Linn Ullmann: Ennen unta

Ennen unta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Miten vaikeaa onkaan yrittää rakastaa?

Ennen unta kertoo nuoresta Karinista ja hänen suuresta, erittäin omituisesta perheestään. Kirjan kerronnassa todellisuus ja mielikuvitus, menneisyys ja tulevaisuus sekoittuvat omalaatuisesti toisiinsa. Tunnelma on välillä hieman unenomainen, leijaileva. Toisinaan taas paneudutaan raadollisiin totuuksiin muun muassa äidin ja tyttären välisissä suhteissa. Läsnä on useampi sukupolvi, joka tuo kerronnalle syvyyttä ja jatkuvuutta.

Karin itse toimii kertojana, kaikki pyörii hänen ympärillään kohti henkilöiden omaa yksityisyyttä ja yksinäisyyttä. Tyypittelyt ovat välillä melko rankkojakin, mutta toimivia.

Kirjassa liikutaan 1930-luvun New Yorkista 1990-luvun Osloon tarinoiden ja kohtausten myötä. Perheen muotokuva tulee hiljalleen esiin eikä se ehkä välttämättä ole aina kovin kaunis. Paljon on jäänyt kertomatta, paljon myös tulee julki. Ovat upeat häät, on avioliitto – on suuria odotuksia sekä paljon valheita taholla jos toisellakin.

Ennen unta on kertomus yrityksistä rakastaa, erilaisista avioliitoista, vanhemmuuden käsityksen muuttumisesta sekä lapsen erilaisesta näkemyksestä maailmasta.

Arvosteluissa tätä on pidetty erinomaisena perheromaanina, sekä aikakausi- että henkilökuvauksena, mutta minusta tämä oli oudon sekava. Ehkä mielikuvituksen sotkeminen menneisyyteen ja tulevaisuuteen sekä erittäin runsas henkilögalleria toivat itselleni hieman epätoivoisen tunteen – oli lähes pakko tarkistaa kuka oli tekemässä mitä ja missä. Kirja sopii varmasti mainiosti monimutkaisista perheromaaneista pitäville, jotka jaksavat pitää koko henkilö- ja tapahtumagallerian mielessään.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...