Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Maria Aallon Viimeinen arabeski on toinen itsenäinen osa nostalgisesta Aku Lagerlund tutkii -sarjasta. Esikoisdekkari Kirjeitä murhakartanosta kertoi Akun kesätyöstä maaseutukartanossa, jossa hän joutui keskelle murhamysteeriä. Silloin hän tutustui myös rikoskomisario Kari Holmaan, jonka apuna hän selvitti rikokset.
Aku on psykologian opiskelija Helsingin yliopistossa, ja hän asuu yhdessä ystäviensä kanssa. Läheisin hänelle on Sirkka, jolle hän edellisenä kesänäkin kirjoitti kirjeitä, ja kertoi kartanon tapahtumista. Sirkka on huomannut, ettei Aku ole vieläkään päässyt irti edellisen kesän tapahtumista, vaan miettii yhä Kraanin kartanon kauhuja ja näkee niistä välillä painajaisia.
Nyt on palattu taas opintojen pariin Helsinkiin. Eletään syksyä, joka ei ole mikään mieltä ylentävä aika. Sirkka päättää ilahduttaa Akua, ja ilmoittaa heidät aikuisbaletin alkeiskurssille.
Balettitunnin vakinainen opettaja on sairaana ja tilalle tulee taitava tanssija Vera Viherlehto. Kun tunti loppuu, Sirkalla on kiire asioilleen ja Aku jää tanssistudiolle, ollen viimeinen lähtijä. Kun hän pääsee rappukäytävään, hän kuulee alemmasta kerroksesta möreän miesäänen, joka uhkaa Veraa.
Syyskuu vaihtuu lokakuuksi, on kylmää ja pimeää. Aku etsii ilmoituksia tapahtumista, joihin voisi mennä yhdessä vanhempiensa kanssa, jotka ovat tulossa tapaamaan häntä Helsinkiin. Hän huomaa Vanhan ylioppilastalon telineessä ilmoituksen tanssiteoksesta Talviuhri, jossa soolotanssijana on Vera Viherlehto. Hän varaa liput esitykseen, jonka esityspaikka on hieno vanha kartano Villa Helmi.
Kädet seurasivat liikettä paperinkevyesti, kuin näkymättömät langat olisivat vetäneet Veraa ylöspäin. Se oli täydellinen arabeski. Musiikki päättyi jylhiin lautaseniskuihin ja torviin. Vera nytkähti. Esitys siis jatkuisi vielä. Toinen pamahdus ja uusi nytkähdys, Veran suusta pääsi omituinen ääni, hän nosti kätensä pronssinväriselle rintakehälleen.
Aku istuu katsomossa vanhempiensa kanssa. Veran esittämä teos ei ole klassista balettia, vaan hän esittää sen modernin tanssin keinoin. Se sekä ihastuttaa että vihastuttaa katsojia. Esityksen lopussa joku ampuu Veran ja Aku on taas keskellä painajaista.
Poliisit ovat murhan jälkeen nopeasti kartanossa ottamassa vierailta tietoja ylös ja turvaamassa rikospaikkaa. Näin Akunkin tiedot tulevat poliisien kirjaamiksi.
Aku ei ollut tavannut komisario Kari Holmaa edellisen kesän jälkeen, vaikka heidän välillään olikin vähän kipinöinyt. Nyt kuitenkin Kari Holma tulee murhan jälkeisenä aamuna tapaamaan Akua, ja suorastaan komentaa Akun avukseen selvittämään rikosta. Akun psykologinen silmä täydentää Holman virallisia poliisimenetelmiä. Jäljet johtavat heidät kahteen täysin erilaiseen ympäristöön: yläluokkaan, jossa Veran kodin menneet tapahtumat uhkaavat paljastua, ja alamaailmaan, jossa Verakin tuntui viihtyvän.
Maria Aallon esikoisdekkari muistetaan nostalgisesta maaseudusta, joka toi liehuvine helmoineen ja ”rock’n’rolleineen” mieleen vahvasti 1960-luvun alun, vaikka kirja muutoin sijoittuikin 1950-luvulle. Nyt Aalto sijoittaa tapahtumat Helsingin Kaivopuistoon ja taiteilijamaailmaan selkeästi 1950-luvulle. Tämä toinen dekkari on ehdottomasti parempi kuin ensimmäinen. Turhat selittelyt ovat vähentyneet ja tyylikin on vähän muuttunut. Tätä kirjaa voisi jopa kutsua mieluummin psykologiseksi dekkariksi kuin pehmodekkariksi. Myös tarinan juoni on yllättävä. Kannattaa lukea itse.
