Matti Pikkujämsä ja Jenni Pääskysaari: Hetki ennen kuin maailma muuttui

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Takakansitekstin mukaan Hetki ennen kuin maailma muuttui on kirja historiallisista käännekohdista ja ihmisistä, jotka saivat ne aikaan. Kirjan teemana on siis tietynlainen rohkeuden ylistys: mitä mahdollisuuksia maailmassa onkaan, jos vain uskaltaa. Itse kirjan sisältö yllättää kuitenkin siinä mielessä, että sisältö ei aina mitenkään itsestään selvästi sovi tähän inspiroivaan ja maailmaa mullistavaan narratiiviin.

Esimerkiksi eräs luku kertoo hämähäkkitanssista, joka villitsi 1400-luvun Italiassa tai albiino valaasta, joka ui 1800-luvulla Chilen vesillä ja inspiroi osaltaan Herman Melvilleä kertomaan oman tarinansa valkoisesta valaasta. Tai vaikkapa kolmas hauska kertomus, joka tietää kertoa, miten kahvinkeitin liittyy maailman ensimmäisen nettikameran keksimiseen.

Vaikka takakannen teksti ei siis mielestäni kuvaa itse kirjan sisältöä hirveän tarkasti, ei tämä huomio ei ole osaltani mitään kitkerää kritiikkiä, koska kaikki kirjan historialliset kertomukset ovat oikeasti todella mielenkiintoisia. Itse asiassa pidin kirjasta nimenomaan niin paljon juurikin sen vuoksi, että kirjaan valitut tarinat ovat keskenään hyvin erilaisia. Innostun tällaisista kirjoista, jotka osoittavat lapsille, että historia on kaukana tylsästä, vaikka koulun historianopetus joskus yrittääkin niin vakuuttaa.

Ja jotta ihmisille ei tule nyt aivan väärä kuva, on kirjassa toki lukuisia kertomuksia, jotka oikeasti ovat inspiroivia. Kuten vaikka intialainen Team Cantavis, viiden teinitytön ryhmä, joka loi sovelluksen, jonka avulla elektroniikkajätteen voi kierrättää kätevästi ja ympäristöystävällisesti. Tämä on toinen kirjan kertomuksista, jotka sijoittuvat viimeisen parin vuoden ajalle, aika näyttää tullaanko niitä muistelemaan historian kirjoissa vielä vuosienkin kuluttua.

Yleensä tällaisissa lasten tietokirjoissa ei lähteitä ole ilmoitettu kovinkaan tarkasti, mutta Jenni Pääskysaari yllättää ja lähdeluettelo on yllättävänkin kattava ja kannustaa lukuisten linkkien kautta jatkamaan lukemista pidemmälle. Muutenkin kaikesta huomaa, että Pääskysaarella on tietokirjojen kirjoittaminen hallussa, luvassa on erittäin asiantuntevaa ja napakkaa kirjoittamista. Vuoden kuvittaja 2019 -palkinnon voittanut Matti Pikkujämsä puolestaan näyttää jälleen, miksi hän on niinkin arvostettu tekijä. Värikkäät, tekstuurilla kyllästetyt kuvitukset ovat ilahduttavaa katsottavaa. Kaiken kaikkiaan kirja on sekä visuaalisesti että tekstiltään todellinen nappisuoritus. Historian ystävät voivat siis huoletta poimia tämän kirjan hyllystä, hieno teos!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 321 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...