Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Klassisen ja klarinettimusiikin ystävien keskuudessa Bernhard Crusellin (1775 – 1838) konserttoja kuunnellaan edelleen, mutta suurelle yleisölle säveltäjä on jäänyt enimmäkseen vieraaksi. Crusell oli kyllä syntyjään suomalainen, mutta teki koko uransa Ruotsissa, mikä tekee hänestä suomalaisessa kulttuurihistoriassa jonkinlaisen väliinputoajan. Ehkäpä on myös niin, että Ruotsin musiikkihistoria ei ole kovin kansainvälisesti tunnettua muutenkaan? Oli miten oli, Janne Palkiston työ Crusellin elämäkerran parissa ansaitsee tunnustuksen: ensimmäinen merkittävä suomalaissäveltäjä on saanut arvoisensa elämäkerran.
Uudessakaupungissa vaatimattomaan kirjansitojaperheeseen syntyneellä Crusellilla ei ollut edessään loistavat tulevaisuudennäkymät. Perheellä ei ollut varaa maksaa pojalle edes koulunkäyntiä, mutta paikallisen puotiapulaisen huilunsoitto kietoi yllättäen pojan pauloihinsa. Hieman myöhemmin perheen muuttaessa Nurmijärvelle jalkaväkirykmentissä klarinettia soittanut naapuri tutustutti Crusellin soittimeen, joka oli tuolloin vielä yleinen ihmettelyn aihe. Nuori poika pääsi soittimesta nopeasti jyvälle ja lopulta päätyi sotilassoittajaksi Viaporiin. Täällä hänelle kävi ehkä elämänsä onnekkain sattuma. Majuri Olof Wallenstjerna otti vain 12-vuotiaan pojan hoiviinsa, ja kun hänet hieman myöhemmin ylennettiin Tukholmassa sijaitsevaan pataljoonaan, tuli Crusell mukaan.
Nuori mies ei jäänyt pääkaupungissa huomiotta: hän sai nopeaan tahtiin klarinetistin paikan ensin Kuninkaallisesta hovikapellista ja myöhemmin Kaarle-herttuan puhallinyhtyeestä. Harvoin tulee eteen elämäkertoja, joissa asiat etenevät niin vaivattomasti ja nopeaan tahtiin kuin Crusellilla. Tästä on selkeästi kiittäminen hänen ilmeistä lahjakkuuttaan, mutta varmasti myös sitä, että Crusell vaikuttaa olleen kaikin puolin myös poikkeuksellisen mukava mies. Kuten Palkisto kirjoittaa, ”Crusell ei koskaan kirjoittanut halveksivasti, väheksyvästi tai rasistisesti muista ihmisistä, vaikka sellaisia sanankäyttäjiä löytyy hänen aikalaisistaan helposti. Crusell tuntui aidosti ajattelevan ihmisistä hyvää”.
Tällainen persoonallisuus oli ehkä omiaan edesauttamaan Crusellin uraa, sillä hänen seuransa selkeästi kelpasi ihmisille, eikä hänen vaatimaton taustansa tuntunut olevan mikään kynnyskysymys. Palkisto kuljettaa lukijan ensin Crusellin klarinettivirtuoosivuosiin, jolloin hän enimmäkseen sävelsi omalle soittimelleen ja pääsi orientoitumaan myös Keski-Euroopan musiikkikeskuksiin.
Keski-ikäisenä Crusellin fokus siirtyi enemmän opettajaksi, kulttuurivaikuttajaksi ja hyväntekijäksi, vaikka hän edelleen sävelsi erityisesti laulumusiikille. Crusellin lukuisat hyväntekeväisyysprojektit tulivat kuitenkin yllätyksenä, tai tarkalleen ottaen se miten ne kantavat hedelmää vielä tänäkin päivänä. Hänen Linköpingiin perustamansa muusikoiden leski- ja orpokassan perintö elää edelleen säätiönä, ja useat ruotsalaiset musiikkiorganisaatiot jakavat hänen nimissään stipendejä nuorille muusikoille. On yllättävää, miten suuri vaikutus säveltäjällä edelleen on, yli 180 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Crusellin perintö on kiinnostavaa toisestakin näkökulmasta, eli miten hänen kansallisuutensa oikeastaan pitäisi ymmärtää. Nationalistinen kulttuuri ja historiankirjoitus on rakentunut paljolti suurmiesten varaan, jossa korostuu alkuperän merkitys. Tällainen näkemys ei useinkaan ole parhaimmillaan nyanssien ymmärtämisessä. Omana aikanaan Crusell toimi Ruotsin valtakunnassa, jonka osa Suomi oli. Palkisto pohtii, miten Crusell voidaan siis ymmärtää sekä suomalaisena että ruotsalaisena säveltäjänä, eivätkä nämä kaksi määritelmää mitenkään sulje toisaan pois.
Palkisto onnistuu myös antamaan hyvän kuvan ajan musiikkikulttuurista. Pariisissa Crusell sai näkymän muun muassa Napoleonin musiikkipolitiikkaan ja miten taidetta voitiin käyttää vallan pönkittämiseen. Ajankuvasta kertoo jotain se, että pariisilaisyleisö oli tottunut ”teatterimellakoihin”, näyttämöistä kun oli tullut ihan konkreettisia politiikan keskuksia. Toinen kiinnostava seikka on 1800-luvun musiikkimarkkinat ylipäätään, jossa ostajakunnan lisäksi oli paisunut myös säveltäjien määrä. Huomiosta ei ollut helppo kilpailla tällaisessa ympäristössä.
Eritoten kirjassa annetaan huomiota tietysti itse klarinetille, joka oli 1700-luvulla kehitettyjä uusia soittimia. Aluksi klarinetti tunnettiin lähinnä sotilassoittimena, ja sen mekaniikka kehittyi koko Crusellin uran ajan. Crusell näytti säveltäjänä, mitä soittimella ylipäätään voi ilmaista konserttisaleissa.
Palkiston teos on tervetullut ja perusteellinen lisä musiikkihistoriamme katvealueeseen. Suomeksi Crusellista on kirjoitettu vähän; SKS julkaisi sentään 2010 Crusellin Keski-Euroopan matkapäiväkirjat 1803–1822. Eniten kirjassa kuitenkin ihastutti mies itse, Crusell on hieno muistutus ettei suuruus aina vaadi teräviä kyynärpäitä tai suurta egoa. Tällaisesta henkilöstä lukeekin mielellään, suosittelen!