Mikko Rimminen: Hippa

Hippa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Lefa ja Riuska-Petteri ovat kaksi varhaiskeski-ikäistyvää veljestä, joiden elämän sisältönä on erilaisten laillisten ja laittomien päihteiden railakas sekakäyttö. Mutta samalla pitäisi tehdä vähän töitäkin, eikä kaljapöhnässä tai kokkelipäissä se aina ole ihan niin yksinkertaista. Jotensakin monimutkaista liikeyritystä pyörittävä veljesten äiti soveltaa poikiinsa ehdotonta määräysvaltaa, ja niinpä miekkosten tie käy parin apuhartikaisen kanssa ensin toivottomaan muuttourakkaan, joka tyritään oikein huolella. Sitten seuraa vielä astetta uskomattomampi Lefan tyttöystävän pakottama retki kehitysvammaisten festivaalille viiden vammaisen kanssa.

Mikko Rimmiselle juoni on aina sivuseikka. Rimmisen vahvuus on äärimmilleen viedyssä tavassa murtaa suomen kielen rakenteita ja ilmiömäisessä sanastossa. Huumori lähtee siitä, että näennäisen sivistymättömät väliinputoajat keskustelevat keskenään kuin mitkäkin Aleksis Kiven äpärälapset. He pysähtyvät miettimään toistensa sanavalintoja, vaikka tositilanteessa pitäisi mennä jo eteenpäin. Erityisesti verbiensä ja adjektiiviensa kanssa Rimminen antaa todella palaa. Kieli on maukasta, ja vaikka käytännössä joka sivulla vastaan iskee useampiakin kotitekoisia ilmaisuja, ei Rimminen suinkaan ole vaikeaselkoinen. Oivaltava ja maukas – ehdottomasti.

Jos Rimmisen aiempaan tuotantoon suhteutetaan, on Hippa ilman muuta enemmän Pussikaljaromaanin kuin Pölkyn hengenheimolainen (Finlandia-palkittua Nenäpäivää en olekaan vielä lukenut). Ainakin toistaiseksi tämä nousee isoimmaksi Rimmis-suosikikseni. Hersyvän huumorin ja herkullisen kielen ystävälle Hippa on oivallinen lukuvinkki.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 316 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...