Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Frankensteinin tarina on kaikille tuttu: Tiedemies Viktor Frankenstein rakentaa ihmistä muistuttavan olennon ja herättää sen henkiin. Olennosta tulee väkivaltainen hirviö, joka alkaa tappaa ihmisiä mitä hirvittävimmillä tavoilla.
Useimmille Frankenstein on tuttu elokuvista. Ensimmäisen version ohjasi itse Thomas Edison vuonna 1910, ja viimeisin filmatisointi julkaistiin vuonna 2025 Guillermo del Toron ohjaamana.
Kirjoja voi (ja pitää) lukea monista eri syistä. Mary Shelleyn kirjoittamaa Frankensteinin alkuperäistarinaa vuodelta 1818 ei kannata valita luettavaksi, jos haluaa samanlaista viihdettä tai veret seisauttavaa kauhua kuin elokuvista. Eikä siksi, että se tarjoaisi koukuttavaa juonenkuljetusta, nokkelaa dialogia tai syvällisiä henkilöhahmoja – se on nimittäin paikoin pitkästyttävä.
On kuitenkin kaksi painavaa syytä, miksi Frankenstein kannattaa lukea:
Ensinnäkin parikymppisen Mary Shelleyn romaani on julkaisuajankohtaansa nähden huikean hieno teos. 1800-luvun alussa nuoret yläluokkaiset naiset eivät olleet kokijoita, tekijöitä tai päättäjiä, vaan enemmänkin passiivisia kuuntelijoita (mihin Shelley itsekin viittaa kirjansa esipuheessa). Hän ei ollut käynyt koulua, mutta oli lähtöisin lukevasta ja kirjoittavasta perheestä. Naiskirjailijaesikuvia ei tuohon aikaan ollut monia.
Kirjoittajan taustaan ja aikakauteen suhteutettuna tarinassa on niin paljon erilaisia aineksia, näkökulmia, tekstiformaatteja ja aikatasoja, että sen monipuolisuutta voi vain ihailla! Shelley hallitsee laajan maantieteellisen alueen täysin uskottavasti. Tarina alkaa Pietarista ja kulkee läpi Euroopan Irlannista Mongoliaan ja Välimereltä Jäämerelle. Se sisältää monia eri aiheita, kuten merenkulkua, yliopisto-opiskelua, maanviljelystä, anatomiaa, psykologiaa, kemiaa, filosofiaa ja teknologiaa. Tekniset kuvaukset eivät toki ole kovin tarkkoja, mutta kuitenkin riittäviä. Esimerkiksi hirviön rakentamista tai eloon herättämistä ei kuvata yksityiskohtaisesti.
Romaanin ajallista merkittävyyttä voi pohtia myös suhteessa siihen, mitä Suomessa tehtiin samaan aikaan. Vuonna 1818 Sakari Topelius, yksi Suomen ensimmäisistä kirjailijoista, vasta syntyi. Samana vuonna syttyivät Helsingin ensimmäiset katuvalot, muutama heikkotehoinen öljylamppu. Muuta merkittävää ei sitten juuri tapahtunutkaan.
Ensimmäinen suomalainen romaani, Wilhelmina Carstensin Murgrönan, julkaistiin vasta paljon myöhemmin, vuonna 1840. Sillä on tosin yllättävän monta yhtymäkohtaa Shelleyn Frankensteinin kanssa: Molemmat ovat naisten kirjoittamia, ne on kirjoitettu kirjeromaanin muotoon ja molemmat ovat jännitys- tai kauhuaiheisia.
Toinen syy lukea Frankensteinin alkuperäisteos on se, että se on niin erilainen elokuviin verrattuna. Yllättäen tämä yli 200 vuotta vanha teksti tarjoaakin uutta perspektiiviä tuttuun tarinaan!
Mary Shelley kuvaa kauhua tunteiden ja ajatusten kautta – ei silpomalla ja splatterilla, mitä esimerkiksi viimeisimmässä elokuvassa nähtiin. Mary Shelleyn kauhu rakentuu toisaalta yksinäisyydestä ja rakkaudenkaipuusta, toisaalta syyllisyydestä, katumuksesta ja pelosta sitä kohtaan, kuinka hirvittäviä asioita Viktorin teot aiheuttavat hänen rakkaimmilleen. Mary Shelleyn kauhu on hyvin henkilökohtaista, Viktor Frankensteinin omaa kauhua.
Samaan suuntaan viittaa myös kirjan alaotsikko, Moderni Prometheus, joka ohjaa katsomaan hirviön sijaan sen luojaa, Viktor Frankensteinia. Viktor on kuin Kreikan mytologian Prometheus, joka otti savea, teki siitä ihmisiä ja herätti ne henkiin jumalilta varastamallaan tulella. Ylijumala Zeus rankasi Prometheusta kiduttamalla tätä ja asettamalla kaikki maailman vitsaukset ihmisten riesaksi.
Shelley pitää hirviön taustalla: sillä ei ole nimeä, sen luomista tai olemusta ei kuvailla tarkasti, se on tarinassa läsnä vain harvoin ja lyhyen aikaa kerrallaan, sen tekoja kukaan ei ole todistamassa ja vain harvat edes tietävät siitä. Kirjaa voisi lukea jopa niin, että mitään fyysistä epäsikiötä ei ole edes olemassa, vaan hirviö on vain Viktorin omien tunteiden ja ajatusten ruumiillistuma. Tässä epäluotettavan kertojan tulkinnassa Viktor voisi jopa tehdä (tai haluaisi tehdä) kaikki hirvittävät teot itse ja joutuisi sen vuoksi pelkäämään ja pakenemaan itseään.
Luin uusimman, vuonna 2025 julkaistun Hannu Poutiaisen suomennoksen. Poutiainen on kirjoittanut kirjaan mielenkiintoiset alkusanat, joissa hän perustelee myös joitakin käännösvalintojaan. Lisäksi Poutiainen selittää kirjan lopussa Shelleyn käyttämiä kirjallisuusviitteitä ja historiallisia tapahtumia. Tällaisia suomentajan asiantuntevia kommentteja olisi kiva lukea useamminkin!
