Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ayn Rand on kiistelty hahmo, jonka filosofinen ajattelu ja vaikutusvalta on vaikuttanut suuresti libertalistisen ajattelun valtavirtaistumiseen ja sitä myötä myös oikeistolaiseen talousajatteluun. Randin vaikutus on niin ikään nähtävissä myös monissa muissa aikamme ilmiöissä. Anders Breivik on manifestissaan tunnustautunut Randin ajattelun ystäväksi, mutta niin on toisaalta myös Björn Wahlroos ja Jordan Petersonkin, kuten myös monet menestyneet start-up–yrittäjät, kuten vaikkapa Uberin perustaja Travis Kalanick.
Randin romaaneista inspiraatiota ovat saaneet sellaiset nimet kuin Ray Bradbury, Robert A. Heinlein ja Frank Miller ja pelimaailmassakin Bioshock on koko tarinansa velkaa Randin utopia-dystopia–visioille. Siitä huolimatta Suomessa Ayn Rand on jäänyt suhteellisen tuntemattomaksi nimeksi. Jussi Jalosen kirjaa voikin pitää kulttuuritekona, joka taustoittaa monipuolisesti Randin vaikutusta nykyiseen poliittiseen ajatteluun ja kulttuuriin.
Ihmisenä ja ajattelijana Ayn Rand ei ole mikään helppo pala nieltäväksi. Randin ajattelu oli monella tapaa niin äärimmäistä, että edes hänen faninsa eivät pidä häntä varsinaisesti jäljiteltävänä roolimallina, ja mahdotonta se ehkä olisikin. Siitä huolimatta ensin on syytä käsitellä sitä mitä Rand halusi saavuttaa, ja vasta sitten mitä hän oikeasti sai aikaan – osin tahtomattaankin.
Randia voi parhaiten luonnehtia kapitalismin esitaistelijaksi, mutta hänelle kapitalismi ei ollut vain taloudellinen järjestelmä, se oli ennen kaikkea moraalinen järjestelmä, jonka tulisi pohjautua äärimmäiseen vapauden ja individualismin ihanteeseen. Randin näkemyksen mukaan yksilöllä ei saanut olla moraalisia velvotteita ketään kohtaan ja ainoa moraalisesti hyväksyttävä lähtökohta oli oman edun tavoittelu. Alturismi oli siten yksiselitteisesti väärin ja vapaaehtoisesti annettu apu myös pahasta, sillä se estää avunkohteen omaehtoisen selviytymisen. Ihmisen tulisi olla siis täysin riippumaton toisista ihmisistä. Tällaisten ihanneyksilöiden valtiossa vallitsisi kaikista rajoituksista vapaa laissez-faire-kapitalismi, jossa pieni yövartijavaltio ei puuttuisi kansalaisten elämään muuten kuin siltä osalta, että se tarjoaisi poliisivoimat, armeijan ja tuomioistuimet.
Yllä olevasta kuvauksesta voisi kuvitella, että Randin ihanneyhteiskunta olisi jokin darwinistisen selviytymiskamppailun irvikuva, mutta päin vastoin, Rand näki että kapitalistinen yhteiskunta olisi luonteeltaan rauhanomainen, hyväntahtoinen ja tarjoaisi rajattoman talouskasvun. Tämä idyllinen utopia ei kuitenkaan toteutuisi valtion instituutioiden kautta, vaan yksilöiden omien ponnistusten ansiosta. “Kaikki se mikä modernissa valtiossa on lainsäädännön sanelemaa, tapahtuu Randin yhteiskunnassa moraalisesti toimivan kapitalistin hyveen ja rationaalisuuden ansiosta”, kuten Jalonen kirjoittaa. Kapitalismi on toisin sanoen moraalinen järjestelmä, jossa jokaisen ihmisen on pakko olla eettinen toimija.
Yllättävää kyllä, Rand kyllä silti näki hyvin selvästi rajoittamattoman kapitalismin ongelmat: pääoman ja valtion vuorovaikutus johtaisi väistämättä korporatismiin, markkinoita vääristäviin monopoleihin ja pahimmillaan fasismiin. Yritysvaltaajat, pörssikeinottelijat ja poliittista vaikutusvaltaa omaavat ihmiset voivat myös hyötyä järjestelmästä tuomatta itse pöytään yhtään mitään. Rand ei kuitenkaan nähnyt näiden ongelmien johtuvan itse kapitalismista, vaan puhtaasti valtiovallan korruptoitavasta vaikutuksesta. Jos vain valtio ja kapitalismi olisivat toistaan täysin erillään, ongelmaa ei olisi.
Jotta Randin erikoinen moraalinen kapitalismi voisi ylipäätään toimia, vaatii se kansalaiseltaan paljon. Randin ihanteena oli sankarikapitalisti, herooinen miehen malli ja jopa romanttinen sankari, joka tuli lihaksi Randin romaaneissa Fountainhead ja Kun maailma murtui. Korruptoimaton, luusereita halveksiva omien teiden kulkija ei pyri alhaisesti hankkimaan poliittista vaikutusvaltaa tai hyötymään systeemistä, vaan luovana yksilönä luo omat sääntönsä ja siinä sivussa rakentaa tietä kapitalistiselle utopialle, jota hallitsee kaltaisensa ylivertainen eliitti. Kirjojen maailmankuvan ytimessä onkin vastakkainasettelu yhteiskunnan “loisten” ja tuottavien yksilöiden välillä; yhteiskunnan lopulta muodostavat vain arvoatuottavat, kapitalismia rakentavat yksilöt ja suurin osa ihmisistä ei tule tähän luokkaan kuulumaan. Heidän ansaittuna kohtalonaan on lopulta jäädä tyystin yhteiskunnan ulkopuolelle.
Rand antoi filosofiselle ajattelulleen nimen objektivismi, sillä se sitoi moraalifilosofian, talouspolitiikan ja yhteiskuntakäsityksen yhtenäiseksi selitykseksi objektiivisesta todellisuudesta. Randin käsitykset absoluuttisesta totuudesta johti liikkeen sisällä kuitenkin pelonsekaiseen konformismiin, kollektivismiin ja autoritääriseen johtoon, juuri niihin asioihin joita Rand vapauden airuena kiihkeästi vastusti.
Näin muutenkaan Randin perintö ei ollut aivan sitä mitä itse halusi. Hänen ihanteet kylläkin upposivat hedelmälliseen maaperään objektivistien ulkopuolellakin; Randilla oli tärkeä osansa libertaristisen ajattelun vakiintumiseen republikaanipuolueen sisällä. Tietynlainen voiton hetki Randille oli Reaganin presidentinkausi, jolloin Randin aatteelliset oppilapset pääsivät vihdoin vallan huipulle, vaikuttamaan poliittisiin instituutioihin. Näihin kuului muun muassa Alan Greenspan, josta tuli tuolloin liittovaltion keskuspankin johtaja. Randille voitto oli kuitenkin katkera.
Tuolloin alkoi muodostua uudenlaisen konservatismin aalto, johon liittyi myös uskonnollinen oikeisto. Ateistina Rand ei voinut sietää minkäänlaista uskonnollista ajattelua ja pelkkä ajatus siitä, että hyveellinen kapitalismi sotkettiin uskonnolliseen ja hurskastelevaan yksilönvapautta rajoittavaan politiikkaan oli hänelle raivostuttavaa. Sittemmin teekutsuliikkeen myötä tämä yhteys evankeliskristillisten ja libertaristipiirien kesken on vain voimistunut. Randin visiot tulivat siten valtavirtaan, mutta ei todellakaan tavalla jota hän olisi halunnut.
Jussi Jalonen on kirjoittajana hyvin selkeä ja asiat ovat pääosin mielestäni hyvin esitetty, mutta tämä yksi kohta kirjassa aiheutti itselleni ehkä suurimman kysymysmerkin. Miksi ihmeessä evankeliskristilliset piirit ovat ottaneet Randin kaltaisen ajattelijan omaksi sankarikseen? On ehkä jollain tasolla ymmärrettävää, että yritysmaailmassa on ihastuttu Randin idealistiseen miehiseen sankarikapitalistiin, mutta millä logiikalla kristillisen ajattelun ja lähimmäisen rakkauden voi sovittaa näin koviin arvoihin?
Olen kylläkin kerran törmännyt ihmiseen joka hieman hieman avasi tätä logiikkaa: Raamatun kehoitus lähimmäisenrakkauteen tarkoittaa kirjaimellisesti lähimmäisenrakkautta, eli on Raamatun opetusten vastaista auttaa ketään muuta kuin aivan lähintä piiriä. Kun ihminen auttaa vain lähintä ihmistä, joka puolestaan auttaa taas lähintä ihmistä, niin lopulta syntyy ketju joka kattaa koko maapallon. Kyseessä on siis kirjaimellisesti talousajattelusta tuttu trickle down -efekti; ei tarvitse suoraan auttaa tuntemattomia, sillä apu valuu kaikille itsestään kuitenkin.
Jäi epäselväksi edustaako tämä ajattelu nykyään jonkinlaista valtavirtaa Yhdysvaltain kristillisissä oikeistopiireissä vai oliko kyseessä vain hyvin omalaatuinen esimerkki kapitalismin ja kristillisen ajattelun yhdistymisestä. Joka tapauksessa, kirjassa olisi ehkä voinut hieman valoittaa Randin vaikutusta nimenomaan kristilliseen ajatteluun.
Erityisen suurena Jalonen näkee Randin vaikutuksen Yhdysvaltain yhteiskunnalliseen eheyteen. Jos egoismi ja sumeilematon voitontavoittelu ovat hyveitä, niin mitä merkitystä on enää minkäänlaisella yhteisöllisyydellä? Randin vaikutus uusliberaaliin ajatteluun, erityisesti kapitalismin, valtion ja yksilön asemaan, on tässä mielessä kylmäävää ajateltavaa, joka jäi mietityttämään kirjan luettua itseänikin. Tarve kuulua johonkin yhteisöön on ihmisen perustavanlaatuisempia tarpeita. Mikäli yhteiskunta muuttuu käsitteenä sellaiseksi, että kansalaisuus ei enää itsestään selvästi kuulu ihmiselle, vaan hän tulee yhteiskunnan jäseneksi vain arvontuotannon ja kuluttamisen kautta, tulee suuresta osasta ihmisistä yhteiskunnalle turhia, loisia. Miten tällainen yhteiskunta enää toimii hajoamatta sisäisiin ristiriitoihin?
Kirjana Ayn Rand : kapitalismin valtiatar oli itselleni todella suuri postitiivinen yllätys. Ajatuksia herättelevä teos on perinpohjainen ja Jalonen onnistuneesti tarkastelee Randin vaikutusta monesta eri näkökulmasta. Aatehistoriaa, poliittista historiaa ja kulttuurihistoriaa yhdistävä teos ei kuitenkaan missään vaiheessa tuntunut omaan makuuni liian raskaalta, Jolosella on taito kirjoittaa sujuvasti ja ymmärrettävästi. Koska Yhdysvaltain oikeiston aatteellinen vaikutusvalta on kansainvälisestikin suurta, auttaa kirja ymmärtämään sitä ideologista pohjaa mistä monet heidän näkemykset ponnistavat. Ajankohtainen kirja on siten ehdottomasti suositeltavaa luettavaa ja tietokirjana se on tämän vuoden huippuja.