Roope Lipasti: Aviotärähdys

Aviotärähdys

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Aviotärähdys on kirja, jossa Jussin ja Riikan liitto ei ole ihan enää hyvissä kantimissa. Keski-ikäinen pariskunta, josta heti huomaa, että kemiat ovat aikaa sitten menneet. Heti alkaa miettiä, miksi he edes ovat yhdessä.
Jussi työskentelee kaatopaikalla, missä tuntuu viihtyvän paremmin kuin kotona. Tykästyin Jussiin, jolla oli sydäntä vaikka kuinka monelle. Hän huolehti kummitytöstään Veerasta viettämällä aikaa hänen kanssaan. Veera on Riikan siskon, Hannan tyttö.

Kaatopaikka vaikuttaa melkoisen mielenkiintoiselta paikalta, jossa työskentelee mm. Kuntoutuja, joka on siis kuntoutuja. Tarkkanäköinen luudan varressa viihtyvä mies, joka panee mm. merkille sen, että yksi sohva on kadonnut! Lisäksi siellä on Jenna, värikäs persoona ja melko räävitön suustaan.

Jussilla alkaa olla kaikenmoista pientä puuhaa, kun saa tietää että Veeran äiti, Hanna, on vakavasti sairas, sohva on Jussilla ja se vasta mukava sohva on, Riikan kanssa menee edelleen miten sattuu, vaikka Riikka työskenteleekin vapaaehtoistyössä lasten parissa. Riikka tuntuu viihtyvän työssään ja antautuu sille enemmän kuin koskaan millekkään muulle. On siis selvää sekin, ettei Riikka tule toimeen sisarensa Hannan kanssa.

Jollei jännitteitä ole jo kasattukin, niin sitten kaatopaikalta löytyy ruumis! Ei sitten ihan mikä tahansa tavallinen ruumis vaan muumioitunut sellainen. Noniin, piti oikein tarkistaa, että luenko dekkaria ja onko kyseessä murhadraama. Ei ole, eikä siinä kaikki, sillä lisää löytyy, mutta mitä!?

Roope Lipasti on armoton tarinan iskijä ja heittää sekaan kevyttä ”jerryä” niin että lukukokemus on taattu. Viihdyin tämän kirjan parissa kuin se olisi ollut ystäväni. Hienoja tyyppejä ja hassuja tapahtumia.

Lämmin suositus kelle tahansa!

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 173 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...