Jessi Jokelainen: Epigenesis

Epigenesiksen kannessa on punaiseksi värjätty sotavalokuva. Sen päällä on sarjakuvaksi piirretty harmaasävyinen hääkuva, jossa sulhanen on luuranko ja morsiamella on kukkia silmiensä päällä.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä henkilökohtainen sarjakuvakertomus alkaa Jessi Jokelaisen mummolasta, jossa mummi muistelee edesmennyttä puolisoaan. Siitä lähtee muistelusten sarja.

Ensin Jokelainen (s. 1996) muistelee omia lapsuusmuistoja papastaan, sitten on äidin vuoro (s. 1977) muistella isäänsä. Siinä missä pappa oli leppoisampi tapaus, äiti muistaa isänsä pelottavana. Uupuneesta lapsesta kasvaa pelkoaikuinen, joka kyläpaikassakin jättää laukut purkamatta, että on helppo lähteä vaikka keskellä yötä. Isä ei ollut väkivaltainen, vaikka juopotteli, mutta pelko isän itsetuhoisuudesta oli aina läsnä. Siihen se sitten loppuikin, isän elämä: itsemurhaan oman kodin portailla.

Näkökulma siirtyy Jokelaisen mummiin (s. 1956), joka muistelee kohtaamista Välivainion tanssitalolla vuonna 1974, sitten mentiin naimisiin, ja liitto oli onnellinen, vaikka mies joikin. Lopulta jää kysymys: “Yli 30 vuotta tunnettiin toisemme, ja sen jälkeen jäin tänne vain miettimään, että tunnettiinko kuitenkaan.”

Seuraava näkökulma on papan. Hän muistelee omia vanhempiaan. Isää, jonka viisi vuotta rintamalla muutti eri mieheksi, joka uhkaili väkivallalla ja oli pelottava. Äitiä, joka menetti ensimmäisen miehensä heti talvisodan alkuvaiheissa ja tavallaan toisen jatkosotaan, vaikka mies rintamalta palasikin, ja joka kaatoi oman pahan olonsa tyttäriensä niskaan.

Kaikki tämä ylisukupolvinen trauma heijastelee sukupolvesta toiseen ja tuottaa pakko-oireita, pelkotiloja ja ahdistusta. “Bakteerit ja sairastuminen ei tarkota mulle ees kuolemaa. Siellä on jotain pahempaa. Kirjaimellisesti kuolen mieluummin ku sairastun.” Periytynyt puhumattomuus tuottaa asioita, joita ei käsitellä. “Kävelin terapiaan joka maanantai. Tää matka, nämä askeleet ois pitäny mua edeltäneidenki kävellä.”

Lopussa Epigenesis laajenee laajemmaksi yhteiskunnalliseksi keskustelunavaukseksi ja sivut täyttyvät tekstillä. Jokelainen miettii, miten suomalaisten pitäisi sotatraumataustallaan olla melkoisia kokemusasiantuntijoita ja paljon ymmärtäväisempi konfliktialueilta Suomeen saapuvia kohtaan. Pakolaisille ei kuitenkaan ole tarjolla tarpeeksi traumaterapiaa. Ukrainalaisia ymmärrämme, heidän kokemuksensa on niin samanlainen kuin suomalaistenkin, mutta Lähi-idän konfliktien ymmärryksemme on olematon, emmekä osaa sitä käsitellä mitenkään.

Toteutukseltaan Epigenesis on lähellä Jokelaisen aikaisempaa Femokratiaa. Harmaansävyinen kuvitustyyli on koko kirjan mitassa hitusen tylsä ja valokuvista piirretty kuvitus on selkeää, mutta vähän hengetöntä. Valittu tyyli on kuitenkin johdonmukainen. Runsaammin tekstitetyillä sivuilla häiritsee hieman, miten tekstit eivät asetu laatikoihin ihan niin sujuvasti kuin voisivat, mutta ainakin Jokelaisen tekstaus on erittäin helppolukuista, toisin kuin joissain muissa tekstipainotteisissa sarjakuvissa.

Kaikesta synkkyydestään huolimatta Epigenesis päättyy kuitenkin lohdullisella nuotilla. Hyvääkin on, ja menneet voi käsitellä ja antaa anteeksi. Ylisukupolvinen trauma ei lopulta yksin määrittele meitä ja hetkeen tarttuminen ja onnen näkeminen siinä hetkessä on tärkeää. Tämä on arvokas ja hyvä viesti.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Somesta Mikon löytää Mastodonista. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 334 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...