Brian Jay Jones: George Lucas

George Lucas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Brian Jay Jonesin George Lucas kertoo Tähtien sota -elokuvista tunnetun elokuvaohjaajan elämästä.

Ensiksi pitää kertoa, että kirjan kansi on mahtava. Jo kansi kertoo kaiken, mitä pitäisi tietää. Nuori mies tuijottaa luomustaan silmiin ja elokuvalavaste kuvitteellisesta maailmasta on molempien keskellä. Aavikon äärettömyys näkyy taustalla, kuin osoittaakseen yhden suurmiehen elämän mitättömyys verrattuna hänen luomukseensa, joka kenties syöpyy kulttuurimme ikuisiksi ajoiksi.

Kirjan tulokulma on vähän ongelmallinen. Alku on kuin jostain teinilehdestä, jossa kerrotaan George Lucasin perhetaustasta ja miten ihanaa hänen lapsuutensa oli, vaikka mies itse kertoi omin sanoin, että hänen lapsuutensa ei tuntunut niin kivalta.

Kirjailija selvästi yrittää silotella elokuvaohjaajan elämää ties mistä syystä. Kenties suuri fanitus? Kirjailija yrittää pehmittää kaikki George Lucasin persoonalisuuden ja elämän ikävimmät puolet ja selittää ne parhain päin.

Toki jos tykkää lukea elämäkertoja, jossa ei haukuta liikaa kohdetta, niin tämä on erinomainen siinä. Olen vaan tottunut lukemaan hirmuhallitsijoiden ja vallankumouksellisten elämäkertoja, joissa ihan rehellisesti esitetään ne alastomat faktat, ilman kaunistelua.

Muuten kyseessä on aika hyvä elämäkerta, joka välittää täydellisesti minkälaisesta kulttuurisesta vaikutuksesta oli kyse, kun Tähtien sota -elokuvat tulivat valkokankaalle 1970- ja 1980-luvuilla.

Samalla tässä kerrotaan koko 1960- ja 1970-luvun elokuvaskenen mullistuksesta, josta syntyivät modernin länsimaisen elokuvataiteen suurimmat ohjaajat, Francis Ford Coppola, George Lucas ja Steven Spielberg, jotka kaikki tunsivat toisensa, ohjasivat ja tuottivat toistensa elokuvia.

1970-luvun elokuvakulttuuri masensi George Lucasta. Siihen aikaan suurin osa elokuvista kertoi rikollisuudesta, sarjamurhaajista ja Vietnamin sodan kauhuista. Lucasin mukaan oli kasvamassa sukupolvi lapsia, joitten roolimallit olivat kovan onnen antisankareita, eikä suuria myyttisiä tarinoita välitetty enää elokuvien kautta.

Lucas päätti korjata asian ja luoda modernin sadun, joka sijoittuisi avaruuteen. Sadun, joka ylevöittäisi sielun ja mielen, joka herättäisi toivoa paremmasta maailmasta. Lucas käytti hippihabitustaan luodakseen kaikkien aikojen täydellisemmän myytin, joka pelastaisi sukupolven lapsista kulttuuriselta apatialta ja epätoivolta, joka hallitsi 1970-lukua.

Muistan 9-vuotiaana vuonna 1999, kun Pimeä uhka tuli elokuvateattereihin ja ymmärsin, että olin kokemassa suurta kulttuurista tapahtumaa, josta isäni oli kertonut niin paljon. Sama traditio jatkuu ja olen nähnyt kaikki 1990-luvun jälkeen tulleet Tähtien sodat elokuvateattereissa. Jopa nämä viimeiset Disneyn viritykset, jotka eivät pääse lähellekään sitä taianomaista mahtavuutta, jota alkuperäiset välittivät.

Olen niin kova fani, että olen hankkinut netin syövereistä äärimmäisen harvinaisen 1970-luvun puhtaan elokuvateatteriversion Tähtien sota -elokuvasta, joka on nykystandardeilla mitattuna ihanan karu.

Silti, kyse ei ole vain elokuvista, vaan kyse on kulttuuriperinteestä. Kulttuuriperinnettä emme kyseenalaista, koska se on osa yhteisöllisyyttämme, oikeastaan osa identiteettiämme, joka kertoo meille, ketä me olemme ja mikä on paikkamme universumissa.

Sitä en tiennyt, että Lucas aloitti taide-elokuvien ohjaajana, joka keskittyi ”sävyruno”-elokuviin, eli sellaisiin äärimmäisen konseptuaalisiin, melkein mykkäelokuviin, jossa musiikki ja estetiikka ovat keskiössä, eikä niinkään juoni tai dialogi.

Kaikenlaisten sattumien kautta, joihin liittyy Hollywoodin rahanhimo, Lucas päätyikin ohjaamaan äärimmäisen kaupallisia elokuvia. Mutta Hollywood-studiot eivät 1970-luvulla uskoneet scifi- tai fantasia-elokuviin, joten Lucas sai niukasti rahoitusta ja häntä uhkasivat jälkituotannon satunnaiset filmileikkaukset. Nämä olosuhteet traumatisoivat nuorta ohjaajaa niin paljon, että ne määrittivät hänen elokuvantekoa koko elämän ajan.

Lucas alkoi ensimmäisen Tähtien sota -elokuvan jälkeen haalia kaikkea elokuvatuotannon kontrollia itselleen, jotta kukaan ei voisi leikata tai editoida hänen elokuvaansa ilman lupaa. Tämä vallan haaliminen tuotti tulosta ja Lucasista tuli miljardööri, joka onnistui tuottamaan elokuvat täysin itsenäisesti, ilman ulkopuolisten studioiden apua.

Tämä vallan haaliminen teki miehestä kuitenkin kontrollifriikin ja jääräpäisen ohjaajan, jota ei voinut kyseenalaistaa. Lucasista tuli se, mitä hän vastusti.

Vaikka luulin tietäväni kaikki elokuvat, jotka Lucas on tuottanut tai ohjannut, tässä kirjassa mainitaan historian unohtamia elokuvia, joista en ollut koskaan kuullut. Näillä elokuvilla oli suurilla budjeteilla ja kunnianhimoisilla visioilla, mutta ne olivat kokonaisuudessaan niin huonoja, että ne floppasivat välittömästi.

Koska Lucas kuitenkin omisti kaikki tuotannon ja jakelun osiot, niin hän pystyi yhä tuottamaan elokuvia. Asia, mikä ei olisi mahdollista suurissa studioissa, joissa jokaisen elokuvan kassamenestys on mittari sille, annetaanko ohjaajalle lisätöitä.

Monet tietokoneanimaatio- ja editointiteknologiat, jotka ovat nyt standardia, ovat Lucasin firman keksimiä. Ainoa syy, miksi näiden teknologioitten keksiminen oli mahdollista oli se, että Lucas omisti kaikki elokuvatuotannon vaiheet, jolloin hän pystyi suoralla mahtikäskyllä saamaan palkkaamansa insinöörit keksimään kameran tai editointilaitteen, jolla hänen visionsa voitaisiin toteuttaa.

Jos Lucas olisi ollut tavallinen elokuvaohjaaja, budjetin tai tuotannon lautakunnan rajoitteet olisivat määränneet hänet tyytymään tarjottuihin työvälineisiin.

Ehkä harmillisin juttu minulle oli se, että olen niin kova Tähtien sota -fani, että olen nähnyt kaikki dokumenttielokuvat ja lukenut kaikki artikkelit elokuvanteosta, joten siinä saralla ei ollut kovin paljon uutta. Ehkä ainoa yllätys oli, että Tähtien sota -elokuvat eivät olleet allegoria toiseen maailmansotaan, kuten alun perin oletin, vaan Vietnamin sotaan. Tämä tarkoittaa, että imperiumi ei edustakaan natseja, vaan amerikkalaisia.

Puutteista huolimatta Brian Jay Jonesin George Lucas on loistava teos, joka kertoo yhdestä miehestä ja tämän visiosta muuttaa maailma yksi kulttuurituote kerrallaan ja myydä siinä välissä valtavasti leluja.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...