Ethan Nicolle ja Malachai Nicolle: Axe Cop

Osta kirja itsellesi

Eipä arvannut sarjakuvataiteilija Ethan Nicolle etukäteen, että joulunaika perheen parissa vuonna 2009 voisi muuttaa hänen ammatillisen elämänsä. Hänen viisivuotias pikkuveljensä Malachai keksi leikkiessään Axe Copin, hurjan toimintasankarin, joka hakkaa kirveellä pahojen tyyppien päät irti. Hahmo lähti heti elämään Ethanin mielessä ja jo samojen joulunpyhien aikana Ethan piirsi Malachain selityksen mukaan ensimmäiset episodit uutta sarjakuvaa. Tammikuussa 2010 Axe Copin nettisivut aukesivat ja niistä tuli välitön sensaatio nettimaailmassa. Nyt, noin vuotta myöhemmin, Axe Copilla on yli 17000 fania Facebookissa,wholesale snapbacks
eikä sarjan suosiolle näy loppua.

Axe Cop seikkailee väkivaltaisten pahisten maailmassa. Hänen päivätyönään on taistella pahuutta vastaan — öisin hän pukeutuu kissapukuun ja käy surmaamassa nukkuvia pahiksia heidän kodeissaan. Sivustatukea hän saa leegiolta apureita: Flute Cop soittaa karmaisevasti huilua ja muuttuu toisinaan Dinosaur Soldieriksi, Sockarangilla on sukat käsien paikalla, mutta ne ovat erittäin kätevät pahuuden torjunnassa, Wexter on tyrannosaurus, jolla on konekiväärit eturaajoina…

Ethan ja Malachai Nicollen työnjako Axe Copissa on selvä: Ethan piirtää ja Malachai käsikirjoittaa. Tietenkin Ethanin on käytettävä luovuuttaan yrittäessään toimittaa edes jonkinlaista tolkkua veljensä tarinoihin — eli kysyttävä oikeita kysymyksiä — mutta periaatteena on, että kaikki materiaali tulee Malachailta. Näin saadaan soppa, jota liika loogisuus ei hämmennä. Ja kaikkeen löytyy aina ratkaisu — vaikka se sitten vaatisi jonkun muuttumista kummituksesta lohikäärmeensiipiseksi dinosaurukseksi, jolla on sarvet. Käsikirjoittajana toimivan lapsen mielikuvitus on käytännössä katsoen rajaton, eikä piirtävä isovelikään jää pekkaa pahemmaksi luodessaan mielipuolisia maailmoja, joissa pahat jäävät aina lopulta alakynteen.

Muutamien pidempien seikkailujen lisäksi Axe Cop vastailee lyhyesti lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Tämä Ask Axe Cop -palsta on pullollaan totaalisen absurdeja oivalluksia ja muitakin hilpeyksiä. Ne ovat usein myös sellaisia pieniä tarinanpätkiä, joista yksinään ei olisi pidempää sarjista irronnut.

Kaikki albumin kuvamateriaali on ilmestynyt aiemmin Axe Copin nettisivuilla, mutta albumimuodolla on myös etunsa. Erityisesti pitkä The Ultimate Battle -seikkailu pääsee takuulla paremmin oikeuksiinsa nettisivuilta irrotettuna. Mukana on myös paljon Ethan Nicollen tarinointia Axe Copista ja aiheiden ympäriltä. Erityisen mukavaa on lukea hänen lämpimästä suhteestaan pikkuveljeensä. Hän sanoo, että Axe Copia tehdään niin kauan, kuin Malachai haluaa, eikä hän tietenkään pakota Malachaita mihinkään. Nautitaan Axe Copista nyt, kun se on vielä tuoretta!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.