Pirkko Kuusela: Himmelikirja

Himmelikirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olen aina katsonut kaihoisasti himmeleitä, joita löytää katosta varsinkin joulun aikaan. Nykyisin tosin himmeleitä löytää ympäri vuoden, modernisoituna, eli ne on tehty pilleistä. Vaikka arvostan myös alkuperäistä mallia niin tästä Himmelikirjasta aion ehdottomasti tehdä muutaman juurikin pilleillä.

Kuvataiteilija Pirkko Kuuselan Himmelikirja on kattava opas himmelien maailmaan. Kirjaan on kerätty tietoa niin ruokojen keräämisestä aina hyviin välineisiin ja vinkkeihin. Itse himmeliohjeita on paljon. Ihan ensimmäisenä Kuusela opastaa pari mallia perusneliöön. Kun perusneliö on hallussa, voit siirtyä vaikeampiin malleihin. Osa himmeleistä on ihanan perinteisiä mutta mukana on myös nykyaikaista mallia aina kranssista korvakoruihin.

Jokaisessa ohjeessa on eritelty tarkkaan, minkä mittaisia korsia tarvitaan ja kuinka paljon. Kuvalliset ohjeet neuvovat näpertelijää, mutta uskoisin että kunhan perusneliö on hallussa niin muutkin mallit rupeavat sujumaan. Idea kun näissäkin on loppupeleissä hyvin yksinkertainen.

Varsinkin näin joulun alla kirja tulee olemaan itsellä esillä ja kädet töissä.

Lina

Lukemista rakastava Lina oppi lukemaan 5-vuotiaana ja sen jälkeen kirja onkin ollut kädessä lähes aina. Lina tykkää etenkin dekkareista ja suomalaisten kirjailijoiden teoksista, mutta lukee mielellään myös jotain uutta ja erilaista! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...