Susanna Davidson ja Katie Daynes: Balettiaarre

Balettiaarre

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Balettiaarre on oiva kirja jokaiselle baletista kiinnostuneelle. Alkuun on laitettu yleistä tietoutta baletista, esimerkiksi perusaskeleita ja tanssijan päivän kulku, mutta myös iso tietopaketti siitä, mitä kaikkea balettiesitykseen liittyy (harjoittelu, puvut ja niin edelleen). Lisäksi esitellään joitakin erimaalaisia balettitanssijoita. Päätöksenä on satuosio, jossa on kuuden tunnetun baletin tarina, mukana ovat esimerkiksi Pähkinänsärkijä ja Joutsenlampi.

Tavallaan on kätevää, että samassa paketissa saa sekä satuja että tietoa. Toisaalta tässä tapauksessa kummassakin osiossa olisi ollut ainesta myös ihan omaksi erilliseksi kirjakseen. Oli kuitenkin hyvä, että osiot oli selkeästi eroteltu, sillä en ainakaan itse pahemmin välitä tietokirjoista, joissa asiat esitetään sadunomaisesti. Tällaisena kirja toimii hyvin: se esittelee baletista kiinnostuneelle perusasiat, mutta toisaalta voi toimia myös vaikkapa iltasatukirjana.

Tämä on tähän mennessä paras löytämäni lapsille suunnattu balettikirja, valikoima tosin ei olekaan kovin suuri. Olisipa tämä ollut olemassa jo silloin, kun itse olin lapsi…. Monet tytöt ovat kiinnostuneita baletista jossain vaiheessa ja kirjan avulla siihen liittyvät perusasiat selviävät hyvin. Myös lajia harrastaville tämä on lukemisen arvoinen kirja. Balettiesityksiä katsomassa käyvät aikuisetkin voivat saada kirjasta jotakin irti: tämän avulla voi ehkä ymmärtää paremmin näkemäänsä. Erityisesti silloin tutustuminen kannattaa, jos on menossa katsomaan jotakin niistä baleteista, joiden tarinat ovat kirjassa mukana.

Miinuksena täytyy mainita kirjan pieni koko. Nyt sisältö tuntuu olevan paikoitellen vähän turhan täyteen ahdettu, isommassa koossa siihen olisi tullut vähän väljyyttä ja lukeminen olisi ollut sujuvampaa. Lisäksi kirjan kuvat olisivat luultavasti olleet parempia ja selkeämpiä vähän isompina.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...