriä. Kyllä oli tullut yllätyksiä ja osumia, kun oli alun ennakkoluulojen jälkeen saatu pyörimään jonkun nobelistin juttuja. Joskus nuorena hurahdin Tammen keltaiseen kirjastoon. Maaseutukirjastossa oli niitä hyvin. Aika hyvin valittuja juttuja. John Steinbeck vaikkapa tuntui uppoavan Kanta-Hämeessä asuvaan nuoreen. John Irving taisi olla se gateway drug Keltaiseen kirjastoon. Lähdin jenkkeihin ja painimaan sen takia. Ei ole tarvinnut katua.”
Mitkä ovat omia suosikkiasi?
”Tuoreena tuttavuutena Haruki Murakami. Vähän yllätyin, kun hurahdin Annie Ernaux’n Vuodet-kirjaan. Kuuntelin sen lopulta kolme kertaa. Mikähän siinäkin oli? Loput hänen kirjoistaan kuuntelin myös. Kaikki sopivat kuunteluformaattiin todella hyvin.”
Miten työsi lääkärinä onnistuu kirjailijan työn kanssa?
”Aikataulut on välillä kireät. Toisaalta ihminen tarvitsee muutakin kuin leipätyön ja liikuntaa. Kun koputtelee 50 vuoden rajaa, ei enää pysty koko vapaa-aikaa käyttämään urheillen. Lukea ja kuunnella toki voi, mutta silti tarvitaan vielä balanssiin jotain. Minulle se oli kirjoittaminen.”
Mistä ideat kirjoihisi?
”Niitä putkahtelee. Onko ne sitten hyviä? Kuka tietää. Kai kirjailijan tunnistaa siitä, että on pakko kirjoittaa. Sillä määritelmällä olen kirjailija. Laadulliset asiat jäävät toisten huoleksi, niiden suhteen olen jäävi.”
Mattilan omien sanojen mukaan CultureVulture PUMPUM on Culture Vulture Productions Oy:n kustantamobrändi, joka keskittyy uusien suomalaisten kirjailijoiden löytämiseen ja heidän teostensa ammattimaiseen kustantamiseen. Painopisteenä ovat dekkarit ja tietokirjat, ja kustantamon tavoitteena on tuoda markkinoille tuoreita, rohkeita ääniä – kirjailijoita, joilla on jotain sanottavaa, mutta ei ole vielä ollut väylää tulla julkaistuksi ja sanoa sanottavansa.
Suomessa on melkein yhtä paljon kirjoja lukevia ja pöytälaatikkoon kirjoittavia kuin on järviä, joten Mattilan kustantamolle luulisi olevan kysyntää. Kun kysyn lisää, Mattila alkaa empiä ja tunnustaa tehtävän olevan hänellekin haastava. Kova hommaa on luvassa. Mutta se ei häntä pelota, kirjallisuuden rakastajaa, joka juoksee kiireisenä nyt kolmen maailman välillä; viisilapsisen perheen ja aviomiehen, terveyskeskuslääkärin ja nyt vielä kirjailijan ja kustantajan roolissa.
”Kustantamon perustava idea on, että hyvälle, aidolle tekstille on kysyntää myös perinteisen kustannusmaailman ulkopuolelta tulevilta tekijöiltä. Tarkoitus on tuoda markkinoille uudenlainen kirjallinen konsepti ja huomioida myös nykyisin unohdetut miehet. Kustantamon nimi kuvastaa sen toimintatapaa: se seuraa tarkasti kulttuurin ja yhteiskunnan virtauksia ja tuo esiin äänet, jotka muuten saattaisivat jäädä huomiotta valtavirran kirjamarkkinoilla. Mottomme voisi olla vaikkapa: Aksenttiääniä, kärjistämistä, ristiriitaisuuden uhalla. Nykyinen valtavirran kirja on itseasiassa niche-tuote.”
Mutta millaisia ovat uunituoreen kustantajan ajatukset kustannusalasta, johon hän hyppää kuin suuriin saappaisiin tietämättä ihan tarkkaan sopivatko ne hänelle. Mattila lupaa satsata sekä kirjailijaan, mainostamiseen että kirjan kustantamiseen. Kustannusprosessissa kirjailija saa tuekseen ammattitaitoisen kustannustoimituksen – kirja käy läpi editointiprosessin ennen julkaisua, jotta lopputulos on laadukas, mutta edelleen särmikäs ja kirjailijan oma ääni säilyy. Kirjoista tehdään myös laajemmin kustannustoimitettu laitos. Kirjan kuvitukset toteuttavat nuoret kuvataiteilijat, joille CultureVulture PUMPUM tarjoaa samalla näkyvyyttä ja työmahdollisuuksia.
CultureVulture PUMPUM panostaa myös kirjojen markkinointiin ja näkyvyyteen, mukaan lukien kirjamessuihin ja kansainvälisiin yhteyksiin, tavoitteena rakentaa kirjailijoille pitkäjänteistä uraa pelkän yksittäisen teoksen sijaan. Paljon on vaikeita tehtäviä.
Kerro vielä lyhyesti, miten keksit ja miksi perustit uuden pienkustantamon, keskellä kustannusalan syvää kriisiä, missä isot ja nopeat ovat syöneet hitaat ja heikot?
”Minulla on yksi pitkä kirja, jota tarjosin yhdelle kustantamolle. Tiedän, pitäisi tarjota kaikille, jos haluaa mitään julkaistuksi. Sitten rupesin miettimään mikä juju koko hommassa on. Kirjoittaminen on hauskaa. Kustannusmaailma on muuttunut. Monet kirjoittavat, mutta eivät tarjoa koskaan tuotoksiaan kenellekään. Tai sitten tarjoavat vain yhdelle kustantamolle. Jostain pitää lähteä liikkeelle. Siinäpä Forrest Gump -tyyliin ajatuksia.”
Ensi vuoden suunnitelmat?
”Tehdä töitä, nukkua ja rakastaa. Ja kirjoittaa. Ja liikkua. Olla hitusen parempi kuin tänä vuonna. Mainitsinko jo kirjoittamisen. Kirjoitan, luen, etsin hyviä kirjoittajia, teen lääkärin töitä, vietän vapaa-aikaa perheeni kanssa ja kaiken lisäksi yritän pysyä optimistina.”