M.T. Anderson ja Jo Rioux: The Daughters of Ys

The Daughters of Ys

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vanha bretagnelainen kansantarina kertoo legendaarisesta Ysin kaupungista, joka tarujen mukaan kerran sijaitsi sen rannoilla. Kaupunki oli rikkaudestaan kuuluisa ja lähettiläät ympäri maailman tulivat ihastelemaan kaupungin mahtia. Kuten kansantarinoissa usein käy, ylpeys käy kuitenkin lankeemuksen edellä, eikä kauniissa Ysissa ole asiat aivan siltä miltä ne näyttävät.

M.T. Anderson on tarttunut tähän kiehtovaan legendaan ja sovittanut sarjakuvan käsikirjoituksen kolmen kansantarinan version pohjalta. Tarina alkaa kun Ysin rakentaja ja keijuverta omaava kuningatar kuolee ja kuningas tyttärineen jää pärjäämään omillaan. Ysin valtakunnan asukkailta ei kenties puutu mitään, mutta tyttöjen kasvaessa herää epämiellyttävä kysymys: mihin valtakunnan varallisuus oikeastaan perustuu?

Esimerkkisivu The Daughters of Ysistä

Siskojen tiet alkavat kuitenkin erota heti äidin kuoleman jälkeen. Maan­läheinen Rozann pysyttelee mielellään kokonaan poissa hedonistisesta kaupungista, siinä missä paheellinen Dahut osallistuu valtakunnan ylläpitoon kaksin käsin. Tilanne on siten aavistuksen kiusallinen, sillä Rozann on kuitenkin vallanperijä, eikä Dahut. Kumpi on lopulta voimakkaampi, siskojen välinen kilpailu vai sittenkin rakkaus?

En pysty vertaamaan sarjakuvaa alkuperäisiin teksteihin, sillä ne löytyvät vain ranskaksi, mutta ainakin Wikipedian mukaan Anderson on ottanut tarinan suhteen tiettyjä vapauksia. Alkuperäinen kertomus on kansantarinoiden tapaan hyvin moralistinen ja hyvä ja paha erottuvat toisistaan selkeästi. Sarjakuva on tässä suhteessa kuitenkin huomattavasti monisävyisempi tapaus. Anderson on paneutunut miettimään hahmojen motiiveja ja erityisesti Dahut osoittautuu kiinnostavaksi henkilöksi. Hänen viha–rakkaus-suhde isäänsä ja uhraukset, joita hän on valmis tekemään valtakunnan vuoksi, tekevät hänestä ehdottomasti kirjan kiehtovimman henkilön. Olisin toivonut vieläkin syvällisempää sukellusta hahmojen pään sisälle, mutta oletettavasti siinä vaiheessa oltaisiin erottu alkuperäismateriaalista jo hieman liikaa.

Alkuperäisen tarinan perua on varmasti myös tarinan äkkinäinen loppu, joka jää pienoiseksi pettymykseksi. Vaikka draaman kaari ei täysin lunastakaan odotuksia, on tarinassa kuitenkin paljon hyvää. Ysin mysteeri ja siskojen välinen jännite toimii hienosti ja Jo Riouxin ihastuttava piirustustyyli tuo oman persoonallisen silauksensa tarinalle. Hänen kuvitustyylinsä on hyvin lasten­kirjamainen, mutta ei kannata antaa sen huijata itseään, sillä tarina on itse asiassa yllättävänkin tyly. Väkivaltaa ja seksiä on siis luvassa, niin kuin sensu­roimattomissa kansantarinoissa usein tuppaa olemaan.

Se, että sarjakuva pohjautuu kansantarinaan on ehdottomasti osa sen viehätystä. Minua on aina kiinnostanut vanhat tarinat, joita ihmiset ovat kertoneet toisilleen vuosisatojen ajan. Lisäkiinnostusta tuo tässä tapauksessa myös se seikka, että tarina on peräisin Ranskan kelttiseudulta. The Daughters of Ys ei kenties ole aivan täydellinen lukukokemus, mutta lukemisen arvoinen se siitä huolimatta ehdottomasti on.

Esimerkkisivu The Daughters of Ysistä

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 083 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...