Talus Taylor ja Annette Tison: Barbapapa tärkeissä töissä

Barbapapa tärkeissä töissä

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kirja on julkaistu parikymmentä vuotta sitten suomeksi nimellä Barbapapat työn touhussa. Se oli aikoinaan yksi suosikkikirjoistani päätellen omistamani kappaleen kuluneisuudesta. Arvioitavana oleva kirja ei siis ole pelkästään uusi painos, vaan myös uusi suomennos (jota en tässä lähde vertailemaan, kun en saanut luettavaksi alkuperäistekstiä).

Jokaisella Barbaperheen jäsenellä on kirjassa jokin erityinen ammatti tai työtehtävä, joihin tutustutaan vuorotellen yhdessä muiden barbapapojen kanssa. Melkein kaikki työt ovat nykymielessä suhteellisen vanhahtavia ja perinteisiä työläisammatteja, kuten vaikkapa savenvalaja tai mylläri.

Kirja koostuu siis useammasta itsenäisestä kokonaisuudesta, se on ikään kuin monta normaalia Barbapapa-kirjaa yhdessä. Laadultaan kirja ei poikkea muista Barbapapa-kirjoista: kuvat on kivoja ja tarinat sitä samaa tasoa kuin muulloinkin. Tosin kirja ei välttämättä ole aihepiirinsä vuoksi niin kiinnostava ihan pienille lukijoille kuin muut kirjat.

Hyvänä asiana pitää myös mainita, että onneksi tätä kirjaa ei ole pienennetty uusintapainosta otettaessa. Kirja on siis kooltaan isompi kuin muut Barbapapa-kirjat. Mauri Kunnaksen ja Richard Scarryn kirjojen uusia laitoksia ja osa jo ensimmäisinä versioina on julkaistu pienemmässä koossa. Kuvitus on oleellinen osa kuvakirjoja ja kun kirjassa on hyvät kuvat, isommassa koossa ne toimivat yleensä paremmin.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *