Kiinnostuin Elämänpuusta, koska jotenkin siitä tuli mieleen Minna Canthin aika Jyväskylässä ja koulumaailmassa. Elämänpuu on kuitenkin aivan oma tarinansa, mutta sijoittuu silti Jyväskylään, 1800-luvun puoliväliin. Historiallisissa romaaneissa on kiinnostavaa se, miten aina voi peilata sitä aikaa nykyaikaan ja hämmästellä, miten ajat ovat muuttuneet.
Kirjan päähenkilö on Rebekka. Hänellä on lapsi, Elias, josta Rebekka oli ollut papin ripitettävänä ja kirkon mustalla penkillä istumassa. Lapsen isää oli kyselty ja Rebekka oli sanonut, että sen tietää vain hän ja Luoja.
Rebekka työskentelee koululla, jonne tulee uusi opettaja, maisteri Vanja Kalinin. Rebekkan on laitettava Elias oppia saamaan. Miten Elias siellä pärjää ja kuinka uusi opettaja häntä kohtelee?
Hyvin pian selviää, mikä on kupletin juoni, mutta miten siitä jatketaan ja kuinka asiat selviytyvät, kun siihen aikaan se ei ollut ihan niin selvää kuin nykyaikana? Monet asiat ovat menneet solmuun jo silloin, kun olisi pitänyt laittaa rusettiin.
Teksti on herkullista ja sitä oli ilo lukea ja nauttia. Uppoutua sinne aikaan, joka on ollut kauan sitten. Oi aikoja, oi tapoja, mutta kirjan juoni ottaa haltuun ja sitten sitä mennään ja ollaan mukana joka kuviossa.
1800-luvun Jyväskylään sijoittuva Rajapirtti-sarja alkoi Henna Huovilan esikoisteoksessa Sielulintu. Tämä kirja vain jatkaa sitä samaa saagaa. Varsin mielenkiintoista on ollut lukea ja ne kaikki ajan kansanuskomukset vielä kuorruttavat koko tarinaa.
Vanjan ja Rebekkan stoori on sellainen, että sille jään kyllä odottamaan jatkoa.






