Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Missourilaisesta Gradyn pikkukaupungista kotoisin oleva Sam täyttäisi pian 16. Hänen äitinsä on kuolemansairas, isosisko on muuttanut Hollywoodiin, ja isä on irtisanottu näivettyvän kaupungin suurimman tehtaan alasajon yhteydessä. On kesä 1985, ja siitä tulee Samille ikimuistoinen: hän pääsee kesätöihin kaupungin hiljaiseen elokuvateatteriin ja tutustuu siellä muutamaa vuotta itseään vanhempiin Brandoniin, Cameroniin ja Kirstieen. Viimein Sam tuntee kuuluvansa johonkin joukkoon, viimein hän saa ystäviä, ja viimein hän saa tuntea, miltä rakastuminen tuntuu.
Benedict Wellsin Hard Land lainaa nimensä fiktiivisen gradylaisen runoilijan William J. Morrisin runoelmasta, jota paikallisen high schoolin opettaja nuorisolleen luetuttaa. Runoelman lopullisen tulkinnan sanotaan olevan ”yksi Gradyn 49 salaisuudesta”, ja näitä salaisuuksia Samin ystävät alkavat hänelle vähitellen avata.
Hard Land on perinteisen suoraviivainen kaihon ja nostalgian täyteinen kehityskertomus ja nuoruuskuvaus 1980-luvulta. Benedict Wells luo ajankuvaa puhumalla musiikista (Bruce Springsteen, Billy Idol, a-ha…) ja elokuvista, joista ainakin Paluu tulevaisuuteen ja Michael J. Foxin esittämä Marty McFly tarjoaa pienikokoiselle Samille vahvan samastumiskohteen. Amerikkalainen pikkukaupunkimiljöö tuntuu tutulta – jopa niin tutulta, että välillä unohdin lukevani alun perin saksaksi kirjoitettua eurooppalaista romaania.
Muuten ehjässä, jos kohta vähän yllätyksettömässä romaanissa on kuitenkin yksi piirre, joka häiritsee ja paljon, ja valitettavasti se on kieli. Alkuteosta en ole lukenut (eikä saksa minulta taittuisikaan), joten on vaikea ottaa kantaa siihen, kuinka paljon kyse on originaalin ongelmista ja kuinka paljon menee Raimo Salmisen suomennoksen piikkiin. Lopputulos on kuitenkin jotenkin hirvittävän kankea ja epäluonteva, pullollaan anglismeja ja omituisia kielikuvia. Tämä on yllättävää siksikin, että juuri ennen Hard Landia luin Benedict Wellsin edellisen suomennetun teoksen Yksinäisyyden jälkeen, ja siinä en kiinnittänyt ollenkaan erityishuomiota kielen ongelmiin. Voihan toki olla, että Wells on hakenut Hard Landissa teinipoikamaista kerrontasävyä, mutta jos näin on ollutkin, ratkaisua voi pitää pahana mahalaskuna.
Ehkä en ollut ihan parasta kohderyhmää Hard Landille, sillä 80-luvun nostalgisointi ja amerikkalainen teiniromantiikka eivät minua niinkään puhuttele. Hieman nuoremmalle lukijalle tätä voisi suositella, mutta jos mahdollista, saksankielisen alkutekstin lukemista kannattaa harkita vaihtoehtona.
