Andrzej Sapkowski: Herran soturit 2

Herran soturit osa 2

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Maailmanmaineeseen Noituri-sarjalla nousseen Andrzej Sapkowskin toinen sarja Hussilaistrilogia julkaistaan kuutena kirjana. Herran Soturit 2 on näin toisen kirjan jälkimmäinen puolisko. Huolimatta Noiturin suosiosta, Sapkowskin itsensä sanotaan pitävän Hussilaistrilogiaa tärkeimpänä teoksenaan.

Euroopassa riehuu sota. Siitä huolimatta nuori lääkäri Reynevanilla on aikaa joutua erilaisiin ongelmiin ja ajatella hameväkeä. Erilaisia ongelmia riittääkin lukijan iloksi enemmän kuin tarpeeksi.

Reynevan ei ole ensimmäisen kirjan kaltainen teini. Hän on joutunut kasvamaan suuresti. Siitä ei ole kuitenkaan kauheasti apua, sillä hänen kohtalonsa tuntuu olevan jonkun korkeamman voiman käsissä.

Ehkä isoin asia, mikä tämän kirjan erottaa tavanomaisesta länsimaisesta kirjallisuudesta, on päähenkilö Reynevan tapa olla enemmänkin juonen mukava kulkeva kuin sitä itse johtava hahmo. Kirjan taustalla tapahtuu isoja asioita ja se, että tavallinen ihminen ei kykene määrittelemään omaa kohtaloaan, on varmasti uskottavaa. Samaan aikaan modernia lukijaa saattaa tuskastua siihen, että tapahtumat tuntuvat sattumanvaraisilta.

Tapani Kärkkäisen suomennos ansaitsee yhä erikoismaininnan. On ylipäätänsä hienoa että suomeksi saadaan itäeurooppalaista fantasiaa, mutta erityisen hienoa on se, että se on käännetty näin hyvin.

Kokonaisuutena pidin Herran sotureista vähemmän kuin Narrentumista tai Noiturista. Tämä varmaankin on vähintään osittain seurausta kirjojen kahtiajaosta. Tässä toisessa osassa pääosassa on historialliset tapahtumat ja aiemmin taustalla ollut sota. Itse olisin mieluiten käsitellyt näitäkin aiheita ennemmin henkilöiden kautta.

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...