Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun aloittelin ahkerampaa runojen lukemista loppuvuodesta 2021, ensimmäisten lukemieni kokoelmien joukossa oli Virpi Vairisen esikoiskokoelma Kuten avata äkisti. Välissä ilmestyneet kokoelmat ovat toistaiseksi jääneet lukematta, mutta Vairisen tänä vuonna ilmestynyt tuorein kokoelma Antiluuppi pääsi esikoiskokoelman perusteella lukulistalleni.
Antiluuppi lähtee hiekkakentiltä. Hiekkaa siirrellään paikasta toiseen, industry-scale, ja mitäpä siitä: lasia ikkunoihin ja betonia rakennuksiin.
yhä enemmän betonia ja asfalttia
niin että rakennuksia ja kaupunginosia hylätään
koska betoni ja asfaltti ovat paremmin aseteltuina toisaalla
Teos tarkastelee ihmisyhteiskuntien muodostumista ja rakentumista; sitä, miten omistamisen muuttuessa tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi, paikallaan pysymisestä tulee entistä suurempi hyve. Tai tarkemmin: “kävi ilmi, että / vaeltaminen ei ole sallittua / jos välimatka paikkojen välillä ei ole tarpeeksi suuri”.
Vairinen tarkastelee kriittisesti teknologisoituvaa ympäristöä ja ihmisen kädenjälkeä. Tämä suhtautuminen innovaatioihin huvitti: “kun ajattelen keksimistä, / ajattelen jonkinlaista liikkuvaa laitetta / joka murskaa alleen keksejä”. Tällainen vähän hapan suhtautuminen maailmanmenoon on tietysti aina tervetullutta (joskin joskus voisi olla hauskaa lukea kapitalismiin rehellisen innokkaasti suhtautuvaa runoutta).
Kokoelmaan on liitetty väliosaksi ruutukaappauksia roskaposteista, seksimainoksista ja huijausyrityksistä. Nämä tuntuvat vähän yhdentekeviltä; löydetyn roskapostirunouden genre tuntuu vähän nähdyltä, vaikka näissä viesteissä oma viehätyksensä onkin.
Kirjan loppu taas jakautuu neljään osaan: lukuohje kehottaa valitsemaan yhden neljästä ja siirtymään sitten kirjan loppuun. En liene ainoa, joka luki kirjan vain lineaarisesti järjestyksessä läpi. Miksi jättäisin osan lukematta? Tästä osiosta erityisesti ilahdutti runo ”Kuvia ystävistäni energianlähteiden kanssa”.
Antiluuppi on oikein tyylikäs runokokoelma, aina kansien sormenjälkikuvioista alkaen.
ajatus minästä tuulenpesänä
eräänlaisena sienisairauden aiheuttamana sekoiluna
joka vain ulkoapäin näyttää tarkoituksenmukaiselta ja tiiviiltä
