Marja­-Liisa Heino: Älä tähti putoa

Kansi: Marja­-Liisa Heino: Älä tähti putoa

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Rikosylikonstaapeli Karli Eerola on mielenkiintoinen hahmo. Häneen olemme saaneet tutustua jo Marja­-Liisa Heinon edellisessä romaanissa Astuit väärään autoon. Eerolahan on poikkeuksellinen poliisi: hän on romani, joka noudattaa pilkuntarkasti romanien perinnäistapoja puhtaudesta ja pukeutumisesta sekä hurskas uskovainen, joka polvistuu rukoukseen iltaisin sänkynsä viereen. Nyt hän joutuu kasvokkain toisen vähemmistöryhmän kanssa, kun iranilaissyntyinen lukiolaistyttö Tara Farahani on kadonnut. Farahanien perhe edustaa melko maallistunutta islamia, mutta perinteet ovat arvossaan heilläkin.

Poliisitutkimus osoittautuu hankalaksi, ja lopulta Taran pelätään hukkuneen Tammerkoskeen, koska hänestä löydetään valvontakameran kuva, jossa hän nojailee kosken aitaan. Mutta olisiko suosittu ja kaunis, jopa mallikurssia käynyt Tara tehnyt itsemurhan? Vai voisiko sittenkin olla kysymyksessä kunniaväkivalta? Silloin eturivin epäiltyjä olisivat Taran isä Arash sekä isoveljet Kia ja Saeed. Eikä toisaalta mallikurssin valokuvaajakaan ihan puhtain paperein taida kulkea. Entä miten kauan sitten epäselvissä oloissa kuolleen Marjan­-serkun tapaus liittyy Taran katoamiseen?

Älä tähti putoa on monella tavalla kiinnostava dekkari. Siinä ei veri roisku eivätkä suolenpätkät sinkoile, mutta jännitys on käsinkosketeltavaa. Se syntyy kirjailijan käyttämän kielen taloudellisuudesta ja kuvauksen hienovaraisesta latautuneisuudesta. Heino kertoo asiat lakonisesti ja lyhyesti, mutta ihmisten väliset suhteet näyttäytyvät elävinä ja uskottavina. Karli Eerolan hahmon kanssa peilautuvat erityisesti tyttöystävä Jessi, joka on juuri muuttamassa Karlin luo, sekä työpari Siltaharju, jolle kollegan romanitausta ja etniset vähemmistöt muutenkin ovat vaikeita sulattaa. Etenkin Siltaharjussa, joka on mielipiteineen, elämäntapoineen ja sydäninfarkteineen paljon tyypillisempi poliisi kuin Eerola, on luotu hyvin harvoin vedoin oikein onnistunut henkilöhahmo. Mielestäni Heinon suurimmat ansiot ovatkin juuri taitavassa kielenkäytössä ja ihmisten sosiaalisen todellisuuden kuvaamisessa; juonen kuljettelun ja yllättävän loppuratkaisun luojana hän ei ehkä ole aivan niin taitava.

Joka tapauksessa ehdottomasti lukemisen arvoinen romaani tämä on, ja sen suljettuaan jää taas kaipaamaan jatkoa.

Kommentti

  1. Tämä on näitä ”vielä-yksi-luku”-kirjoja. Ei voi malttaa jättää kesken. Toivottavasti sarja jatkuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *