Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nautittavaa, ymmärrettävää, helpottavaa, samaistuttavaa tekstiä tarjoaa Pamela Mandart kolmannessa hölmöläiskirjassaan ja ukkilukija huudahtaa: – Niin totta kuin olla voi!
Ukkina luen toiselle polvelle istahtaneelle ekaluokkalaiselle poikaselle tekstiä innoissani, aloittaen Ihmisen kaipuusta: mummi on kiivennyt vastalauseena nykykotkotuksille tammeen, koska kukaan lapsenlapsistakaan ei halua enää puhua hänen kanssaan, saati kohdata silmästä silmään kasvotusten.
Miten minä voin puhua, kun vastaukset ovat: “Tä?”, “Mis oot” tai “Voinks mä soittaa myöhemmin?” Eikä kuitenkaan soita. “Mä oon kaverinkans, heippa!” “Ei kerkii puhuu…”
Mummi on täysin kyllästynyt tähän tyhjään sirkukseen, kiireeseen ja somehälinään. Eikä suostu tulemaan puusta alas, ei vaikka Hemmo, hölmöläisten nohevin poika pyytelee.
Minusta herkullinen tarina, ekaluokkalainen asiantuntija polvella ei näe tuossa mitään ihmeellistä tahi hauskaa, ja molemmat voivat todeta yhdessä: noinhan se on, noinhan on juttu.
Toinen tosiasia naurattaa jo kumpaakin, kun hölmöläiset matkivat viisaampia ihmisiä oikein porukalla samassa huoneessa:
Mummi tutki deittisivuja, isä pelasi. Äiti puki itseään virtuaalivaatteisiin, veli piilotteli puhelintaan kämmenten suojissa, ettei kukaan näkisi makeeta mimmiä, pikkuveli pelasi vaarallisen näköistä väijytystä tuliaseiden kanssa, ja vauvasängyssä nukkuvan perheen uusimman tulokkaan edessä keinui väärinpäin kääntynyt älypuhelin.
Hemmo Hölmöläinen digimaailmassa ollaan ja eletään nykymaailmassa nimensä mukaan. 14 tarinan sisältämässä kokoelmassa enää vain parissa päästään niin sanottuun vanhan ajan tunnelmaan, niihin ruispelto- ja nenänlaskemishomman kaltaisiin; muuten hurahdetaan pilvikuviin, sotkeudutaan piuhoihin ja kaapeleihin, heittäydytään älkkäreiden eli älykännyköiden pauloihin, lajitellaan jätteitä (säästösyistä naapureiden jäteastioihin) ja otetaan huolissaan yhteyttä luontoasioiden ministeriöön.
Onneksi sentään vanhan ajan talkoissa nokkaunien jälkeen ei tahdo jalkoja riittää kaikille levolta nousijoille, samoin onneksi etsitään parsinneulaa järvestä jään alta. Näin varmistetaan, että hölmöläiset pysyvät hölmöläisinä eikä heistä tule uushölmöläisiä eli meitä, joista on tullut tekniikan orjahölmöläisiä.
Pamela Mandart on, sitten edellisen Hemmo ja hölmöläiset, villiintynyt tai riehaantunut tai ärsyyntynyt tai saanut tarpeekseen epäinhimillisestä maailmanmenosta ja räväyttänyt ulos kirjan, jolle vanhempi väki taputtaa, keski-ikäisten empiessä, ja jota nuoremmat lukevat luonnollisena totuutena sen kummemmin kummastelematta.
Nuorelle väelle tietenkin nämä tarinat on osoitettu ja nuorempi väki saa näistä paljon irti, jos kirjaa luetaan yhdessä rupatellen: keskustelukirjana siis mitä antoisin.