Manuel Puig: Hämähäkkinaisen suudelma

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirja on tarina kahdesta vangista jossain Etelä-Amerikassa, sotilasjuntan hirmuhallinnon alla. Molina on avoimesti homoseksuaali, joka on joutunut vankilaan ”alaikäisen korruptoinnista”. Valentin on poliittinen vanki, hän kuului ryhmään, joka suunnitteli hallituksen vallankumouksellista kumoamista.

Molina kuluttaa aikaansa vankilassa muistelemalla ja kuvailemalla Valentinille suosikkielokuviaan ja kohtauksia niistä. Valentin osallistuu keskusteluihin kysellen ja esittäen omia näkemyksiään näistä kertomuksista. Keskustelut tarjoavat vangeille pakopaikan hetkeksi itse vankilasta, väkivaltaisesta ja julmasta ilmapiiristä sekä itseltään kohtaloltakin. Valojen sammuessa keskustelun pitäisi lakata, mutta uteliaisuus ja kiinnostus ovat valtava voima käskyjä vastaankin.

Kirja käydään dialogina, ensin tavanomaisen oloisena, kunnes alkaa itsekin jo odottaa toverin kommentteja. Vankilan muu elämä jää toisaalta sivuseikaksi, kertomus ja puhuminen on tärkeintä. Loppu on erilainen…

Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva, jota pidetään varsin hyvänä. Kirjaa suosittelen Puigin taidonnäytteenä dialogin merkityksestä sekä pienistä asioista, joista suljetussa yhteisössä kasvaa elämääkin suurempi merkitys ja tarkoitus.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 087 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...