José-Lois Bocquet ja Catel Muller: Alice Guy : First Lady of Film

Alice Guy : First Lady of Film

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

José-Louis Bocquet ja sarjakuvapiirtäjä Catel Muller ovat profiloituneet elämäkertasarjakuvien tekijöiksi, ja ehkä tässä vaiheessa uskaltaa jo sanoa, että parivaljakkoa kiinnostaa nimenomaan naisten elämät. Kaksikon ensimmäinen teos oli suomeksikin julkaistu Kiki: Montparnassen kuningatar, jota seurasi elämäkerta Olympe de Gouges, jota ei valitettavasti koskaan käännetty englanniksi. Kolmas kirja oli sivumäärältään massiivinen Josephine Baker ja nyt vuorossa on Alice Guy-Blaché, varhaisen elokuva-alan pioneeri, joka on aivan syyttä jäänyt unohduksiin.

Tässä pieni kertaus Guy-Blachén ansioista. Hän oli paitsi ensimmäinen naiselokuvaohjaaja, niin myös yksi ensimmäisistä fiktioelokuvan ohjaajista. Hän tuotti ja ohjasi uransa aikana lähes 600 mykkäelokuvaa ja noin 150 äänielokuvaa, tosin varhaisten elokuvien tapaan nämä olivat toki hyvin lyhyitä tuotoksia, monet vain minuutin pituisia lyhytelokuvia. Elokuvien tyylilaji vaihteli laajasti länkkäreistä komediaan, seikkailuihin ja jopa science fictioniin mutta usein niihin sekoittui myös vakavemmat teemat. Guy-Blaché käsitteli elokuvissaan mielellään aikansa vaikeita sosiaalisia kysymyksiä: sukupuolirooleja, ehkäisyä, perheväkivaltaa ja rasismia. Hänen elokuvansa A Fool and His Money (1912) oli aikalaisille jopa liian radikaali, sillä se oli tiettävästi ensimmäinen elokuva, jonka kaikki näyttelijät olivat mustia.

Sinänsä hassua, että tällainen ihminen voi ylipäätään unohtua, mutta viime vuosina Guy-Blachésta on onneksi alkanut ilmestyä dokumentteja ja hänen muistelmansa on myös julkaisu uudestaan. Catelin ja Bocquetin teos on siinä mielessä aallon harjalla, vaikka suurelle yleisölle Guy-Blachén nimi on varmaan vieläkin hieman tuntematon.

Esimerkkisivu sarjakuvasta

Voisi kuvitella, että naisen tie elokuvaohjaaksi olisi ollut 1800-luvulla kivinen, mutta tässä suhteessa Guy-Blaché oli onnekas. Hän pääsi 1894 Léon Gaumontin johtaman valokuvausyrityksen sihteeriksi, ja Guy-Blachén työn jälki oli sen verran vakuuttavaa, että jo vuonna 1897 hän oli johtamassa Gaumont-yhtiön elokuvatuotantoa. Sarjakuvan mielenkiintoisin osio liittyy mielestäni juuri näihin varhaisiin vuosiin, jolloin elokuvan mahdollisuuksia alettiin vasta hiljalleen ymmärtää. Monet varhaiset elokuvat kuvasivat arkisia asioita, kuten junan saapumista asemalle tai miten puutarhaletku kastelee vahingossa puutarhurin. Teatteria rakastava Guy-Blaché ymmärsi kuitenkin nopeasti elokuvien potentiaalin ja hän otti vikkelästi aloitteen käsiinsä.

Pariisissa hyvin alkanut ura jatkui vuoteen 1907 asti jolloin hän meni naimisiin Herbert Blachén kanssa ja muutti Yhdysvaltoihin. Perheenäidin elämä ei kauan jaksanut viehättää, ennen kuin veri veti takaisin elokuvien pariin ja tällä kertaa Guy-Blaché perusti oman elokuvayhtiön Solax Studiosin. Sekin osottautui menestykseksi – joksikin aikaa. Vuonna 1922 studio oli kuitenkin jo vararikossa ja Guy-Blachén viimeiseksi jäänyt elokuva Tarnished Reputations oli sekin ilmestynyt jo kaksi vuotta aikaisemmin. Ikään kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, myös ohjaajattaren avioliitto oli säpäleinä.

Guy-Blachén tarinassa näkyy surullinen, mutta ehkäpä viihdeteollisuudessa yleinen piirre, miten pitkä ja menestynyt ura voi katketa kuin veitsellä leikaten. Avioeron myötä Guy-Blaché palasi 1922 takaisin Ranskaan ja yritti käynnistää siellä uraansa uudestaan siinä kuitenkaan onnistumatta ja hän joutuikin taloudellisiin vaikeuksiin hyvin nopeasti. Vuonna 1927 Guy-Blaché matkusti takaisin Yhdysvaltoihin ja yritti sentään saada käsiinsä kopiot siellä tekemistään elokuvista, mutta siinäkin hän veti vesiperän.

Sarjakuvassa asiaa ei tarkemmin selitetä, mutta suurin osa varhaisista elokuvista on valitettavasti tuhoutunut. Osittain syynä on itse filmien materiaali, selluloidi oli erittäin tulenarkaa materiaalia ja sen säilyvyys oli muutenkin huono. Usein vanhoja elokuvia ei myöskään edes pyritty säilyttämään, ne nähtiin pikemminkin kertakäyttöviihteenä kuin kulttuurin muotona, josta tulevatkin sukupolvet saattaisivat olla kiinnostuneita. Mikä Guy-Blachén amerikkalaiset elokuvat sitten tuhosikaan, hän kyllä pyrki tietoisesti säilyttämään taiteellisen perintönsä, mutta niinkin varhain kuin 1920-luvulla se oli jo liian myöhäistä. Häntä ei unohdettu hitaasti vuosikymmenien mittaan vaan pikemminkin kertarysäyksellä.

Wikipedian mukaan hänen sadoista elokuvistaan vain 140 on selvinnyt ”jossain muodossa”. Sarjakuvan filmografia kuitenkin listaa kuitenkin vain 77 elokuvaa, eli ne jotka ovat tällä hetkellä saatavilla. Ei Guy-Blachén unohdusta voi kuitata kuitenkaan pelkästään sillä, että niin harva hänen elokuvistaan on säilynyt. Kuten sarjakuvan lopussa käy ilmi, Guy-Blaché sai jo eläessään ihmetellä miten hänet täysin sivuutettiin elokuva-alan julkaisuissa. Jopa Léon Gaumontin itsensä kirjoittama yhtiön historiikki Les Établissements Gaumont jätti hänet mainitsematta. Kaiken huippu oli kuitenkin vuosi 1947, jolloin Georges Sadoulin elokuvahistoriikki Histoire générale du cinema suorastaan väitti Guy-Blachén Gaumontin alaisuudessa ohjaamia elokuvia erään Henri Galletin tekemiksi. Voi vain ihmetellä, mitä tällaisen historian uudelleen kirjoittamisen taustalla oikein oli.

Kiinnostavaa sisältöä sarjakuvassa siis piisaa ja kerronnallisesti sarjakuva jopa vähän kärsii siitä, että kerrottavaa on niin paljon. Tarina puksuttaa vauhdilla eteenpäin pysähtymättä korostamaan tai pohtimaan mitään yksittäisiä elämäntapahtumia. Lopputuloksena elämäkerta tuntuu aavistuksen tasapaksulta, eikä Guy-Blachén persoona nouse elämäkerrassa erityisemmin esiin. Kyllä Alice Guy : First Lady of Film silti plussan puolelle jää ja reilusti; Catelin kuvakerronta on sujuvaa ja tyyli viehättävää kuten aina. Kokonaisuus on kaikkiaan erittäin kiinnostava katsaus elokuvateollisuuden varhaisiin päiviin. Kuten Bocquetin ja Catelin aikaisemmissa teoksissa, myös tästä löytyy lopusta kattava liiteosio, josta löytyy muun muassa aikajana ja sarjakuvassa esiintyvien ihmisten lyhytelämäkerrat. Näistä on paljon iloa, jos todella haluaa syventyä aiheeseen, teos onkin paitsi erinomainen sarjakuva niin myös oikein onnistunut tietokirja.

Esimerkkisivu sarjakuvasta
Vuosi on 1920 ja Guy-Blachén elokuvaura vetelee viimeisiään.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 169 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...