Elina Kilkku: Äideistä paskin

Osta kirja itsellesi

”Vauvan hoitoon jättäminen tuhoaa osan vauvan psyykestä. Nämä sielun vammat eivät näy heti, vaan tulevat esiin aikuisen häiriökäyttäytymisenä, masennuksena ja itse­ yms. murhina. Jo tunnin ero äidistä jättää vauvaan lähtemättömät arvet. Vauva kärsii, vaikka näyttäisi onnelliselta! Naurun ja jokeltelun takana on syvä hämmennys, tyhjyys, murhe ja itsesyytökset. Tämä on faktaa.”

Tällaista faktatietoa pudottelee nimimerkki LastenEtu kuvitteellisessa nettikeskustelussa, jota käydään Elina Kilkun Äideistä paskin ­kirjassa. Kirja pursuaa huumorin, aika mustankin, keinoin kuvattuja tilanteita raskauden ja vanhemmuuden tiimoilta. Osansa saavat esimerkiksi vieraiden oikeus taputella raskausmahaa, synnytyksen eri menetelmät, vauvanhoito ja lapsen jättäminen hoitoon. Kilkun ote pitkin kirjaa on melkein aggressiivinen: miksi äitiyteen asetetaan niin paljon paineita, että sekä äiti että myös isä eivät tunne koskaan tekevänsä oikein, tekevät sitten niin tai näin?

Kirjassa merkittävän osan saavat juuri alun sitaatin kaltaiset kuvitteelliset nettikeskustelut. Niissä omassa egossaan pöyhistelevät äidit nuijivat täydeltä laidalta keskustelun hyvässä uskossa aloittaneita kollegojaan. Vaikka nämä keskustelut ovatkin voimakkaasti kärjistettyjä, niissä tulee hyvin esille viime vuosien suuntaus äitiyskeskusteluissa. 1970­ ja 1980­ -lukujen feminististen ja vanhempien tasa­-arvoa kannattavien vuosien jälkeen halutaan jälleen palata ”takaisin luontoon”, kohti äidin ylivertaista asemaa vauvan hoitajana ja ylipäänsä eräänlaista uuskonservatismia, jossa puhutaan luomusynnytyksistä, perhepedeistä, kantoliinoista ja kiintymysvanhemmuudesta. Eihän näissä näkemyksissä sinänsä mitään pahaa kai olekaan, kunhan niitä ei käytetä toisten äitien ja isien syyttämiseen ja alaspainamiseen, ja tätä juuri Kilkun kirja käsittelee.

Kovasti tästä tuli mieleen Anu Silfverbergin viime vuonna ilmestynyt Äitikortti, jossa puhuttiin samantapaisista asioista samantapaisin keinoin, mutta yhtäläisyys lienee sattumaa ja kuvaa enemmänkin yleistä ilmapiiriä. Kilkun tyyli on ärhäkkää ja provosoivaa ja kielenkäyttö karskia, mutta herkkiäkin kohtia kirjassa on, ainakin kun puhutaan keskenmenoista ja lapsen kaipuusta. Uskoisin, että tästä kirjasta on Silfverbergin teoksen lailla iloa äitiyden paineiden kanssa tuskitteleville naisille, ja kirvoittaahan se hymyn ja herättää ajatuksia meille muillekin.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.