Dominique Grange ja Jacques Tardi: Elise and the New Partisans

Elise and the New Partisans

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jacques Tardin Elise and the New Partisans alkaa pysäyttävästi. 17. lokakuuta 1961 poliisi surmasi Pariisissa useita kymmeniä rauhanomaiseen mielenosoitukseen osallistuneita algerialaisia. Pariisin verilöylynä tunnettu tapahtuma oli osa Algerian itsenäistymissotaa ja Ranskan kipuilua siirtomaansa lipsumista otteestaan. Tapahtuma läväytti ranskalaisten kasvoille kolonialismin ruman perinnön sekä Ranskan hallintoon syvälle juurtuneen rasismin.

1960-luku ei kuitenkaan ollut mitään sivustakatsojien aikaa. Paineet kasautuvat ja lopulta purkautuivat vuonna 1968, jolloin nuorison protestiliikkeet puhkesivat ympäri maailmaa. Ranskassa opiskelijaprotestit kärjistyivät ja saivat tukea työläisiltä, mikä johti yleislakkoon, johon osallistui jopa 10 miljoonaa työntekijää. Protestien laajuus järkytti Charles de Gaullen hallitusta, ja jopa koko Ranskan yhteiskuntajärjestys vaikutti olevan uhattuna.

Näitä tapahtumia katsotaan sarjakuvassa Elisen silmin. Pop-laulajan uraa aloitteleva muusikko löytääkin kutsumuksensa vasemmistoradikalismista, protestilauluista ja molotovin cocktaileista. Tuleepa vankilakin tutuksi, joskin niin myös aktivismin positiivisemmat puolet. Elise on fiktiivinen hahmo, mutta tarina pohjautuu hyvin vahvasti muusikko ja aktivisti Dominique Grangen kokemuksiin. Grange sattuu olemaan Jacques Tardin vaimo. Itselleni Grange on uusi tuttavuus, mutta hän on tunnettu nimi ranskalaisen protestimusiikin ja chanson-perinteen ystävien parissa.

Vuosien 1958–1978 välille sijoittuva kertomus sivuaa monia aikansa suuria tapahtumia: Vietnamin sota, Prahan kevät ja tietysti Algerian sota kuuluvat palettiin, mutta myös työläisten hyväksikäyttö, maahanmuuttajien huono kohtelu ja antikapitalismi ovat pysyviä teemoja. Aatteen palo löytää lukuisia purkautumiskohteita, mutta psykologinen kerronta jää sarjakuvassa selvästi vähemmälle. Mistä Elisen ideologinen into lopulta oikein kumpuaa? Mitään henkilökohtaista hänellä ei ole pelissä, eikä mikään poliittinen kamppailu varsinaisesti nouse jonkin toisen ylitse. Niinpä Elise and the New Partisans ei niinkään tunnu tarinalta Elisestä, vaan hän on pikemminkin väline kertoa kokonaisen sukupolven kamppailusta.

Jacques Tardi tunnetaan erityisesti yhteiskunnallisia ja historiallisia aiheita käsittelevistä sarjakuvista. Elise and the New Partisans tuntuu Tardin teosten joukossa jonkinlaiselta paluulta juurille; se on kokonaisen sukupolvikokemuksen dokumentointi ja kertomus niistä arvoista, jotka aikakauden nuoria muokkasivat.

Mainittakoon tässä yhteydessä pieni yksityiskohta, joka mainitaan sarjakuvassa. Chilen vallankaappaus 1973 oli vasemmistopiireissä shokki, joka johti Tardin ja Grangen tapauksessa siihen, että he adoptoivat Chilestä peräti neljä lasta. Tämä kertoo aika paljon pariskunnan ajattelusta. Aktivismi ja solidaarisuus eivät ole vain aatteen paloa, vaan sitä myös toteutetaan omassa elämässä tavalla, joka on varmasti ollut aika harvinaista. Siinä mielessä sarjakuva on paitsi anteeksipyytelemätön kunnianosoitus aktivismille ja tuon aikakauden vallankumouksellisille ihanteille, niin myös teos, joka kertoo aika paljon Tardista itsestään, vaikka hän ei suoraan tämän teoksen sivuilla esiinnykään.

Itselleni Elise and the New Partisans jäi kaikesta huolimatta aavistuksen etäiseksi. Se on sinänsä pätevästi kerrottu tarina jolla on paljon annettavaa ihmisille, joita kiinnostaa 60- ja 70-lukujen poliittinen radikalismi tai Ranskan lähihistoria. Itse en tukevasti kuulu kumpaakaan joukkoon, mutta aikakauden vastakulttuurista lukeminen oli yhtäkaikki kiinnostavaa ja väistämättä sitä pohtii, miten menneet tapahtumat peilautuvat nykyaikaan. Tasa-arvo, rasismi ja oikeudenmukaisuus puhututtavat yhä edelleen, mutta tämän hetken vastakulttuuri nojaa enemmän konservatismiin kuin vasempaan laitaan.

On harmillista, että sarjakuvan analyysi jää niin pintapuoliseksi. Sarjakuvan jälkisanoissa Grange puhuu siitä ideologisesta pettymyksestä, jonka maolaisuus lopulta tuotti, kun kävi ilmi etteivät Kiina tai Neuvostoliitto olleetkaan sellaisia työläisten paratiiseja kuin mainostettiin. Tämähän on sinänsä ihan kiinnostavaa, mutta olisi ollut hauska lukea tällaista pohdintaa myös itse sarjakuvassa.

Tardin kuvakerronta ja luonteikas visuaalinen tyyli on toki sinällään sujuvaa luettavaa kuten aina, ja lopputulos jää kyllä positiivisen puolelle, vaikka Elise and the New Partisans ei Tardin parhaimmistoon lukeudu. Pojoja muuten siitä, että kirjan lopusta löytyy musiikkilista: sarjakuvassa viitataan moniin Grangen kappaleisiin, joten jos oikeasti haluaa uppoutua ajan tunnelmiin niin listan avulla se onnistuu. Tunnetuin kappaleista on lienee Les Nouveaux Partisans, josta sarjakuvan nimikin tulee.

Vaikka Elise and the New Partisans jää paikoin etäiseksi, se on arvokas dokumentti ajasta, jolloin idealismi ja vallankumoukselliset unelmat sytyttivät kokonaisen sukupolven.

Esimerkkisivu sarjakuvasta

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 351 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...