Weekly on Blacksad-sarjakuvista tuttu journalistina työskentelevä näätä, joka on nyt saanut oman spinoff-sarjakuvan. Weekly edustaa aika tyypillistä origin-tarinaa: se kertoo, kuinka päähenkilö kehittyy nuoresta raakileesta ammattilaiseksi ja saa nimen, jolla hänet tullaan myöhemmin tuntemaan. Tässä tapauksessa lukija saa tietää, että Weeklyn oikea nimi onkin Dustin Kalisnowszczyzna, ja tarinan alussa hän on vielä isoäitinsä helmoissa vetelehtivä teini, jonka lojumista mummi ei jaksa katsella. Ryhdistäytyminen on siis edessä, ja sen myötä erilaiset ansiotyöviritelmät.
Hanttihommat hautaustoimiston apulaisena vievät Dustinin kuitenkin kummallisten tapahtumien äärelle. Toimiston hiipparijohtajalla ei selvästi ole ihan puhtaat jauhot pussissa, ja samalla valokuvaamisesta innostunut Dustin jahtaa unelmaansa ja yrittää saada kenkäänsä kustannusalan oven väliin. Sarjakuvakustantamo näyttää lopulta vihreää valoa, mutta tässä vaiheessa tarinaan sekaantuu Moraaliristiretki-liikkeen johtaja, pastori Lubansky, joka ei rikos- ja kauhusarjakuvien maailmaa hyvällä katso. Kuten odottaa saattaa, erillisiltä vaikuttavat henkilöt ja tapahtumat liittyvät lopulta väistämättä toisiinsa.
Film noir -henkinen Blacksad on tunnettu siitä, että se kommentoi rikostarinoillaan myös todellisia historiallisia teemoja. Weekly jatkaa tätä perinnettä, ja tällä kertaa mukaan saatu sarjakuvasensuuria käsittelevä sivujuonne on sarjakuvan suurimpia ansioita. Teema ankkuroi tarinan luontevasti 1950-luvun Yhdysvaltojen ilmapiiriin ja laajentaa samalla Blacksadin maailmaa kulttuurihistoriallisesti kiinnostavaan suuntaan. Itse rikostarina oli kuitenkin mielestäni hieman kiirehdityn oloinen. Hahmoja on paljon, ja sarjakuvassa tulee tuntu, että lankoja joudutaan vetämään yhteen hieman liian nopeasti, mikä johtaa siihen, että hahmojen motiivit ja asioiden yhteys toisiinsa jää aavistuksen vaikeaselkoisiksi.
Sarjakuvan käsikirjoituksesta on vastuussa tuttuun tapaan Juan Díaz Canales, mutta kuvittaja ei ole tällä kertaa Juanjo Guarnido, vaan Giovanni Rigano. Guarnidon saappaita on aikamoisen vaikea täyttää, sen verran taitava piirtäjä hän on. Lukuisia sarjakuvia kuvittanut Rigano on kuitenkin taitava tekijä, ja hän onnistuu tulkitsemaan lukuisten eläinhahmojen kansoittamaa suurkaupunkielämää pääsääntöisesti hyvin, harkittua värimaailmaa myöten.
Juonen pienoinen kiirehdintä tarkoittaa, että Weekly ei yllä ihan parhaimpien Blacksadien tasolle, mutta kyllä tämä sen verran viihdyttävää lukemista on, että sarjakuvalle toivoo kuitenkin pikaista jatkoa.








